Palovahinko omakotitalossa – kotivakuutus korvasi myös uudet perustukset

Vakuutusyhtiö antoi korvauspäätöksen maaliskuun lopussa 2025. Asiakkaallamme oli oikeus jälleenhankinta-arvon mukaiseen korvaukseen, jos talo rakennettaisiin uudelleen kahden vuoden kuluessa palosta. Eli vakuutus korvaisi uuden, samankokoisen talon rakentamisen eikä vain palaneen talon arvoa ennen paloa.

Päätöksessä oli kuitenkin kaksi rajausta. Vakuutuskirjaan talon kokonaisalaksi oli merkitty 80 neliömetriä, mutta vakuutusyhtiön mukaan talo oli 110 neliömetriä. Vakuutusyhtiön mukaan oikeilla tiedoilla vuosimaksu olisi ollut noin 202 euroa perityn 157 euron sijaan, joten se alensi korvausta samassa suhteessa eli 22 prosenttia.

Toinen rajaus koski perustuksia. Yhtiö myönsi, että uusi talo vaatii nykyiset vaatimukset täyttävät perustukset, mutta niiden kustannukset eivät sen mukaan kuuluneet korvaukseen. Vanhojen perustusten raivauksen se lupasi korvata.

Asiakkaamme oli siis saamassa korvauksen uudesta talosta, josta puuttuivat perustukset ja josta oli lisäksi leikattu reilu viidesosa.

Laadimme vakuutusyhtiölle uudelleenkäsittelypyynnön toukokuussa 2025. Katsoimme, ettei korvauksen alentamiselle ollut vakuutussopimuslain mukaisia perusteita ja että perustusten uusiminen kuului korvattavaan vahinkoon. Vakuutusyhtiö pysyi uudessa päätöksessään kannassaan molempien kysymysten osalta, joten veimme asian Vakuutuslautakuntaan.

Vakuutusyhtiön mukaan perustukset olivat rakennuksen oma toiminnallinen kokonaisuus, jonka vahinko piti arvioida erikseen. Yhtiö vetosi tässä päivänarvoa koskevaan ehtokohtaan. Jos perustukset olisivat olleet nykyaikaiset, niitä olisi yhtiön mukaan voinut käyttää uudelleen puhdistuksen ja tarkastuksen jälkeen. Se, ettei vanhoja perustuksia voinut käyttää, ei yhtiön mielestä tehnyt niiden uusimisesta korvattavaa. Kyse oli yhtiön mukaan tasonparannuksesta, jota vakuutuksesta ei korvata.

Emme hyväksyneet yhtiön perustelua. Katsoimme, ettei kyse ollut päivänarvon arvioinnista eikä korjauksen yhteydessä tehtävistä parannustöistä. Kyse oli siitä, että perustusten uusiminen oli välttämätön osa palovahingon korjausta. Yhtiö oli itse todennut, ettei vanhoja perustuksia voinut käyttää uuden talon alla.

Liitimme lausuntopyyntöön kohteen vastaavan rakennusmestarin ja pääsuunnittelijan lausunnon. Palaneessa talossa oli ollut hyvin matala ryömintätila, kun nykymääräysten mukaan ryömintätilan on oltava vähintään 80 senttimetriä korkea. Uuden talon alle tarvittiin myös kapillaarikatkokerros, ja maapohjan kantavuus edellytti kaivuutöitä ja massanvaihtoja. Vanhojen kiviperustusten varaan ei siis voinut rakentaa.

Ratkaisevaksi nousi lopulta juuri asiantuntijan lausunto siitä, ettei vanhoja perustuksia voinut käyttää uuden talon rakentamisessa. Suoranainen esinevahinko kattaa näkemyksemme mukaan myös sen, että vanhan rakennuksen rakenteita on joskus muutettava, jotta uusi rakennus voidaan rakentaa nykymääräysten mukaisesti. Perustusten uusiminen ei siis ollut talon parantamista vaan osa palovahingon korjaamista.

