palovahinko ja vakuutusyhtiön tarkastusoikeus
Vakuutusyhtiösi saattaa evätä palovahinkokorvauksen vedoten omiin vakuutusehtoihinsa.
Mutta entä jos kyseiset ehdot ovat itse asiassa lain vastaisia?
Tässä tapauksessa oli kyse siitä, että sähkökiuas syttyi tuleen asiakkaan kotona. Asiakas toimi pelastuslaitoksen ja vakuutusyhtiön ohjeiden mukaisesti purkamalla savuvaurioituneita rakenteita. Vakuutusyhtiö eväsi kuitenkin korvauksen vedoten siihen, että rakenteita oli purettu liian aikaisin: vakuutusyhtiöllä ei ollut annettu oikeutta vahingon tarkastamiseen ja syttymissyyn selvittämiseen, joten vahinkoa ei korvattu.


Petteri Pitkämäki, Perustaja (OTM)
Lähtötilanne ja vakuutusyhtiön päätös
Asiakkaan asunnossa syttyi tulipalo, jonka todennäköinen syttymissyy oli sähkökiukaassa. Pelastuslaitos sammutti tulipalon ja suoritti sammutustöiden yhteydessä tarvittavia purkutöitä.
Palovahinkojen jälkeen asiakas otti yhteyttä vakuutusyhtiön puhelinpalveluun ja kysyi, mitä toimenpiteitä tulisi tehdä ja miten vahinkoa tulisi rajoittaa. Vakuutusyhtiö ohjeisti asiakasta muun muassa noudattamaan pelastuslaitoksen ohjeita ja että häneen oltaisiin yhteydessä vakuutusyhtiön toimesta seuraavana arkipäivänä.
Asiakas noudatti saamiaan ohjeita. Hän purki tilasta savuvaurioituneita laitteita ja rakenteita ja rakennukseen tulleet aukot tulesta paikattiin ulkopuolisen yrityksen toimesta. Puretut saunarakenteet kuitenkin säilytettiin, jotta ne olisivat tarvittaessa tarkastettavissa myöhemmin.
Vakuutusyhtiö eväsi kuitenkin korvauksen kokonaan.
Yhtiö vetosi sen yleisten sopimusehtojen kohtaan 5.2.1, jonka mukaan asiakkaan tulee varata vakuutusyhtiölle tilaisuus vahingon tarkastamiseen ennen purku- ja korjaustöitä. Vakuutusyhtiön mukaan asiakas oli purkanut rakenteita ennenaikaisesti, mikä esti vahingon tarkastamisen. Palovahinko jäi siis korvaamatta.
Keskeinen riitakysymys
Voiko vakuutusyhtiö evätä korvauksen vain tarkastusmahdollisuuden puuttumisen vuoksi?
Tässä tapauksessa keskeiseksi kysymykseksi nousi se, voiko vakuutusyhtiö ylipäätään evätä korvauksen vain sillä perusteella, että tarkastusmahdollisuutta ei olisi ollut?
Vakuutusyhtiö vetosi vakuutusehtojen kohtaan, jonka mukaan asiakkaalla on velvollisuutta antaa selvityksiä, jotta vakuutusyhtiö voi antaa vahinkoon korvauspäätöksen.
Käytännössä vakuutusyhtiö siis väitti, että asiakkaan olisi pitänyt jättää rakenteet purkamatta ja olla ryhtymättä tarvittaviin rakennuksen suojaustoimenpiteisiin, jotta yhtiö olisi voinut tarkastaa vahingon joskus tulevaisuudessa. Koska näin ei tehty, vakuutusyhtiö katsoi voivansa evätä korvauksen kokonaan.
Vakuutusyhtiön väite oli kuitenkin ongelmallinen kahdesta syystä.
Ensinnäkin vakuutussopimuslaki ei tunne tällaista vakuutusyhtiön epäysoikeutta. Laki ei nimittäin sano, että vakuutusyhtiö voisi evätä korvauksen pelkästään sillä perusteella, että sille ei ollut annettu tarkastusmahdollisuutta.
Toiseksi vakuutusehtoihin ei voida kirjata sellaisia ehtoja, jotka ovat pakottavan lain vastaisia. Vakuutussopimuslaki on nimittäin suurelta osin pakottavaa oikeutta kuluttajien kotivakuutuksissa. Eli jos vakuutusehto on ristiriidassa lain kanssa, ehto ei pädekään, vaikka vakuutusyhtiö siihen vetosikin.
Miksi vakuutuslainsäädännön tunteminen sitten on niin tärkeää?
Koska vakuutusyhtiöt eivät voi tehdä mitä tahansa ehtoja sopimuksiinsa. Niiden on noudatettava aina pakottavaa lainsäädäntöä, vaikka heidän omat ehtonsa sanoisivat mitä tahansa. Jos vakuutusehto on lain vastainen, vakuutusehtoa ei saa silloin soveltaa, vaan asia ratkeaa lain perusteella.
Vakuutusyhtiö yritti siis soveltaa ehtoa, joka antoi sille enemmän oikeuksia kuin mitä laki sallii. Tämä on valitettavan yleistä, sillä vakuutuslainsäädäntöä ei aina tunneta vakuutusyhtiöissäkään. Vakuutusyhtiöt saattavat vedota ehtoihinsa ilman, että ne tarkistavat, ovatko ehdot ylipäätään laillisia.
Miten asia ratkaistiin
Vakuutusehto oli pakottavan lain vastainen
Kiinnitimme Vakuutuslautakunnan huomiota siihen, että vakuutusyhtiön vetoama ehto tarkastusoikeuden puuttumisesta oli lainvastainen. Vakuutussopimuslain 69 § käsittelee nimittäin asiakkaan velvollisuutta antaa selvityksiä vakuutusyhtiölle. Laki ei kuitenkaan sano, että korvaus voitaisiin evätä tai alentaa, jos tarkastusmahdollisuus jää toteutumatta.
