Kylpyhuonetta ei ollut rakennettu hyvän rakentamistavan vastaisesti

Asiakkaan omakotitalossa tapahtui tyypillinen vesivahinko: astianpesukone rikkoutui ja vuotovesi levisi lattialle. Vesi ehti kastelemaan keittiön lattia- ja seinärakenteiden lisäksi myös viereisen kodinhoitohuoneen lattiarakenteen.

Vakuutusyhtiö totesi vahingon korvattavaksi vuotovahinkona. Tähän asti kaikki meni siis aivan normaalisti.

Ongelma syntyi, kun korjauksen todellinen laajuus selvisi. Kodinhoitohuone ja viereinen pesutila eli kylpyhuone ja sauna oli nimittäin rakennettu yhtenäisellä vedeneristyksellä.

Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että kodinhoitohuoneen vedeneristystä ei voinut korjata erikseen, vaan samalla tuli tehdä myös saunatiloihin uusi vedeneristys – vaikka saunatila ei ollutkaan suoraan vahingoittunut vuotaneen vedestä.

Vakuutusyhtiö suostui korvaamaan kodinhoitohuoneen osuuden, mutta sauna- ja pesutilan korjauskulut se rajasi korvauksen ulkopuolelle. Yhtiön perustelu oli seuraava: kodinhoitohuoneen ja pesutilan välisessä oviaukossa ei ollut kynnystä. Tämä oli yhtiön mukaan rakennusvirhe, ja rakennusvirheestä aiheutunutta vahinkoa vakuutus ei korvaa.

Tässä tapauksessa oli kyse siitä, miten vakuutusehtojen rajoitusehtoa pitää tulkita. Vakuutusehdoissa sanotaan, että vakuutuksesta ei korvata vahinkoa, joka on aiheutunut rakennusvirheestä tai hyvän rakentamistavan vastaisesta toteutuksesta.

Vakuutusyhtiö katsoi, että koska kynnyksen puuttuminen oli rakennusvirhe, kaikki kyseisestä rakenneratkaisusta johtuvat korjauskulut kuuluivat asiakkaalle. Eli vaikka itse vuotovahinko ei johtunut kynnyksen puuttumisesta, pesutilan korjauskulut olivat silti asiakkaan vastuulla.

Me näimme asian toisin.

Ensinnäkin oli kyseenalaista, oliko kynnyksen puuttuminen edes rakennusvirhe. Rakennus oli valmistunut vuonna 2005, jolloin voimassa olleet rakentamismääräykset eivät yksiselitteisesti edellyttäneet kynnystä kodinhoitohuoneen ja pesutilan välille. Vakuutuslautakunta oli aiemmissa ratkaisuissaan katsonut, että yhtenäinen vedeneristys lattiakaivollisten tilojen välillä oli hyväksyttävä rakennustapa, eikä kynnystä tarvittu.

Mutta vielä tärkeämpää oli rajoitusehdon sanamuoto.

Ehdossa puhutaan vahingosta, joka on aiheutunut rakennusvirheestä. Eli rajoitus koskee vahinkoja, jotka johtuvat rakennusvirheestä. Sen sanamuodon mukaan se ei kutenkaan koskenut vahinkoja, joiden korjaaminen on kalliimpaa jonkin rakenneratkaisun vuoksi.

Tässä tapauksessa vuotovahinko aiheutui siis astianpesukoneen rikkoutumisesta eikä kynnyksen puuttumisesta saunan ja kodinhoitohuoneen välilä. Ainoa syy sauna- ja pesutilan korjaustarpeelle oli se, että kodinhoitohuoneen vedeneristystä ei teknisesti voinut korjata erikseen.

Eli vakuutusyhtiö yritti soveltaa rakennusvirhettä koskevaa rajoitusehtoa tilanteeseen, jossa väitetty rakennusvirhe ei ollut aiheuttanut vahinkoa lainkaan.

Laadimme Vakuutuslautakunnalle lausuntopyynnön, jossa nostimme esiin rajoitusehdon sanamuodon ja tarkoituksen. Rajoitusehto rajaa korvauspiirin ulkopuolelle vahingon, joka on aiheutunut rakennusvirheestä. Tämä edellyttää syy-yhteyttä rakennusvirheen ja vahingon välillä.

Lautakunta totesi ratkaisussaan selkeästi: rajoitusehdon sanamuoto edellyttää, että vakuutuksen ulkopuolelle rajautuva vahinko on aiheutunut välittömästi rakennusvirheen seurauksena.

Tässä tapauksessa vakuutusyhtiön väittämä rakennusvirhe kynnyksen puuttumisesta ei ollut millään tavalla yhteydessä vesivahingon syntymiseen. Väitetty rakennusvirhe ei myöskään ollut johtanut kastuneen alueen laajentumiseen. Vakuutusyhtiö ei ollut edes väittänyt, että yhtenäinen vedeneristys olisi ollut kosteusteknisesti toimimaton.

