Kodinhoitohuoneen vedeneristys ja vakuutuskorvaukset

Kodinhoitohuoneen vedeneristys on yksi keskeisimmistä kysymyksistä, kun vakuutusyhtiö arvioi kodinhoitohuoneen vesivahingon korvattavuutta. Vaikka kodinhoitohuone ei ole rakentamismääräyksissä tarkoitettu märkätila, lattiakaivolliselta kodinhoitohuoneelta edellytetään silti märkätilaa vastaavaa vedeneristystä.

Rakentamisvuosi määrittää, mitä vedeneristykseltä on minäkin ajankohtana vaadittu. Lähes aina vakuutusyhtiön päätöksen oikeellisuus riippuukin siitä, onko se soveltanut rakentamishetkellä voimassa olleita määräyksiä oikein vai ei.

Käyn tässä artikkelissa läpi, mitä kodinhoitohuoneen vedeneristykseltä on edellytetty eri aikoina sekä miten vedeneristyksen toteutustapa vaikuttaa vakuutuskorvauksiin.

Jos vakuutusyhtiö on hylännyt kodinhoitohuoneen vesivahingon, kannattaa varmistaa päätöksen oikeellisuus vakuutusjuristin ilmaisella arviolla.

Mitkä kotivakuutukset korvaavat kodinhoitohuoneen vesivahinkoja?

Laaja kotivakuutus korvaa vesivahingon, joka aiheutuu äkillisestä ja ennalta arvaamattomasta tapahtumasta. Käytännössä tämä tarkoittaa tilanteita, joissa putkisto, pesukone tai muu käyttölaite vuotaa yllättäen. Osasta suppeampia kotivakuutuksia voidaan korvata myös esimerkiksi putkivuotojen aiheuttamia vesivahinkoja.

Tyypillisiä kotivakuutuksesta käsiteltäviä vahinkoja kodinhoitohuoneessa ovat esimerkiksi pesukoneen liitoksen pettäminen, lämminvesivaraajan rikkoutuminen ja käyttövesiputken vuoto.

Korvauksen edellytyksenä on kuitenkin se, että vuotaneen tilan vedeneristys on kunnossa. Jos vedeneristys on puutteellinen, vakuutusyhtiö katsoo rakenteiden kastumisen johtuvan vedeneristyksen puutteesta eikä itse vuodosta.

Vakuutuslautakunta onkin linjannut kantansa tällaisiin vahinkoihin selkeästi: jos vuotovesi pääsee kastelemaan sellaisen tilan lattiarakenteita, jossa pitäisi olla asianmukainen vedeneristys, vahingon varsinaisena syynä pidetään puutteellista vedeneristystä. Tämä pätee siitä riippumatta, mistä vuoto on alun perin aiheutunut.

Tällöin vesivahinko jää korvaamatta kotivakuutuksesta, koska vahinko on aiheutunut hyvän rakentamistavan vastaisesta toteutuksesta. Sillä ei ole silloin merkitystä, tiesitkö kyseisestä puutteesta tai olitko edes voinut sitä tietää. Olennaista vakuutuskorvauksien kannalta on vain se, onko hyvää rakentamistapaa noudatettu vai ei.

Kodinhoitohuoneen vedeneristys ja onko se pakollinen

Jos kodinhoitohuoneessa tapahtuu vesivahinko ja vedeneristys toimii oikein, vesi kulkeutuu pintoja pitkin lattiakaivoon eikä pääse rakenteisiin. Mitään vahinkoakaan ei silloin pääse syntymään.

Mutta mikäli vedeneristys onkin puutteellinen, vesi imeytyy pintojen läpi rakenteisiin tai pääsee leviämään muihin huonetiloihin.

Vesivahingoissa vakuutusyhtiö aloittaakin vahingon korvattavuuden tutkimisen lähes aina siitä, onko kyseessä korvattava vuotovahinko vai johtuiko vahinko rakennusvirheestä. Ratkaisevaa on se, täyttääkö kodinhoitohuoneen vedeneristys rakentamisajankohdan vaatimukset ja hyvän rakentamistavan edellytykset.

Ja tästä tullaankin tietysti siihen, mitä edellytyksiä kodinhoitohuoneen vedeneristykselle tai lattian vedenpitävyydelle voidaan asettaa.

