Maaliruiskun aiheuttama vahinko autoille
Maalausyrityksen työntekijät maalasivat kerrostalon kattoa kaupungin keskustassa. Kyseessä oli tavallinen kattomaalausurakka, jollaisia yritys oli tehnyt lukuisia aiemmin ilman ongelmia.
Urakan aikana maaliruiskun letku kuitenkin hajosi yllättäen ja maalia levisi muun maussa lähellä olleiden autojen päälle.
Asiakkaamme vastuuvakuutusyhtiö katsoi, että kaikki vahingot olivat aiheutuneet suojaus- ja vahingontorjuntavelvoitteen alaiselle omaisuudelle. Näin ollen se maksoi kaikista vahingoista vain yhteensä 10 000 euron erityisvakuutusmäärän, vaikka kokonaisvahingot ylittivät tuon summan selvästi.
Mutta oliko vakuutusyhtiö oikeassa?
Voiko maalausyritystä vaatia suojaamaan omaisuutta useiden kymmenien metrien päässä siltä varalta, että maaliruiskun letku räjähtää?
Laadimme asiakkaalle uudelleenkäsittelypyynnön, jossa osoitimme vakuutusyhtiön tulkinnan virheelliseksi. Vakuutusyhtiö muuttikin lopulta päätöstään ja korvasi vahingon.
→ Lisää esimerkkejä hoitamistamme yritysvakuutuksien riidoista


Petteri Pitkämäki, Perustaja (OTM)
Lähtötilanne ja vakuutusyhtiön päätös
Asiakkaamme oli maalannut kerrostalon kattoa noin kolmen viikon ajan. Kyseessä oli normaali kattomaalausurakka keskustassa, jossa käytettiin kaksikomponenttimaalia ja maaliruiskuja.
Urakan jo päätyttyä asiakkaamme sai lokakuun alussa yhteydenottoja useilta tahoilta. Maalia oli päätynyt autojen, polkupyörien ja skootterin päälle urakkakohteen läheisyydessä, joista vaadittiin korvauksia.
Asiakas haki korvausta toiminnan vastuuvakuutuksestaan. Vakuutusyhtiö suostui korvaamaan vahingon, mutta ei suinkaan kaikilta osin.
Vakuutusyhtiö sovelsi vastuuvakuutuksissa tyypillistä suojaus- ja vahingontorjuntavelvoitetta koskevaa rajoitusehtoa ja korvasi vahingosta niitä koskevan 10 000 euron vakuutusmäärän täysimääräisesti.
Kyse oli vakuutusehdoissa määrätystä poikkeavasta vakuutusmäärästä juuri tällaisia vahinkoja koskien. Yleinen vakuutusmäärä vakuutuksessa olisi ollut miljoonia ja riittänyt siten kattamaan kaikki vahingot, jos kyseistä rajoitusehtoa ei siis olisi sovellettu.
Vakuutusyhtiön mukaan maaliroiskeiden leviämisen vaara oli maalaustyön luonne huomioiden ilmeinen. Se viittasi myös Vakuutuslautakunnan käytäntöön, jonka mukaan maalaustiössä omaisuutta tulisi suojata 10 metristä 20 metriin asti.
Näin ollen vakuutusyhtiö katsoi, että kaikki lähialueella ollut omaisuus oli suojausvelvoitteen alaista ja siten vahinkoon sovellettiin tuota pienempää vakuutusmäärää.
Tilanne muuttui haastavaksi sen jälkeen, kun asiakkaamme sai yhden ajoneuvon vahingon korjanneelta toiselta vakuutusyhtiöltä yli 11 000 euron laskun.
Koska 10 000 euron vakuutusmäärä oli jo käytetty aiempiin pienempiin vahinkoihin, asiakkaamme olisi joutunut maksamaan toisen vakuutusyhtiön esittämän laskun omasta taskustaan.
Keskeinen riitakysymys
Olivatko parkkipaikan autot suojaus- ja vahingontorjuntavelvoitteen alaista omaisuutta maalaustyössä?
Suojaus- ja vahingontorjuntavelvoitteen alaista omaisuutta koskeva rajoitusehto on vastuuvakuutuksissa yleinen. Sen tarkoitus on rajata vakuutuksen ulkopuolelle sellaiset vahingot, jotka aiheutuvat omaisuudelle, jonka suojaaminen kuuluu olennaisena osana työsuoritukseen.
