Työn kohde vai ympäröivä omaisuus rakennus- ja asennustyövakuutuksessa
Aliurakoitsija piikkasi saneerauskohteessa vanhan kerrostalon lattiapalkit auki kokonaan, vaikka tarkoitus oli tehdä vain putkiläpivienti.
Kuuden palkin teräsvahvikkeet vaurioituivat, jolloin palkit piti tehdä kokonaan uudelleen. Sortumisvaaran vuoksi myös alapuoliseen asuntoon jouduttiin rakentamaan hätätuenta.
Vakuutusyhtiö hylkäsi korvausvaatimuksen rakennus- ja asennustyövakuutuksesta. Yhtiön mukaan koska tarkoitus oli tehdä vain läpivienti teräspalkkeihin, sen ympäröivän teräspalkin vahingossa oli kyse ympäröivän omaisuuden vahingosta, jota ei korvattu.
Mutta voiko vakuutusyhtiö todella rajata työn kohteen noin kapeasti?
Laadimme asiakkaamme puolesta lausuntopyynnön lautakuntaan, joka suositti vakuutusyhtiötä korvaamaan sekä palkkien korjauksen että sortumisvaaran estämiseksi tehdyt toimenpiteet.
→ Millaisia muita yrityksien vakuutusriitoja olemme hoitaneet


Petteri Pitkämäki, Perustaja (OTM)
Lähtötilanne ja vakuutusyhtiön päätös
Rakennusliike F Oy suoritti mittavaa huoneistoremonttia vanhassa kerrostalossa. Kyseessä oli avaimet käteen -periaatteella toteutettava kokonaisvaltainen remontti, joka sisälsi purkutyöt, pinnat, kalusteasennukset, märkätilat sekä sähkö- ja putkityöt.
Rakennesuunnitelman mukaan viemärien varaukset olisi pitänyt tehdä poraamalla lattiapalkkien läpi, mutta aliurakoitsija kuitenkin piikkasi palkit kokonaan auki niiden yläpinnasta. Tämä tehtiin siitä huolimatta, että aliurakoitsijaa oli nimenomaisesti varoitettu palkkien sisällä olevista teräsvahvikkeista ja ettei niihin tulisi koskea.
Aliurakoitsijan virheen vuoksi kuuden palkin teräsvahvikkeet vaurioituivat. Palkit piti asentaa kokonaan uudelleen, ja välipohjan sortumisvaaran vuoksi alapuoliseen asuntoon rakennettiin tukikehikko. Kustannuksia virheestä kertyi yhteensä noin 45 000 euroa.
F Oy:n rakennus- ja asennustyövakuutuksen vakuutusyhtiö kieltäytyi korvaamasta vahinkoa. Yhtiön mukaan vahingoittuneet teräsvahvikkeet eivät olleet varsinaisen urakan työkohteena miltään osin.
Niihin ei ollut tarkoitus tehdä muutoksia, eikä aliurakoitsija saanut kajota niihin. Vakuutusyhtiö katsoi, että kyseessä oli vakuutusehtojen tarkoittama ympäröivä omaisuus, jota ei lisätty rakennus- ja asennustyövakuutuksen turvaan mukaan.
Keskeinen riitakysymys
Oliko lattiapalkki kokonaisuudessaan työn kohteena vai vain läpivientikohta?
Riita kiteytyi siihen, kuinka laajasti työn kohdetta ja ympäröivä omaisuutta tulee tulkita rakennustyövakuutuksessa.
Vakuutusyhtiön tulkinta oli tiukka ja sen mukaan työn kohteena oli vain se osa palkkia, johon viemäriputken läpivienti oli suunniteltu ja tarkoitus tehdä. Teräsvahvikkeet sijaitsivat palkin yläosassa, johon aliurakoitsijan ei olisi tarvinnut koskea. Kun aliurakoitsija toimi vastoin suunnitelmia ja piikkasi palkin auki väärästä kohdasta, hän toimi vakuutusyhtiön näkemyksen mukaan työalueen ulkopuolella.
Rakennus- ja asennustyövakuutuksessa ympäröivällä omaisuudella tarkoitetaan työalueella olevaa tai siihen välittömästi rajoittuvaa muuta omaisuutta. Vakuutusyhtiö vetosi siihen, että ympäröivä omaisuus ei ollut F Oy:n vakuutuksessa vakuutettuna.
Meidän näkemyksemme oli puolestaan se, että vakuutusyhtiön tulkinta johtaisi kohtuuttomaan lopputulokseen. Jos työn kohteena olisi vain täsmälleen se kohta, johon työ oli suunniteltu tehtäväksi, vakuutus ei tarjoaisi käytännössä minkäänlaista suojaa. Vain täysin oikein onnistunut työsuoritus voisi oikeuttaa korvaukseen, mikä tekisi koko vakuutuksesta hyödyttömän.
Lattiapalkit olivat myös kiistatta urakan kohteena, sillä niihin oli tarkoitus tehdä läpiviennit. Vahinko myös tapahtui juuri näiden läpivientien kohdalla. Se, että aliurakoitsija teki työn väärin, ei muuttanut sitä tosiasiaa, että palkki itsessään oli työn kohde.