Toisin kuin monesti vakuutusyhtiötkin väittävät, kodinhoitohuone ei kuitenkaan ole rakentamismääräyksissä tarkoitettu märkätila. Kylpyhuone ja sauna ovat märkätiloja, koska niissä lattia altistuu päivittäin vedelle. Kodinhoitohuoneessa kosteusrasitus on satunnaisempaa.

Tämä erottelu voi kuulostaa pieneltä, mutta vakuutusriidoissa sillä voi olla joskus suuri merkitys joko korvauksien maksamisen taikka kielteisen päätöksen muodossa. Vakuutuslautakunta on kuitenkin useissa ratkaisuissaan katsonut, että lattiakaivolliselta kodinhoitohuoneelta edellytetään silti märkätilaa vastaavaa vedeneristystä, vaikka kyse ei olekaan määräysten mukaisesti “märkätilasta”.

Kyllä, jos kodinhoitohuoneessa on lattiakaivo.

Sillä ei ole usein merkitystä, onko esimerkiksi hyvin vanhan rakennuksen kodinhoitohuoneessa ylipäänsä edellytetty lattiakaivon asentamista, vaan jos lattiakaivo on asennettu, lattian vedenpitävyyttä tai vedeneristystä koskevat vaatimukset tulevat lähes poikkeuksetta noudatettaviksi.

Vaatimuksesta ei siis pääse monesti eroon sillä, ettei tilaan olisi tarvinnut asentaa lattiakaivoa lainkaan, joten “määräykset eivät silloin sovellu”. Kun sellainen on asennettu, sitä koskevat rakentamismääräykset ovat astuneet voimaan.

Kodinhoitohuone ei kuitenkaan tarkalleen ottaen ole ympäristöministeriön asetuksessa (782/2017) tarkoitettu märkätila. Märkätilaksi luokitellaan tila, jonka lattiapinta on käyttötarkoituksen vuoksi vedelle alttiina ja jonka seinäpinnoille voi roiskua tai tiivistyä vettä. Kodinhoitohuoneen kosteusrasitus on huomattavasti vähäisempää kuin kylpyhuoneessa tai saunassa.

Miksi tällä erottelulla voi olla merkitystä?

Vvakuutusyhtiöt saattavat väittää, että koska kodinhoitohuone ei ole märkätila, märkätiloja koskevat yhtenäisen vedeneristyksen vaatimukset eivät yhtiöiden mukaan suoraan koske sitä. Tätä argumenttia käytettiin esimerkiksi tapauksessa FINE-030649, jossa vakuutusyhtiö kieltäytyi korvaamasta kodinhoitohuoneen lattian uusimiskustannuksia pesuhuonevahingon yhteydessä.

Vakuutuslautakunta on kuitenkin todennut, ettei kodinhoitohuoneen vedeneristysvaatimus riipu siitä, onko tila virallisesti märkätila vai ei. Ratkaisevaa on lattiakaivo. Tapauksessa FINE-043750 lautakunta totesi, että hyvän rakentamistavan on vakiintuneesti katsottu edellyttävän myös muiden lattiakaivollisten tilojen kuin märkätilojen täyttävän märkätiloja vastaavat vaatimukset.

Vakuutuslautakunnan ratkaisukäytäntö osoittaa, että tilanne on monimutkainen. Pelkästään se, että kodinhoitohuone ei ole märkätila, ei tarkoita, ettei vakuutus korvaisi vahinkoa. Vastaavasti pelkkä vedeneristyksen olemassaolo ei takaa korvausta, jos vedeneristys ei ole toteutettu hyvän rakentamistavan mukaisesti. Toisaalta märkätilavaatimusten soveltaminen kodinhoitohuoneeseen voi myös johtaa siihen, ettei vedeneristys täytäkään sille asetettuja edellytyksiä ja vahinko jää korvaamatta.

Yhtenäinen vedeneristys kodinhoitohuoneessa ja pesuhuoneessa

Monissa omakotitaloissa ja rivitaloissa kodinhoitohuoneen, pesuhuoneen ja saunan vedeneristys on toteutettu yhtenäisenä rakenteena ilman kynnystä tilojen välillä. Jos jossakin näistä tiloista tapahtuu vesivahinko, vedeneristyksen yhtenäisyyden vuoksi täytyy silloin korjata muitakin tiloja.

