Vakuutusyhtiön lähettämä lasku kaskon korvauksista

Vakuutusyhtiö oli maksanut asiakkaallemme kaskovakuutuksesta lunastuskorvauksen törmäysvahingosta.

Viisi kuukautta myöhemmin vakuutusyhtiö lähetti asiakkaalle kuitenkin yli 13 000 euron laskun ja vaati koko kaskovakuutuksesta maksetun korvauksen takaisin, koska vakuutusyhtiön mielestä vahinko oli aiheutettu törkeästi liikennesääntöjen vastaisella ajotavalla.

Oikaisupyyntömme ansiosta saimme kuitenkin pudotettua laskua yli 7 500 euroa.

Millaisia kaskovakuutusriitoja olemme hoitaneet?

Petteri Pitkämäki

Petteri Pitkämäki, Perustaja (OTM)

Lähtötilanne ja vakuutusyhtiön päätös

Asiakkaamme oli kuljettanut henkilöautoa kun risteyksessä tapahtui yhteentörmäys toisen ajoneuvon kanssa. Auton oikea takakulma vaurioitui törmäyksessä ja se vaurioitui lunastuskelvottomaksi.

Vakuutusyhtiö maksoi ajoneuvosta kaskovakuutuksen lunastuskorvauksen ja asia vaikutti olevan sillä selvä. Ajoneuvon liikennevakuutuksesta korvattaviin toisen ajoneuvon sekä sen kuljettajan kärsimät vahingot.

Lähes viisi kuukautta vahingon jälkeen vakuutusyhtiö lähetti kuitenkin asiakkaalle uuden päätöksen. Vakuutusyhtiö oli saanut asiassa lisäselvitystä vahinkotapahtumasta, jonka perusteella se päätti periä kaikki kaskovakuutuksesta maksamansa korvaukset takaisin.

Lasku oli yhteensä 13 000 euroa, josta valtaosa liittyi kaskovakuutuksesta maksettuihin korvauksiin ja loput olivat liikennevakuutuksesta maksettuja henkilövahinkoja.

Vakuutusyhtiö katsoi kuljettajan aiheuttaneen vahingon törkeällä huolimattomuudellä. Peruste oli se, että kuljettaja oli tuomittu käräjäoikeudessa rangaistukseen törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Käräjäoikeus oli katsonut, että kuljettaja oli laiminlyönyt pysähtymis- ja väistämisvelvollisuutensa risteyksessä.

Keskeinen riitakysymys

Oliko liikennesääntöjen laiminlyönnissä kyse törkeästä huolimattomuudesta

Vakuutussopimuslain mukaan vakuutusyhtiö voi alentaa korvausta tai evätä sen kokonaan, jos vakuutettu on aiheuttanut vahingon törkeällä huolimattomuudellaan. Tämä säännös on antaa vakuutusyhtiöille oikeuden olla korvaamatta vahinkoja, joissa on toimittu poikkeuksellisen huolimattomasti sekä myös mahdollisuuden periä takaisin jo vakuutuksesta maksamiaan korvauksia.

Kysymys on kuitenkin aina rajanvedosta siinä, milloin huolimattomuus on törkeää ja milloin ei.

Rikosoikeudessa törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen kynnys ei ole sama asia kuin vakuutusjuridiikassa. Rikosoikeudessa arvioidaan yleistä liikenneturvallisuutta ja muille aiheutunutta vaaraa. Vakuutuksissa puolestaan arvioidaan sitä, onko vakuutettu toiminut niin moitittavasti, että hän menettää oikeutensa vakuutuskorvaukseen kokonaan tai osittain.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että vaikka henkilö tuomittaisiin rangaistukseen törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, se ei automaattisesti tarkoita, että vakuutusyhtiöllä olisi oikeus alentaa korvausta tai periä sitä takaisin.

Käsillä olevassa tapauksessa kuljettaja oli laiminlyönyt pysähtymisvelvollisuuden pakollinen pysäyttäminen -liikennemerkin kohdalla ja laiminlyönyt väistämisvelvollisuutensa. Vakuutusyhtiö katsoi näiden laiminlyöntien itsessään osoittavan törkeää huolimattomuutta, jolloin se sai periä koko maksamansa korvauksen takaisin.

Mutta oliko vakuutusyhtiö oikeassa?

Tapahtumahetkellä oli hämärää ja tien pinta oli jäinen. Näkymä risteykseen oli hyvä, mutta hämärissä olosuhteissa muiden ajoneuvojen valot ja muut valot voivat häikäistä kuljettajaa. Kuljettaja ei ollut havainnut toista ajoneuvoa kuin vasta risteysalueella.

Asiassa oli myös jäänyt epäselväksi, oliko kuljettaja todella jättänyt kokonaan pysähtymättä vai oliko hän pysähtynyt mutta ei tarpeeksi pitkäksi aikaa havainnoidakseen muuta liikennettä.