Vakuutuslautakunta totesikin selkeästi, että lak ei mahdollista vakuutusyhtiön jättävän vahinkoa korvaamatta tällaisessa tilatneessa. Tämä oli tapauksen kannalta ratkaiseva juridinen argumentti.
Osoitimme, että vakuutusyhtiö ei voinut vedota kyseiseen vakuutusehtoon, koska ehto ylitti lain asettamat rajat. Vakuutusyhtiöllä ei yksinkertaisesti ollut oikeutta evätä korvausta kyseisellä perusteella.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vakuutusyhtiö ei voi tehdä mitä tahansa ehtoja sopimuksiinsa. Jos ehto antaa yhtiölle enemmän oikeuksia kuin mitä pakottava laki sallii, ehto on tehoton. Asiakkaan ei tarvitse noudattaa laitonta ehtoa.
Tarkastusmahdollisuus oli itse asiassa annettu
Vaikka vakuutusehto olisi ollutkin pätevä, se ei olisi tässä tapauksessa siltikään soveltunut. Vakuutusyhtiölle oli nimittäin varattu tilaisuus vahingon tarkastamiseen ennen purku- ja lisävahingojen välttämistoimenpiteisiin ryhtymistä. Ja tähän me myös vetosimme.
Vakuutusyhtiöllä oli nimittäin ollut mahdollisuus ohjeistaa asiakasta puhelimessa.. Kun asiakas soitti vakuutusyhtiölle heti vahingon tapahduttua, vakuutusyhtiö olisi voinut pyytää asiakasta odottamaan ennen purkutöiden aloittamista. Näin ei kuitenkaan tehty, vaan yhtiö ohjeisti asiakasta noudattamaan pelastuslaitoksen ohjeita vahinkopaikalla.
Toiseksi puretut saunarakenteet ja kiuas olivat edelleenkin tarkastettavissa purkutöiden jälkeen asiakkaan pihalla. Vahingon tarkastaminen oli siis edelleen mahdollista. Mikäli vakuutusyhtiö siis epäili esimerkiksi kiukaan olleen virheellinen, se pystyisi selvittämään asian halutessaan.
Kolmanneksi jäi epäselväksi, missä laajuudessa itse asiassa pelastuslaitos oli sammutustöiden yhteydessä purkanut rakenteita. Pelastuslaitoksen suorittamien purkutöiden osalta asiakkaalla ei luonnollisestikaan ollut mitään vastuuta. Vakuutusyhtiö ei voisi vedota pelastuslaitoksen tekemiin purkutöihin perusteena, että asiakas olisi toiminut asiassa väärin.
Vakuutuslautakunta katsoikin, että näissä olosuhteissa vakuutusyhtiölle oli itseasiassa varattu tilaisuus vahingon tarkastamiseen. Yhtiö olisi voinut tarkastaa vahingon, jos se olisi niin halunnut. Se, että yhtiö ei tehnyt niin, oli yhtiön oma valinta.
Lopputulos
Palovahinko tuli korvata ja asiakas sai lopulta korvaukset
Vakuutuslautakunta suosittikin tekemämme lausuntopyynnön perusteella yksimielisesti, että vakuutusyhtiön tuli korvata vahinko asiakkaalle. Vakuutusyhtiön vetoamat perusteet eivät olleet päteviä.
Asiakkaalle maksettiinkin lopulta korvaus Vakuutuslautakunnan suosituksen mukaisesti. Ilman asiantuntevaa apua korvaus olisi jäänyt kokonaan saamatta, koska vakuutusyhtiö oli jo aiemmin kieltäytynyt korvaamasta vahinkoa asiakkaan yrittäessä muutoksenhakua ensin omatoimisesti.
Miksi tapaus on merkityksellinen
Tapaus osoittaa, että vakuutusyhtiöiden vetoamat vakuutusehdot eivät aina ole laillisia. Vakuutusyhtiöt saattavat sisällyttää sopimuksiinsa ehtoja, joita ei saisi soveltaa vahinkoon lainkaan.
Vakuutuskorvausta hakevan on käytännössä mahdotonta tietää, mitkä vakuutusehdot ovat laillisia ja mitkä eivät. Vakuutusyhtiö voi vedota vilpittömässä mielessä ehtoon, joka on itse asiassa lainvastainen. Tai yhtiö voi vedota lainvastaiseen ehtoon toivoen, että asiakas ei jaksa haastaa päätöksen oikeellisuutta.
Tapaus korostaakin sitä, että vain vakuutusehtojen tulkitseminen omaan vahinkotapaukseen voi johtaa täysin väärään lopputulokseen. On olennaista, että apua kysytään nimenomaan vakuutusjuridiikkaan erikoistuneelta juristilta, jotta korvaukset eivät vaan jää lopulta saamatta.
ilmainen arvio vakuutusyhtiön päätökseen
Vakuutusyhtiöiden päätökset eivät aina ole oikein. Usein ne perustuvat vakuutusehtojen virheelliseen tulkintaan, puutteellisiin selvityksiin tai automaattisiin laskelmiin, jotka eivät ota huomioon todellista tilannetta.
Jos olet saanut vakuutusyhtiöltä kielteisen päätöksen, päätöksen oikeellisuus kannattaa varmistaa nimenomaan vakuutusjuridiikkaan erikoistuneen juristin ilmaisella arviolla.
Me osaamme haastaa vakuutusyhtiöiden päätökset ja tarvittaessa hankkia asiantuntijalausunnot tai muut selvitykset, jotta saat korvaukset, joihin olet oikeasti oikeutettu.
(5,0 / 42 Google arvostelua)