Tällaisissa tilanteissa vakuutusyhtiöt pyrkivät usein rajaamaan korvauksen vain siihen tilaan, jossa vahinko on tapahtunut. Vakuutuslautakunta on kuitenkin katsonut, ettei korjausta voi aina rajata tällä tavalla jos vedeneristys muodostaa yhden teknisen kokonaisuuden eikä paikkakorjaus ole mahdollista.

Jos vedeneristys on yli 10 vuotta vanha, paikkakorjaus ei ole mahdollista. Tällaisessa tilanteessa vakuutusyhtiön on korvattava myös muiden tilojen vedeneristyksen uusiminen, kuten tapaus VKL 296/16 osoittaa:

VKL 296/16 – Yli 10 vuotta vanha yhtenäinen vedeneristys korvattiin kokonaisuudessaan

Vuonna 2004 rakennetussa rivitalossa havaittiin vuotovahinko kodinhoitohuoneessa. Lämpimän veden putkessa oli todettu vuoto, joka oli kastellut lattiarakenteita. Kodinhoitohuoneessa, kylpyhuoneessa ja saunassa oli yhtenäinen vedeneristys ilman kynnystä tilojen välillä. Kylpyhuoneen ja saunan rakenteissa ei todettu kosteusvaurioita.

Vakuutusyhtiö korvasi kodinhoitohuoneen vedeneristyksen korjauksen, mutta rajasi kylpyhuoneen ja saunan vedeneristyksen uusimisen korvauksen ulkopuolelle. Yhtiön mukaan kodinhoitohuoneen ja kylpyhuoneen väliin olisi voitu rakentaa kynnys ja vedeneristys paikata kodinhoitohuoneen osalta. Yhtiö katsoi, että kodinhoitohuone ei ole märkätila ja vedeneristyksen osakorjaus on kodinhoitohuoneen alueella mahdollinen.

A vaati, että vakuutus korvaa myös kylpyhuoneen ja saunan vedeneristyksen uusimisen, koska tilat muodostavat yhtenäisen vedeneristyskokonaisuuden. RT-kortin (RT 84-11093) ohjeen mukaan yli 10 vuotta vanhaa vedeneristystä ei voi uusia osakorjauksena.

Suunnittelukatselmuksessa asiantuntija totesi, ettei uuden kynnyksen rakentaminen kodinhoitohuoneen ja kylpyhuoneen väliin ole luotettavasti mahdollista. Kynnys aiheuttaisi vedeneristeen epäjatkuvuuskohdan pesuhuoneen puolelle, mikä jättäisi vuotoriskin märkätilan lattiaan. Asiantuntija suositteli kaikkien kolmen tilan laatoituksen ja vedeneristyksen kokonaisuudistusta.

Lautakunta totesi, että RT-kortin ohjeen mukaan alle 10 vuotta vanha vedeneristys voidaan uusia osakorjauksena, mutta sitä vanhemman vedeneristeen osakorjaus ei ole mahdollista. Vaikka RT-kortti ei ole sitova määräys, se kuvastaa hyvää rakentamistapaa. Koska vedeneristys oli tässä tapauksessa yli 10 vuotta vanha ja kyseessä oli rakenteeltaan yksi tekninen kokonaisuus kolmen huonetilan alueella, osakorjaus olisi voinut aiheuttaa vedeneristyksen epäjatkuvuuden ja riskin uudelle vuotovahingolle.

Lautakunta suositti vakuutusyhtiötä korvaamaan kaikkien kolmen tilan vedeneristyksen ja laatoituksen uusimisen kokonaisuudessaan.

Ratkaiseva tekijä oli vedeneristyksen ikä ja tilojen rakenteellinen yhtenäisyys. Kun vedeneristys on yli 10 vuotta vanha ja se ulottuu yhtenäisenä useaan huonetilaan, vakuutusyhtiö ei voi vaatia osakorjausta, vaan sen on korvattava koko vedeneristyskokonaisuuden uusiminen. Tämä on poikkeus pääsäännöstä, jonka mukaan vakuutus korvaa vain vahingoittuneen alueen korjauksen.