Eli jos maalaat seinää ja maalia tippuu alapuolella olevalle lattialle, lattian vahinko on suojausvelvoitteen alaisen omaisuuden vahinkoa. Tässä tapauksessa vakuutusyhtiön mielestä parkkipaikalla olleiden autojen olisi pitänyt olla suojattuna tai siirrettynä pois ennen maalaustöiden aloittamista. Tämä on toisaalta loogista, koska maalarin täytyy ymmärtää, että maali voi valua tai roiskua alaspäin.
Vakuutusyhtiö tulkitsi rajoitusehtoa kuitenkin huomattavan laajasti. Heidän mukaansa kaikki maaliroiskeista aiheutuneet vahingot kuuluivat rajoitusehdon piiriin, koska maaliroiskeiden leviämisen vaara oli ilmeinen. Vakuutusyhtiö katsoi, että asiakkaamme olisi pitänyt suojata kaikki lähialueella ollut omaisuus jo ennen töiden aloittamista.
Mutta oliko tulkinta oikea tässä tapauksessa? Mikä tahansa riski ei nimittäin kuulu rajoitusehdon piiriin.
Vakuutuslautakunnan ratkaisukäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että rajoitusehtoa tulee tulkita suppeasti. Kaikki omaisuus, johon työn vaikutukset voivat kohdistua, ei ole automaattisesti suojausvelvoitteen alaista.
Rajoitusehto soveltuu vain tilanteisiin, joissa jo työhön ryhdyttäessä on oletettavaa, että työ voi väistämättä aiheuttaa vahinkoa tai sisältää merkittävän riskin tietynlaisen vahingon aiheutumisesta.
Rajoitusehto ei siis merkitse sitä, että mikä tahansa yrityksen aiheuttama vahinko jäisi vastuuvakuutuksen ulkopuolelle, jos se on vain ollut arkijärjellä ajalteltuan ennalta arvattavissa. Muutoin vastuuvakuutus menettäisi merkityksensä kokonaan, koska mielikuvitusta käyttämällä mikään riski ei ole koskaan täysin poissuljettu.
Miten asia ratkaistiin
Maaliruiskun letkun rikkoutuminen oli ennakoimaton vahinko
Ottaessamme asian hoitoomme, selvitimme tarkasti, miten vahinko oli syntynyt. Asiakkaamme työnjohtaja kertoi, että maalaustyöt oli suoritettu poikkeuksellisen huolellisesti. Katon keskiosat maalattiin ruiskulla, mutta kaikki reunat, piiput ja harjaosa maalattiin käsin telalla. Kyseinen työtapa oli valittu nimenomaan siksi, ettei maali pääsisi leviämään katolta alas.
Tämä oli olennainen seikka. Asiakkaamme oli jo työsuorituksen suunnitteluvaiheessa ottanut huomioon maaliroiskeiden riskin ja valinnut työtavan sen mukaisesti. Aiemmissa urakkakohteissa vastaavia vahinkoja ei ollut myöskään aiheutunut.
Tässä tapauksessa vahingon aiheutti todennäköisesti maalipumpun suuttimen tukkeutuminen. Sen seurauksena katolle kulkenut maaliruiskuletku rikkoutui siihen kertyneen paineen vuoksi. Maalia pääsi tällöin leviämään hajonneesta letkusta lähialueelle, ei suinkaan katolta tehdystä maalauksesta.
Miksi tämä oli ratkaisevaa?
Koska vahinko ei aiheutunut siitä, että maalia olisi ruiskutettu huolimattomasti. Vahinko aiheutui maaliletkun odottamattomasta rikkoutumisesta. Maaliruiskun letkun räjähtäminen tukoksen takia ei ole normaali tai ennakoitavissa oleva riski, johon maalausyrityksen tulisi varautua suojaustoimenpitein.
Etäisyys maalauspaikasta ylitti suojaamisvelvoitteen rajan
Siitäkin huolimatta, että osa vahingosta olisi aiheutunut vastoin näkemystämme suojaus- ja vahingontorjuntavelvoitteen alaiselle omaisuudelle, vakuutusyhtiön argumentit eivät tästä huolimatta menestyisi.
Vahingoittunut ajoneuvo oli nimittäin pysäköitynä noin 30 metrin päässä urakkakohteen katon reunasta. Etäisyys maalipumpusta ja maaliruiskujen käyttöpaikasta oli jopa 40 tai 50 metriä. Vakuutusyhtiö oli itse todennut, että lautakuntakäytäntö puoltaa suojaamista 10 metristä 20 metriin asti.
