Lämminvesivaraajan vuotovahinko keittiössä ja vaatimus lattiakaivosta

Vuonna 1982 rakennetun omakotitalon keittiössä havaittiin kosteutta. Kartoituksessa selvisi, että lämminvesivaraajan anturin läpiviennin ja rungon välistä oli vuotanut vettä. Vuoto oli vahingoittanut keittiön lattiaa noin neliömetrin alueelta varaajan edestä, levyseinää ja myös varaajan alta.

Asiakkaalla oli laaja kotivakuutus, josta vahinkoa haettiin korvattavaksi.

Vakuutusyhtiön mukaan lämminvesivaraaja oli asennettu virheellisesti keittiöön, koska keittiössä ei ollut lattiakaivoa. Hyvä rakentamistapa olisi edellyttänyt lämminvesivaraajan asentamista lattiakaivolliseen tilaan. Lisäksi se väitti, että keittiössä olisi siten tullut olla myös vedeneristys (mm. RIL 107-1981).

Teimme uudelleenkäsittelypyynnön ensin sen perusteella, että keittiön rakentamisajankohtana vuonna 1982 voimassa olleet rakentamismääräykset eivät olleet edellyttäneet lämminvesivaraajan sijoittamista lattiakaivolliseen tilaan. Vakuutusyhtiön vetoamat hyvää rakentamistapaa koskevat määräykset eivät siten soveltuneet vahinkoon.

Vakuutusyhtiö antoi asiaan uuden päätöksen, jossa se ei enää vedonnut rakentamismääräyksiin kielteisen päätöksensä perusteena. Kielteisen päätöksen peruste olikin enää se, lämminvesivaraaja oli asennettu valmistajan ohjeiden vastaisesti muuhun kuin lattiakaivolliseen tilaan.

Vakuutusyhtiö yritti monilla eri perusteilla väittää, että lämminvesivaraaja oli asennettu väärin, koska tilassa ei ollut lattiakaivoa. Vakuutusehtojen mukaan vakuutuksesta ei nimittäin korvattu vahinkoa, joka aiheutuu rakennus- tai asennusvirheen vuoksi.

Vakuutusyhtiö vetosi hyvää rakentamistapaa koskeviin ohjeisiin, joiden mukaan lämminvesivaraaja olisi tullut asentaa lattiakaivolliseen tilaan, jossa olisi ollut vedeneristys sekä ylösnostot vähintään 50 mm korkeudelle.

Vakuutusyhtiön näkemys asiasta oli kuitenkin virheellinen.

Talo oli rakennettu vuonna 1982 ja tiesimme aiemmin hoitamistamme vakuutusriidoista, että Vakuutuslautakunta oli ottanut kantaa täsmälleen samaan asiaan yhdessä suosituksessaan.

Kyseisessä lautakunnan ratkaisemassa tapauksessa vuonna 1986 rakennetun rivitalon keittiöön sijoitettu lämminvesivaraaja oli vuotanut. Varaajan alla ei ollut lattiakaivoa. Vakuutusyhtiö oli kieltäytynyt korvaamasta vahinkoa täsmälleen samoilla perusteella kuin käsillä olevassa tapauksessa. Se väitti, että huonetilassa olisi tullut olla lattiakaivo ja lattian olisi tullut olla vedenpitävä RakMk D1 (1976) mukaan.

Vakuutuslautakunta totesi kyseisessä tapauksessa, että lämminvesivaraajan sijoittaminen keittiöön ei tuonut huonetilaan rakentamismääräyskokoelman mukaista ilmeistä tulvimisvaaraa. Vuonna 1986 rakennetun lämminvesivaraajan sijoittaminen keittiöön ilman lattiakaivoa ja lattian vedeneristystä ei ollut vastoin rakentamisajankohtana sovellettuja rakentamismääräyksiä ja se suositti korvaamaan vahingon.

Laadimme perustellun lausuntopyynnön lautakuntaan, jossa kävimme läpi kaikki vakuutusyhtiön virheelliset väitteet järjestelmällisesti.

Ensinnäkin totesimme, että lämminvesivaraajan vuoto täytti vakuutuksesta korvattavan vuotovahingon edellytykset. Vakuutusyhtiön oli siten näytettävä toteen, että vahinkoon oli aiheutunut hyvän rakentamistavan vastaisesta toteutuksesta siltä osin, ettei keittiössä ollut ollut lattiakaivoa taikka vedeneristystä.

Toisin kuin vakuutusyhtiö väitti, asiassa ei ollut näytetty, että lämminvesivaraajan asentamisessa ei olisi rakentamisajankohtana noudatettu silloin voimassa olleita rakentamismääräyksiä. Viittasimme aiempaan lautakuntaan ratkaisuun, joka oli lähes identtinen käsillä olevan vahingon kanssa. Lautakunta oli siinä todennut selkeästi, että vuonna 1986 rakennetun lämminvesivaraajan sijoittaminen keittiöön ilman lattiakaivoa ei ollut vastoin tuolloin sovellettuja rakentamismääräyksiä.