Vastaavasti tapauksessa FINE-043750 lautakunta katsoi, että näyttötaakka muusta toteutuskelpoisesta korjaustavasta on vakuutusyhtiöllä. Kun yhtiö ei pystynyt osoittamaan, miten vedeneristys olisi hyvän rakentamistavan mukaisesti voitu toteuttaa ilman kodinhoitohuoneen lattian uusimista, korvaus kuului vakuutuksen piiriin.

Milloin vedeneristys tuli pakolliseksi?

Lattiakaivollisissa tiloissa vedeneristys on ollut käytännössä pakollinen jo vuodesta 1987. Suomen rakentamismääräyskokoelman osa D1 (1987) edellyttää, että lattiakaivollisen huonetilan lattia on vedenpitävä ja kaivo on liitetty vesitiiviisti lattian “vedenpitävään” kerrokseen.

Pelkkä vedenpitävä lattia ei kuitenkaan aina riitä. Hyvä rakentamistapa edellyttää monesti, että vedeneristys muodostaa kaukalomaisen rakenteen. Käytännössä tämä tarkoittaa kolmea asiaa: lattian vedeneristys on yhtenäinen, vedeneristys on nostettu seinille ja oviaukon kohdalla on kynnys.

Vedeneristyksen vaatimukset ovat kehittyneet vuosikymmenten aikana, mutta käytännössä lattiakaivollisen tilan vedenpitävyyttä on edellytetty siis jo 1980-luvulta lähtien.

• 1987: RakMk D1 edellytti, että lattiakaivollisen tilan lattia on vedenpitävä ja kaivo on liitetty vesitiiviisti lattian vedenpitävään kerrokseen. Tämä on perussääntö, johon vakuutusyhtiöt vetoavat kaikissa vuoden 1987 jälkeen rakennetuissa taloissa.
• 1981 ja 1989: RIL 107 -ohjeet määrittelivät tarkemmin, mitä vedenpitävyys tarkoittaa käytännössä. Ohjeen mukaan vedeneristys ulotetaan vähintään 50 mm valmista lattiapintaa ylemmäksi ja kynnysten kohdalla vähintään 25 mm. Vakuutuslautakunta on useissa ratkaisuissaan katsonut RIL 107 -ohjeen osoittavan hyvän rakentamistavan sisällön myös kodinhoitohuoneen osalta.
• 2017: Ympäristöministeriön asetus 782/2017 (kosteusasetus) täsmensi märkätilojen ja vedeneristettyjen tilojen vaatimuksia. Asetuksen soveltamisohjeen mukaan erillisen kodinhoitohuoneen lattiassa käytetään yleensä vedeneristystä niin, että se muodostaa yhtenäisen vesitiiviin altaan.

Jos talosi on rakennettu vuoden 1987 jälkeen, lattiakaivollisen kodinhoitohuoneen lattialta on edellytetty vähintään vedenpitävyyttä. Jos kyseiset edellytykset eivät täyty, vakuutusyhtiö tulkitsee vahingon syyksi rakentamisvirheen.

Vakuutusriitojen ratkaisemisen kannalta nämä määräykset ovat olennaisia, koska vakuutusyhtiöt tulkitsevat usein “vedenpitävä lattia” tarkoittamaan juuri tällaista kokonaisuutta. Jos jokin osa puuttuu, kyseessä on yhtiön mukaan rakennusvirhe. Vedeneristyksen puutteellisuus onkin yksi yleisimmistä syistä kotivakuutuksen kielteisille päätöksille vesivahinkotilanteissa.

Milloin kotivakuutus ei korvaa vesivahinkoa?

Vakuutusyhtiöt vetoavat kodinhoitohuoneen vesivahingoissa lähes aina samaan rajoitusehtoon: vakuutus ei korvaa vahinkoa, joka aiheutuu rakennusvirheestä tai rakentamismääräysten vastaisesta rakentamisesta. Käytännössä tämä tarkoittaa tilanteita, joissa vedeneristys ei täytä rakentamisajankohdan vaatimuksia.

