Milloin vesieristys tuli pakolliseksi?
Vesieristys tuli pakolliseksi lattiakaivollisissa tiloissa vuonna 1976, joskin määräys puhui lattian vedenpitävyydestä eikä nimenomaan vedeneristeestä.
Vaatimus on täsmentynyt neljässä vaiheessa:
- 1976: RakMk D1 edellytti lattiakaivollisen huonetilan lattialta vedenpitävyyttä. Kohdan 3.2.4 mukaan lattiakaivo tai seinäkaivo liitetään vesitiiviisti lattiapäällysteeseen.
- 1981 ja 1989: RIL 107 -ohjeet täsmensivät, mitä vedenpitävyys käytännössä tarkoittaa: eristys ulotetaan vähintään 50 millimetriä valmista lattiapintaa ylemmäksi ja kynnysten kohdalla vähintään 25 millimetriä.
- 1987: RakMk D1 uusittiin ja vaatimus säilyi. Vakuutusyhtiöt vetoavat useimmiten juuri tähän versioon.
- 2017: asetus 782/2017 täsmensi märkätilojen ja vedeneristettyjen tilojen vaatimuksia.
Vuoden 1976 määräykset eivät edellyttäneet siveltävää eristettä eivätkä tietyn korkuista ylösnostoa seinälle. Ratkaisevaa on, täyttyikö vedenpitävyyden vaatimus rakennusajankohtana hyväksytyllä rakenneratkaisulla.
Ratkaisuissa VKL 109/15 ja VKL 221/15 Vakuutuslautakunta katsoi, että lattiakaivollisen tilan lattian oli vuoden 1976 D1:n mukaan pitänyt olla vedenpitävä. Ratkaisussa FINE-64966-G1J7H lautakunta päätyi toiseen lopputulokseen: pelkästä lattiakaivosta ja vanhoista ohjeista ei voitu päätellä, että varaajatilassa olisi pitänyt olla seinille nostettu vedeneristys, eikä vakuutusyhtiö ollut näyttänyt rajoitusehdon edellyttämää rakennusvirhettä.
Rakennusvuosi ratkaisee siis vain sen, mitä silloin vaadittiin. Riita syntyy yleensä siitä, täyttikö rakenne vaatimuksen omana aikanaan. Sitä arviointia avaan tarkemmin kodinhoitohuoneen vedeneristystä koskevassa artikkelissa.
Jos vakuutusyhtiö on hylännyt korvauksen rakennusvirheeseen vedoten, päätös kannattaa tarkistuttaa vakuutusjuristin ilmaisella arviolla. Rakentamisajankohdan määräysten selvittäminen veisi itse tehtynä helposti illan.