Osoitimme myös, että vakuutusyhtiön vetoama RIL 107-1981 koski märkien huonetilojen rakentamista. Keittiö ei ollut kyseisen ohjeistuksen eikä rakentamisajankohtana voimassa olleiden rakentamismääräyskokoelmien mukainen märkätila. Se ei siis edes soveltunut tähän tapaukseen.

Lisäksi toimme ilmi, että vuoden 1987 tai myöhempien määräysten mukaan lämminvesivaraaja olisi tullut sijoittaa lattiakaivolliseen tilaan, mutta vuoden 1976 määräyksissä ei vielä ollut kyseisestä vaatimusta. Talo oli rakennettu vuonna 1982, joten siihen sovellettiin juuri tuota vanhempaa sääntelyä.

Vakuutusyhtiö oli viimeisessä päätöksessään vedonnut enää vain siihen, että lämminvesivaraaja oli uusittu vuonna 2005. Se väitti, että valmistajan asennusohjeen mukaan varaaja olisi tullut tuolloin asentaa lattiakaivolliseen tilaan.

Tämäkään väite ei pitänyt paikkaansa.

Vaikka vakuutusyhtiön toimittama lämminvesivaraajan valmistajan asennusohje olisikin sinänsä ollut ihan oikein, asennusohjeen suositus lattiakaivollisesta tilasta koski nimenomaan täysin uusien lämminvesivaraajien asentamista. Sitä ei voitu soveltaa tilanteeseen, jossa vanha lämminvesivaraaja uusittiin.

Osoitimme lausuntopyynnössä, että myöskään lämminvesivaraajan uusiminen ei muuttanut tilalta vaadittavia rakentamismääräyksiä. Vaikka varaaja oli uusittu vuonna 2005, keittiön hyvän rakentamistavan mukaisuutta arvioitiin siitä huolimatta edelleen vuoden 1976 rakentamismääräyksien perusteella. Vakuutuslautakunta oli todennut tämänkin yhdessä aiemmin antamassaan ratkaisussa.

Lausuntopyyntömme osoitti, että vakuutusyhtiön perusteet vahingon korvaamatta jättämiselle olivat virheellisiä. Lämminvesivaraaja oli asennettu asianmukaiseen tilaan sekä alkuperäisen rakentamisajankohdan että myöhemmän uusimisessa.

Vakuutusyhtiö muutti lopulta päätöstään lausuntopyynnön jälkeen ja suostui korvaamaan vahingon. Ilman apuamme vahvaa vahinko olisi jäänyt todennäköisesti kokonaan korvaamatta.

Tapaus osoittaa, miten tärkeää on tuntea rakentamismääräysten historiaa ja Vakuutuslautakunnan ratkaisukäytäntöä. Vakuutusyhtiöt vetoavat usein virheellisesti rakentamismääräyksiin, vaikka ne eivät oikeasti soveltuisi vahinkoon.

Tyypillinen virhe on se, että vakuutusyhtiö soveltaa tämän hetkisiä tai rakentamisajankohdan jälkeen voimaan tulleita rakentamismääräyksiä, vaikka ne eivät olleet voimassa nimenomaan rakentamishetkellä.

Toinen tärkeä opetus on se, että pelkkä lämminvesivaraajan tai muun LVI-laitteen uusiminen ei automaattisesti tarkoita sitä, että sen jälkeisissä vahingoissa sovelletaan asennusajankohdan rakentamismääräyksiä. Kun lämminvesivaraaja uusitaan, ei tarvitse ryhtyä rakentamaan lattiakaivoa tai muuttamaan tilan rakennetta, vaikka uudet määräykset sitä edellyttäisivätkin uudiskohteessa.

Vakuutusyhtiöiden päätökset eivät aina ole oikein. Usein ne perustuvat vakuutusehtojen virheelliseen tulkintaan, puutteellisiin selvityksiin tai automaattisiin laskelmiin, jotka eivät ota huomioon todellista tilannetta.

Jos olet saanut vakuutusyhtiöltä kielteisen päätöksen, päätöksen oikeellisuus kannattaa varmistaa nimenomaan vakuutusjuridiikkaan erikoistuneen juristin ilmaisella arviolla.

Me osaamme haastaa vakuutusyhtiöiden päätökset ja tarvittaessa hankkia asiantuntijalausunnot tai muut selvitykset, jotta saat korvaukset, joihin olet oikeasti oikeutettu.

→ Mistä kotivakuutuksissa yleensä riidellään?