Vakuutusyhtiön tulkinnan olisi voinut ymmärtää, mikäli aliurakoitsija olisi piikannut lattiapalkin ympärillä olevaa lattia auki väärin , sillä siihen ei ollut tarkoitustaan tehdä muutoksia.
Miten asia ratkaistiin
Työn kohteen vaatimusta ei voi tulkita liian ahtaasti rakennus- ja asennustyövakuutuksessa
Vakuutuslautakunta totesi ratkaisussaan, että kyseessä on omaisuusvakuutus. Työn kohteena olevaa omaisuutta koskevaa ehtoa ei voida tulkita niin suppeasti, että vakuutuksen kohteena olisi vain se osa palkkia, johon viemäriputken läpivienti oli tarkoitus tehdä.
Lautakunnan mukaan tällainen tulkinta johtaisi tilanteeseen, jossa vakuutus ei tarjoaisi minkäänlaista suojaa sen omaisuuden osalta, johon asennus tehdään. Ainoastaan täysin rakennussuunnitelman mukaisesti onnistunut työsuoritus voisi oikeuttaa korvaukseen.
Lautakunta katsoi, että työn kohteena olleet palkit olivat kokonaisuudessaan urakkaan kuuluneen ja rakennussuunnitelman mukaisen työsuorituksen kohteena. Kyse ei siis ollut ympäröivästä omaisuuden vahingosta, toisin kuin vakuutusyhtiö oli esittänyt.
Myös sortumisvaaran torjumisesta aiheutuneet kulut täytyi korvata
Vakuutusyhtiö oli katsonut, että asunnon välipohjan tuennalla turvattiin yksinomaan alakerran asuntoa, joka ei ollut työsuorituksen kohteena eikä siten rakennus- ja asennustyövakuutuksella vakuutettuna. Yhtiön mukaan kyseisiä kuluja ei siten tarvinnut korvata vakuutuksesta.
Vakuutuslautakunta näki asian toisin. Tuenta tuli tehdä sekä teräspalkkien korjausta varten että välipohjan sortumisen estämiseksi. Kyse oli rakennustyövakuutuksella vakuutetun omaisuuden eli palkkien korjaamisesta aiheutuneista kustannuksista.
Lautakunta suositti vakuutusyhtiötä korvaamaan myös tuentakustannukset.
Lopputulos
Vakuutusyhtiö maksoi korvauksen korjaus- ja tuentakustannuksista
Vakuutuslautakunta suositti vakuutusyhtiötä korvaamaan palkkien korjaamisesta aiheutuneet kustannukset, mukaan lukien välipohjan tuennasta aiheutuneet kulut.
Rakennusliikkeelle tämä tarkoitti sitä, ettei lähes 45 000 euron korjauslasku jäänyt itse maksettavaksi. Ilman apuamme korvaus olisi jäänyt maksamatta.
Miksi tapaus on merkityksellinen
Tapaus osoittaa, kuinka kapeasti vakuutusyhtiö voi yrittää tulkita työn kohdetta rakennus- ja asennustyövakuutuksessa. Jos vakuutusyhtiön tulkinta olisi hyväksytty, käytännössä mikä tahansa työvirhe voitaisiin rajata korvauksen ulkopuolelle sillä perusteella, että vahinko kohdistui muuhun kuin “työn kohteeseen”.
Yksi keskeinen oppi tästä tapauksesta on se, että rakennus- ja asennustyövakuutusta kannattaa laajentaa kattamaan myös ympäröivä omaisuus. Jos F Oy:llä olisi ollut ympäröivän omaisuuden turva vakuutuksessaan, koko riitaa ei todennäköisesti olisi syntynyt. Vakuutusyhtiö ei olisi voinut vedota siihen, että vahingoittunut omaisuus oli vakuutuksen ulkopuolella.
Urakoitsijoiden ja rakennusliikkeiden kannattaa siis aina varmistaa, sisältääkö oma rakennustyövakuutus ympäröivän omaisuuden turvan. Jos ei sisällä, sen lisääminen vakuutukseen voi säästää merkittäviltä riidoilta ja taloudellisilta riskeiltä.
Ja puolestaan jos olet ostamssa laajan korjaus- tai rakennusurakkaa, urakoitsijalta on syytä edellyttää rakennus- ja asennustyövakuutusta, joka kattaa myös ympäröivän omaisuuden vahingot.
ilmainen arvio vakuutusyhtiön päätökseen
Vakuutusyhtiöiden päätökset eivät aina ole oikein. Usein ne perustuvat vakuutusehtojen virheelliseen tulkintaan, puutteellisiin selvityksiin tai automaattisiin laskelmiin, jotka eivät ota huomioon todellista tilannetta.
Jos olet saanut vakuutusyhtiöltä kielteisen päätöksen, päätöksen oikeellisuus kannattaa varmistaa nimenomaan vakuutusjuridiikkaan erikoistuneen juristin ilmaisella arviolla.
Me osaamme haastaa vakuutusyhtiöiden päätökset ja tarvittaessa hankkia asiantuntijalausunnot tai muut selvitykset, jotta saat korvaukset, joihin olet oikeasti oikeutettu.
(5,0 / 42 Google arvostelua)