Oma kysymyksensä on aina myös se, miten huoneeseen tehty remontti vaikuttaa siihen, minkä ajankohdan rakentamismääräyksiä tulee soveltaa. Tähän ei ole aina yksiselitteistä vastausta, joten vakuutusyhtiön kielteistä pätöstä ei kannata hyväksyä automaattisesti.

Vakuutuslautakunnan ratkaisukäytännössä on kolme tyypillistä tilannetta, joista saa kattavan kuvan vakuutusyhtiöiden korvauslinjoista vesivahinkoja koskien.

A) Vedeneristyksen ylösnostot puuttuvat

FINE-065815 – Pesukoneen liitos vuoti kodinhoitohuoneessa, vedeneristyksen ylösnosto puuttui

A:n vuonna 2000 rakennetussa omakotitalossa pesukoneen tulovesiliitoksen tiiviste oli viallinen ja vettä vuoti kodinhoitohuoneen lattialle. Vesi kasteli seinien alaosia 20-30 senttimetrin korkeuteen ja väliseinän eristetilaa.

Vakuutusyhtiö hylkäsi korvauksen rakennusvirheenä. Yhtiön mukaan lattiakaivollisessa tilassa vedeneristyksen olisi pitänyt muodostaa kaukalomainen rakenne ylösnostoineen, jotta vuotovesi ei pääse rakenteisiin.

A vetosi siihen, että kodinhoitohuoneen lattiassa oli vedeneristys ja se oli toteutettu rakennusajankohdan käytäntöjen mukaisesti. A:n mukaan vedeneristyksen ylösnostojen korkeus (5 cm) ei olisi riittänyt estämään vahinkoa, koska seinät kastuivat 20-30 cm korkeuteen.

Vakuutuslautakunta totesi, että A:n omakotitalon rakentamisen aikaan voimassa olleen Suomen rakentamismääräyskokoelman osan D1 (1987) mukaan lattiakaivollisen huonetilan lattian oli oltava vedenpitävä ja liitetty vesitiiviisti lattian vedenpitävään kerrokseen. Vakuutuslautakunta katsoi, että vuotoveden olisi siten tullut kulkeutua vedeneristyskerroksen päällä lattiakaivoon eikä imeytyä rakenteisiin. Koska vettä oli päässyt seinien alaosiin ja väliseinän eristetilaan, vedeneristys oli joko puutteellinen tai ylösnosto puuttui.

Lautakunta piti tätä rakennusvirheenä eikä suositellut muutosta vakuutusyhtiön päätökseen.

Tapauksessa oli olennaista, ettei ollut näytetty, että vettä olisi päässyt suoraan seinärakenteisiin, vaan kosteus oli päässyt imeytymään väli- ja ulkoseinälevytysten alaosiin sekä väliseinän eristetilaan joko lattiapinnan vedeneristyksen puutteellisuuden tai lattian vedeneristykseltä edellytettävän ylösnoston puuttumisen vuoksi.

B) Tulvakynnys puuttuu

FINE-042888 – Pesukoneen vuoto levisi eteiseen, koska kodinhoitohuoneesta puuttui tulvakynnys

A:n vuonna 1995 rakennetussa omakotitalossa pesukoneesta vuoti vettä kodinhoitohuoneen lattialle. Lattiakaivon päälle oli tippunut vaatepussi, joten vesi ei päässyt kaivoon. Kodinhoitohuoneen ja eteisen välisessä oviaukossa ei ollut lainkaan kynnystä, joten vesi valui esteettä eteiseen ja kasteli ympäröivien huonetilojen lattia- ja seinärakenteita. Itse kodinhoitohuoneen lattiassa ei todettu kosteuspoikkeavuuksia.

Vakuutusyhtiö eväsi korvauksen rakennusvirheen perusteella. Yhtiön mukaan hyvä rakentamistapa edellyttää lattiakaivollisessa tilassa kaukalomaista vedeneristystä, jossa oviaukossa on vähintään 25 mm kynnys. Yhtiö laski, että 25 mm kynnyksellä 8,4 m² kodinhoitohuoneeseen olisi mahtunut noin 210 litraa vettä ennen sen valumista yli kynnyksen, eikä vahinkoa olisi aiheutunut. Lisäksi yhtiö väitti vahingon aiheutuneen pesukoneen nukkasihdin asennusvirheestä.