Vakuutuslautakunta suositti yksimielisesti, että vakuutusyhtiö maksaa asiakkaalle myös pesutilan ja saunan lattiarakenteen korjauskuluista vakuutusehtojen mukaisen korvauksen.

Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että asiakas sai korvauksen koko yhtenäisen vedeneristyksen uusimisesta, vaikka vain kodinhoitohuone oli vahingoittunut vesivahingossa.

Ilman apuamme asiakas olisi joutunut maksamaan myös sauna- ja pesutilan osuuden remontista omasta pussistaan.

Tapaus osoittaa, miten tärkeää on lukea vakuutusehtoja sekä vakuutusyhtiön viittaamia rakentamismääräyskiä tarkasti. Vakuutusyhtiöt vetoavat usein rakentamismääräyksiin kielteisen päätöksensä tueksi, vaikka ne eivät todellisuudessa edes sovellu tapaukseen.

Rajoitusehtoja ei saa myöskään tulkita laajentavasti. Jos ehdossa sanotaan, että vakuutus ei korvaa rakennusvirheestä aiheutunutta vahinkoa, se tarkoittaa nimenomaan vahinkoa, jonka syynä on rakennusvirhe. Ei vahinkoa, jonka korjaaminen on kalliimpaa jonkin rakenneratkaisun takia.

Tapaus on merkityksellinen myös siksi, että yhtenäiset vedeneristykset eri tilojen välillä ovat yleisiä suomalaisissa omakotitaloissa.

Tapaus osoittaa kaksi tärkeää asiaa, jotka jokaisen vakuutuskorvauksia hakevan kannattaa pitää mielessä.

Ensinnäkin vakuutusyhtiöiden kielteiset päätökset eivät aina ole oikein. Tässä tapauksessa vakuutusyhtiö vaihtoi perustelujaan kesken prosessin: ensin työvirhe, sitten käyttövirhe ja lopulta korvauspäätös muuttuikin kokonaan.

Se kertoo siitä, että alkuperäinen päätös oli tehty nopeasti ja ilman, että rajoitusehtojen soveltamiseen olisi perehdytty riittävästi ennen päätöksen antamista. Vakuutusyhtiöiden korvauskäsittelijät joutuvat liian usein tekemään päätöksiä kovan aikapaineen alla, koska johto pakottaa koko ajan toimimaan tehokkaammin ja antamaan päätöksiä nopeammin. He eivät myöskään välttämättä tunne ratkaisukäytäntöä yhtä hyvin kuin vakuutusriitoihin perehtynyt juristi.

Toiseksi hyvin perusteltu valitus voi ratkaista asian ilman pitkää lautakuntaprosessia. Kun vakuutusyhtiö näkee, että vastapuoli tuntee ratkaisukäytännön ja osaa argumentoida juridisesti, se kyllä muuttaa päätöstään. Panostamalla muutoksenhakuun säästää siis myös omaa aikaa ja hermoja, kuten kävi tässäkin tapauksessa.

Vesivahinkotapauksissa vakuutusyhtiöt vetoavat usein käyttövirheeseen, huollon laiminlyöntiin tai siihen, ettei vahinko ollut ennalta arvaamaton. Näiden perusteiden oikeellisuus kannattaa kuitenkin aina varmistaa juristilta, koska arkijärjellä sovellettuna ne johtavat monesti väärään lopputulokseen ja virheellinen päätös jää silloin riitauttamatta.

Erityisen tärkeää on ymmärtää näyttötaakan jakautuminen. Sinun korvauksien hakijana ei tarvitse todistaa, ettei esimerkiksi virhettä ole tehty, vaan vakuutusyhtiön pitää osoittaa konkreettisesti, miksi rajoitusehto soveltuu. Pelkkä yleinen viittaus “käyttövirheeseen” ei riitä perusteeksi jättää vahinkoa korvaamatta.

Vakuutusyhtiöiden päätökset eivät aina ole oikein. Usein ne perustuvat vakuutusehtojen virheelliseen tulkintaan, puutteellisiin selvityksiin tai automaattisiin laskelmiin, jotka eivät ota huomioon todellista tilannetta.

Jos olet saanut vakuutusyhtiöltä kielteisen päätöksen, päätöksen oikeellisuus kannattaa varmistaa nimenomaan vakuutusjuridiikkaan erikoistuneen juristin ilmaisella arviolla.

Me osaamme haastaa vakuutusyhtiöiden päätökset ja tarvittaessa hankkia asiantuntijalausunnot tai muut selvitykset, jotta saat korvaukset, joihin olet oikeasti oikeutettu.

→ Mistä kotivakuutuksissa yleensä riidellään?