Näissä olosuhteissa oli oikeutettua kysyä, oliko menettely todella törkeän huolimatonta. Vai oliko kyseessä tavallinen normaali huolimattomuus, joka ei oikeuttaisi vakuutusyhtiötä perimään mitään osuutta maksetuista korvauksista takaisin?

Miten asia ratkaistiin

Haastoitimme vakuutusyhtiön arvion menettelyn moitittavuudesta

Aloitimme asiakkaan asian tutkimisen heti, kun hän otti meihin yhteyttä. Luimme käräjäoikeuden tuomion ja esitutkintapöytäkirjan huolellisesti läpi.

Huomasimme heti, että vakuutusyhtiön vaatimus korvauksien takaisinmaksusta perustui vahvasti vain asian rikosoikeudelliseen arviointiin. Vakuutusyhtiö oli olettanut, että koska kuljettaja oli tuomittu törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, se oikeuttaisi automaattisesti korvauksien hakemiseen takaisin myös vakuutuksista.

Tiesimme kuitenkin Vakuutuslautakunnan ratkaisukäytännöstä, että pelkkä rikosoikeudellinen tuomio ei automaattisesti osoita törkeää huolimattomuutta vakuutuksien kannalta. Arviointiperusteet ovat erilaiset, eikä niitä pidä sekottaa keskenään.

Keräsimme asiasta kattavan selvityksen ja kiinnitimme vakuutusyhtiön huomiota siihen, että asiassa oli epäselvää, oliko kuljettaja todella jättänyt kokonaan pysähtymättä risteyksessä vai ei.

Korostimme oikaisupyynnössämme myös sitä, että kuljettaja oli pyrkinyt toimimaan huolellisesti. Hän oli havainnut risteyksen ja pyrkinyt havainnoimaan muuta liikennettä. Hän ei ollut huomannut toista ajoneuvoa, mutta hämärissä olosuhteissa ja jäisellä tiellä se oli ymmärrettävämpää kuin valoisalla kelillä.

Haastoitimme vakuutusyhtiön arvion menettelyn moitittavuudesta

Oikaisupyyntömme jälkeen vakuutusyhtiö arvioi asian uudelleen.

Vakuutusyhtiö myönsi, että koko maksetun korvauksen takaisinperintä oli tehty väärin perustein. Vakuutusyhtiö päätti, että sillä olisi oikeus kuitenkin periä takaisin 33 % kaskovakuutuksesta maksetuista korvauksista.

Teimme tämnä jälkeen vielä valituksen Vakuutuslautakuntaan varmuuden vuoksi. Halusimme testata, olisiko vakuutusyhtiöllä ollut oikeutta periä takaisin mitään korvauksista. Vakuutuslautakunta katsoi kuitenkin, että yhden kolmasosan alentaminen oli perusteltua ottaen huomioon kuljettajan toiminta.

Lopputulos

Asiakkaalle lähetetty lasku putosi yli 7 500 euroa

Alkuperäinen takaisinperintälasku oli yli 13 000 euroa, mutta laskun riitauttamisen ansiosta saimme pudotettua laskusta lopulta noin 7 500 euroa pois.

Tapaus osoittaa, miten tärkeää on haastaa vakuutusyhtiön lähettämät laskut silloinkin, vaikka vakuutusyhtiö viittaisi samasta asiasta annettuun rikostuomioon. Vakuutuskorvauksien arviointi tehdään aina eri perustein kuin rikosasioissa, joten pelkkä tuomion perusteluihin luottaminen voi johtaa turhien laskujen maksamiseen vakuutusyhtiölle.

Miksi tapaus on merkityksellinen

Tämä tapaus on tärkeä opetus siitä, että rikosoikeudellinen tuomio ei automaattisesti tarkoita vakuutuskorvauksen menettämistä tai että vakuutusyhtiöllä on oikeus periä maksamansa korvaukset takaisin.

Vakuutusyhtiöt usein päättelevät, että jos henkilö on tuomittu rikoksesta, hän on toiminut myös vakuutuskorvauksien kannalta törkeän huolimattomasti. Näin ei kuitenkaan aina ole.

Tapaus osoittaa myös sen, että vakuutusyhtiön alkuperäistä päätöstä ei suinkaan kannata hyväksyä automaattisesti, vaan sen oikeellisuus kannattaa aina tarkastaa alan asiantuntijalla.

ilmainen arvio vakuutusyhtiön päätökseen

Vakuutusyhtiöiden päätökset eivät aina ole oikein. Usein ne perustuvat vakuutusehtojen virheelliseen tulkintaan, puutteellisiin selvityksiin tai automaattisiin laskelmiin, jotka eivät ota huomioon todellista tilannetta.

Jos olet saanut vakuutusyhtiöltä kielteisen päätöksen, päätöksen oikeellisuus kannattaa varmistaa nimenomaan vakuutusjuridiikkaan erikoistuneen juristin ilmaisella arviolla.

Me osaamme haastaa vakuutusyhtiöiden päätökset ja tarvittaessa hankkia asiantuntijalausunnot tai muut selvitykset, jotta saat korvaukset, joihin olet oikeasti oikeutettu.

(5,0 / 42 Google arvostelua)