A katsoi, ettei kodinhoitohuone ole märkätila eikä tulvakynnystä siksi vaadita. Lattiassa oli vedeneristys ja ylösnostot seinille 100 mm. Ostovaiheessa tehty kuntokartoitus ei ollut havainnut puutteita. Nukkasihdin tiiviste oli löystynyt, eikä kyse ollut asennusvirheestä.

Lautakunta käsitteli ensin asennusvirheväitettä ja totesi, ettei vakuutusyhtiö ollut esittänyt teknistä selvitystä nukkasihdin vuotamisen syystä. Pelkkä epäily asennusvirheestä ei riittänyt rajoitusehtoon vetoamiseksi. Pesukoneen vuotaminen täytti siten äkillisen ja ennalta arvaamattoman tapahtuman edellytykset.

Vedeneristyksen osalta lautakunta totesi aiempaan ratkaisukäytäntöönsä viitaten, että RIL 107-1981 -ohjeen mukaista vedeneristysvaatimusta on perusteltua soveltaa kaikkiin lattiakaivollisiin tiloihin, vaikka kodinhoitohuone ei ole märkätila. Lattian vedeneristys ja ylösnostot seinille olivat riidattomia. Ratkaiseva puute oli oviaukosta kokonaan puuttunut tulvakynnys: ilman sitä vedeneristys ei muodostanut hyvän rakentamistavan edellyttämää kaukalomaista rakennetta.

Lautakunta katsoi kyseessä olevan rakennusvirhe eikä suositellut korvausta.

Vaikka vedeneristys oli lattiassa ja seinille nostettu asianmukaisesti, puuttuva kynnys riitti yksinään hylkäysperusteeksi. Lautakunta arvioi kaukalomaisuutta kokonaisuutena: lattia, ylösnostot ja kynnys muodostavat yhdessä vedeneristyksen, ja jos yksikin osa puuttuu, rakenne ei täytä vaatimuksia.

C) Vedeneristys ei ole kaukalomainen

FINE-013555 – Lämminvesivaraajan vuoto kodinhoitohuoneessa, vedeneristys ei muodostanut yhtenäistä kaukaloa

A:n vuonna 1997 rakennetussa omakotitalossa havaittiin kosteusvahinko kodinhoitohuoneessa. Lämminvesivaraajan ylivuotoputki puuttui, jolloin ylivuotovedet valuivat lattialle. Lisäksi lattiakaivoon johtava viemäri oli tukkeutunut talvella, jolloin myös ilmanvaihtokoneen kondenssivedet valuivat lattialle. Kodinhoitohuoneen lattia ja seinän alaosa kastuivat noin yhden neliömetrin alueelta, ja kosteus levisi myös tuulikaapin puolelle.

Vakuutusyhtiö hylkäsi korvauksen kahdella perusteella. Ensinnäkin vedeneristys oli puutteellinen: lattia ei ollut kauttaaltaan vedeneristetty ylösnostoineen, joten vuotovesi pääsi rakenteisiin. Toiseksi lämminvesivaraajan ylivuotovedet olisi tullut rakennusmääräysten (D1 1976, kohta 3.2.8) mukaan johtaa suoraan viemäriin.

A vetosi siihen, ettei rakentamishetkellä vaadittu vedeneristyksen nostamista seinälle. A:n mukaan riitti, että lattia on vedenpitävä ja kaivo liitetty tiiviisti lattian vedenpitävään kerrokseen. A totesi myös, että varaajan ylivuotovedet oli ohjattu hallitusti lattiakaivon kautta viemäriin ja järjestelmä oli toiminut moitteettomasti vuodesta 2004.

Lautakunta arvioi ensin vahingon korvattavuutta. Lämminvesivaraajan ylivuotoputken puuttumisesta aiheutunutta veden valumista ei pidetty äkillisenä ja ennalta arvaamattomana, koska varaajan normaaliin toimintaan kuuluu ylivuotoveden valuminen ja ylivuotovedet olisi tullut johtaa suoraan viemäriin. Sen sijaan viemäriputken tukkeutumisesta aiheutunutta vuotoa lautakunta piti korvattavana vahinkona.