Eli vakuutusyhtiön oman tulkinnan mukaan suojaaminen olisi koskenut korkeintaan 20 metrin päässä olevaa omaisuutta. Tässä tapauksessa maaliruiskeista saanut auto oli huomattavasti kauempana.
Viittasimme Vakuutuslautakunnan tapaukseen VKL 68/04, jossa julkisivun ruiskumaalauksen yhteydessä maalia kulkeutui viereisen autoliikkeen pihalla olleiden autojen päälle. Tapaus oli erityisen valaiseva, koska siinä maalia oli levinnyt hyvin laajalle alueelle: 10 metristä aina 220 metriin asti maalauskohteesta.
Lautakunta katsoi, että vain 10 metrin päässä maalauspaikasta olleet ajoneuvot olivat suojausvelvoitteen alaista omaisuutta. Sitä kauempana olleiden ajoneuvojen vahingot tuli korvata normaalisti vastuuvakuutuksesta ilman rajoitusehdon soveltamista.
Asiakkaamme tapauksessa auto oli yli kolminkertaisen etäisyyden päässä siitä, mitä lautakuntakäytäntö edellytti suojattavaksi. Vakuutusyhtiön ei olisi pitänyt soveltaa rajoitusehtoa kyseisen ajoneuvon vahinkoon.
Lopputulos
Vakuutusyhtiö korvasi yli 11 000 euron vahingonkorvausvaateen
Vakuutusyhtiö tutki pyynnöstämme asian uudelleen ja suostui lopulta korvaamaan asiakkaallemme lähetetyn yli 11 000 euron suuruisen laskun.
Asiakkaamme kannalta päätöksen muuttuminen oli merkittävä. Ilman muutosta yritys olisi joutunut maksamaan koko korvaussumman omalta tililtään, koska vastuuvakuutuksen erityisvakuutusmäärä oli jo käytetty aiempiin pienempiin vahinkoihin.
Miksi tapaus on merkityksellinen
Suojaus- ja vahingontorjuntavelvoitteen alaista omaisuutta koskeva rajoitusehto on yleinen vastuuvakuutuksissa. Vakuutusyhtiöt tulkitsevat sitä kuitenkin valitettavan usein väärin, mikä johtaa siihen, että vahinkoja jää korvaamatta tai korvausmäärä rajoittuu murto-osaan todellisesta vakuutusturvasta.
Tässä tapauksessa ero oli merkittävä: 10 000 euron erityisvakuutusmäärä vastaan miljoonien yleinen vakuutusmäärä. Kun vakuutusyhtiö soveltaa rajoitusehtoa, yrityksen vakuutusturva voi huonoimmassa tapauksessa kutistua käytännössä olemattomaksi.
Silloin ei auta, että vakuutuksen oletti kattavan miljoonien edestä vahinkoja. Tai siis ei auttaisi, jos asiakas ei olisi turvautunut apuumme.
Yritysten kannattaakin muistaa, että vastuuvakuutuksen rajoitusehdot eivät ole itsestään selviä. Jos vakuutusyhtiö vetoaa rajoitusehtoon, päätöksen perustelut kannattaa käydä läpi huolellisesti. Erityisesti kannattaa tarkistaa, onko vahinko todella aiheutunut sellaiselle omaisuudelle, jonka suojaaminen olisi kuulunut normaaliin työsuoritukseen.
Jos yrityksesi on saanut kielteisen tai rajoitetun korvauspäätöksen vastuuvakuutuksesta, päätöksen oikeellisuus kannattaa siis aina varmistaa.
ilmainen arvio vakuutusyhtiön päätökseen
Vakuutusyhtiöiden päätökset eivät aina ole oikein. Usein ne perustuvat vakuutusehtojen virheelliseen tulkintaan, puutteellisiin selvityksiin tai automaattisiin laskelmiin, jotka eivät ota huomioon todellista tilannetta.
Jos olet saanut vakuutusyhtiöltä kielteisen päätöksen, päätöksen oikeellisuus kannattaa varmistaa nimenomaan vakuutusjuridiikkaan erikoistuneen juristin ilmaisella arviolla.
Me osaamme haastaa vakuutusyhtiöiden päätökset ja tarvittaessa hankkia asiantuntijalausunnot tai muut selvitykset, jotta saat korvaukset, joihin olet oikeasti oikeutettu.
(5,0 / 42 Google arvostelua)