Vedeneristyksen osalta lautakunta totesi, että RIL 107-1981 -ohjeen märkien huonetilojen vedeneristyksen nostamista noin 50 mm valmista lattiapintaa ylemmäksi koskevaa ohjetta on perusteltua soveltaa myös lattiakaivollisen kodinhoitohuoneen lattian ja seinän väliseen osaan. Vedeneristyksen tulee olla hyvän rakentamistavan mukaan ainakin noin 50 mm korkeuteen ulottuvalla tavalla kaukalomainen, jotta esimerkiksi lattiakaivosta tulviva vesi ei pääse suoraan rakenteisiin.

Koska vesi oli päässyt rakenteisiin todennäköisesti lattian tai seinäliitoksen putkiläpivientien kautta, lautakunta katsoi vedeneristyksen puutteelliseksi ja piti vakuutusyhtiön päätöstä ehtojen mukaisena.

Tässä tapauksessa lautakunta linjasi suoraan, että RIL 107-1981 -ohjeen märkätilojen ylösnostovaatimus koskee myös kodinhoitohuonetta. Vaikka kodinhoitohuone ei ole märkätila, lattiakaivon olemassaolo riitti siihen, että tilalta edellytettiin samaa vedeneristystasoa. Myöhemmissä ratkaisuissa (esim. FINE-042888 ja FINE-043750) lautakunta on viitannut juuri tähän linjaukseen.

Tarvitseeko vessassa olla vedeneristys?

Vastaus riippuu siitä, onko WC-tilassa lattiakaivo. Jos on, vedeneristys vaaditaan samoilla perusteilla kuin kodinhoitohuoneessa. Jos lattiakaivoa ei ole, vedeneristystä ei edellytetä lattiassa.

WC-tila ei yleensä ole märkätila. Ympäristöministeriön asetuksen perustelumuistion mukaan lattiakaivo voidaan tarpeen mukaan asentaa myös yksittäiseen WC-tilaan, ja lattiakaivolliset tilat on varustettava vedeneristyksellä. Lattiakaivo tai vedeneristys ei kuitenkaan tee tilasta märkätilaa.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että jos WC-tilaan on asennettu lattiakaivo (esimerkiksi siivouksen helpottamiseksi), tilassa on oltava vedeneristys ylösnostoineen. Jos lattiakaivoa ei ole, vedeneristystä ei vaadita. Useimmissa omakotitalojen ja rivitalojen WC-tiloissa lattiakaivoa ei ole, joten vedeneristyskysymys ei näissä tiloissa tyypillisesti nouse esiin.

Seinien osalta erillisessä WC-tilassa ei tarvita vedeneristystä pinnoitteen takana. Tämä on poikkeus märkätilojen sääntöön ja perustuu siihen, ettei WC-tilan seinäpinnoille normaalisti kohdistu vesirasitusta. Laajemmin kotivakuutuksen korvauspiiriä ja sen rajauksia käsittelen erillisessä artikkelissa.

Mitä tehdä, jos vakuutusyhtiö hylkää vesivahingon korvaukset?

Vedeneristyksen puutteellisuuteen vetoaminen on vakuutusyhtiöiden yleisin peruste hylätä kodinhoitohuoneen vesivahinkoja. Hylkäys ei kuitenkaan aina ole oikeutettu.

Kodinhoitohuoneen vesivahinkojen arviointi on vakuutusriitojen monimutkaisimpia alueita. Yleispätevää vastausta siihen, korvaako vakuutus vai ei, on mahdotonta antaa. Lopputulos riippuu talon iästä, vedeneristyksen toteutustavasta, rakentamisajankohdan määräyksistä ja siitä, pystyykö vakuutusyhtiö osoittamaan konkreettisen puutteen rakentamistavassa.

Esimerkiksi yhdessä hoitamassamme tapauksessa vakuutusyhtiö oli hylännyt kodinhoitohuoneen vesivahingon vedeneristyksen puutteellisuuteen vedoten. Vakuutusyhtiö korvasi kyllä kodinhoitohuoneen korjauksen, mutta kieltäytyi korvaamasta viereisen pesuhuoneen ja saunan korjauskuluja sillä perusteella, että tilojen välisen oviaukon kynnyksen puuttuminen olisi rakennusvirhe. Saimme päätöksen kumottua Vakuutuslautakunnassa, ja tapauksen yksityiskohtainen kuvaus löytyy täältä.

FINE-064349 – Vakuutusyhtiön rakennusvirheväite kynnyksen puuttumisesta ei menestynyt

A:n omakotitalossa (rv. 2005) keittiön astianpesukone rikkoutui ja vuotovesi kasteli lattiabetonin kautta viereisen kodinhoitohuoneen lattiarakennetta. Kodinhoitohuoneella ja viereisellä pesuhuoneella oli yhtenäinen vedeneristys, ja tilojen välisessä oviaukossa ei ollut varsinaista kynnystä vaan lattialaattojen päälle kiinnitetty ylimääräinen laattarivi.

Vakuutusyhtiö korvasi kodinhoitohuoneen korjauskulut, mutta hylkäsi pesuhuoneen ja saunan osuuden. Yhtiön mukaan pesuhuoneen ja kodinhoitohuoneen välisessä oviaukossa olisi pitänyt olla vedeneristeen nosto vähintään 15 mm valmista lattiapintaa ylemmäksi ohjeiden RIL 107-2000 ja RT 84-10759 (2001) mukaisesti. Koska kynnystä ei ollut, tilojen yhtenäinen vedeneristys oli yhtiön mukaan rakennusvirhe, ja pesuhuoneen korjaustarve johtui tästä virheestä eikä itse vuotovahingosta.

A vetosi siihen, että kodinhoitohuone on lattiakaivollinen tila, jolta Vakuutuslautakunnan ratkaisukäytännössä on vakiintuneesti edellytetty märkätilaa vastaavaa vedeneristystä. Tilojen yhtenäinen vedeneristys oli toteutettu rakentamisajankohdan hyvän rakentamistavan mukaisesti, ja kynnyksen puuttuminen ei ole rakennusvirhe. A viittasi aiempaan lautakuntaratkaisuun FINE-043750, jossa vastaavassa tilanteessa korjaus katsottiin korvattavaksi.

Vakuutuslautakunta totesi, että rajoitusehtoja ei voida tulkita laajentavasti. Lautakunta katsoi rajoitusehdon sanamuodon edellyttävän, että vakuutuksen ulkopuolelle rajautuva vahinko on aiheutunut välittömästi rakennusvirheen seurauksena. Tässä tapauksessa vakuutusyhtiön väittämä rakennusvirhe ei ollut vuotovahinkoon johtaneen astianpesukoneen rikkoutumisen syynä. Väitetty rakennusvirhe ei myöskään ollut laajentanut kastunutta aluetta. Vedeneristys oli kosteusteknisesti toimiva, eikä vettä ollut päässyt rakenteisiin vedeneristyksen puutteellisuuden takia.

Koska pesutilan vedeneristyksen korjauskustannuksia ei voitu pitää rakennusvirheestä välittömästi aiheutuneena vahinkona, lautakunta suositti vakuutusyhtiötä korvaamaan myös pesuhuoneen ja saunan korjauskulut.

Tapaus osoittaa, miten vakuutusyhtiöt voivat tulkita rakennusvirhe-rajoitusehtoa tavalla, joka ei kestä lähempää tarkastelua. Vakuutusyhtiö pyrki tässä tapauksessa rajaamaan korvausvastuunsa pelkkään kodinhoitohuoneeseen vetoamalla kynnyksen puuttumiseen, vaikka yhtenäinen vedeneristys oli toteutettu rakentamisajankohdan hyvän rakentamistavan mukaisesti.

Lautakunnan ratkaisu vahvistaa, että rajoitusehtoa sovelletaan vain silloin, kun vahinko on aiheutunut välittömästi rakennusvirheestä. Jos vedeneristys on kosteusteknisesti toimiva, korjauskustannusten kohdistuminen laajemmalle alueelle ei ole peruste evätä niidenkin korvausta.

Vedeneristyksen puutteellisuuteen vetoaminen on usein vakuutusyhtiön ensimmäinen vastaus, mutta lautakuntakäytäntö osoittaa, ettei hylkäys aina kestä tarkempaa arviointia. Vahinkoon kannattaa siis aina pyytää vakuutusjuristin ilmainen arvio eikä vain tyytyä kohtaloonsa.