Vakuutusyhtiö laski talon 110,5 neliömetrin kokonaisalan vahinkokartoituksessa mitatuista ulkomitoista. Yläkerrasta se jätti pois alle 160 senttimetrin korkuiset osat, mutta lisäsi korkeaan osaan 20 senttimetriä kummallekin puolelle oletetun seinäpaksuuden takia. Kumpikaan laskentasääntö ei ollut vakuutusehdoissa, vaan vakuutusyhtiön oma tulkinta. Ehtojen omat säännöt olen koonnut sivulle miten kokonaisala lasketaan ehtojen mukaan.

Asiakkaamme muistikuvan mukaan vakuutus oli otettu puhelimitse vuonna 2015, ja 80 neliömetriä oli merkitty jo silloiseen vakuutuskirjaan. Vuonna 2022 vakuutusyhtiö irtisanoi vanhan vakuutuksen tuoteuudistuksen yhteydessä ja tarjosi tilalle uutta vakuutusta vanhoilla tiedoilla. Myyntitilanteesta ei yhtiön mukaan ollut enää tarkempia tietoja. Yhtiö katsoi silti, että pinta-alaa oli asiakkaaltamme ”mitä todennäköisimmin” kysytty oikealla tavalla, koska sen myyjillä on yleensä tapana kysyä se.

Asiakkaamme esitti pinta-alasta myös muita arvioita, muun muassa kohteen rakennusmestarin laskelman. Niiden mukaan poikkeama oli korkeintaan vähäinen.

Vakuutussopimuslain mukaan vähäinen poikkeama vakuutusmaksussa ei oikeuta alentamaan korvausta. Laki ei kuitenkaan kerro, mikä poikkeama on vähäinen. Vakuutusyhtiö haki tähän tulkinta-apua alivakuutusta koskevasta säännöksestä, jonka esitöiden mukaan lähtökohtana voidaan pitää noin 20 prosentin poikkeamaa.

Alivakuutuksen ja tiedonantovirheen ero oli riidan toinen juridinen ydin. Alivakuutuksessa vakuutusmäärä on liian pieni suhteessa omaisuuden arvoon. Tässä tapauksessa kyse ei kuitenkaan ollut vakuutusmäärästä vaan pinta-alasta, jonka perusteella vakuutusmaksu laskettiin. Väärä pinta-ala on siis kysymys vakuutuksenottajan tiedonantovelvollisuudesta, ja siitä vakuutussopimuslaissa on omat säännöt. Niissä ratkaisee myös se, kuinka huolimattomasti vakuutuksenottaja toimi. Vastaavasta erosta oli kyse myös aiemmin hoitamassamme alivakuutusta koskeneessa palovahinkoriidassa.

Tiedonantovelvollisuus ei nimittäin ole oma-aloitteinen. Vakuutuksenottajan on vastattava oikein niihin kysymyksiin, jotka vakuutusyhtiö esittää. Korvauksen alentaminen edellyttää siksi, että vakuutusyhtiö näyttää, mitä se kysyi ja mitä asiakas vastasi. Pelkkä vakuutuskirjaan merkitty luku ei vielä kerro, kuka luvun antoi ja millaiseen kysymykseen.

Puhelimitse otetussa vakuutuksessa tämä korostuu, koska pinta-ala ei ole yksiselitteinen luku. Esimerkiksi tämän vakuutusyhtiön ehdoissa kokonaisalaan lasketaan rakennuksen osat vain siltä osin kuin ne ylittävät 160 senttimetriä, ja avokatokset ja -kuistit jäävät pois, ellei niiden yhteenlaskettu pinta-ala ylitä rakennuksen muun osan pinta-alaa. Jos myyjä ei puhelimessa tarkentanut, mitä pinta-alaa hän kysyi ja mitä asiakas luvulla tarkoitti, virhe on näkemyksemme mukaan vakuutusyhtiön oma. Vakuutusyhtiön olisi pitänyt esittää tarkentavat kysymykset saadakseen oikean pinta-alatiedon.

Vakuutuslautakunta pyysi vakuutusyhtiöltä selvitystä siitä, mitä asiakirjoja asiakkaallemme oli vakuutusta myytäessä toimitettu, ja antoi yhtiölle tilaisuuden perustella alennusta vielä kerran. Yhtiö vastasi, ettei sillä ollut myyntitapahtumaan lisättävää. Lautakunta ratkaisi asian yksimielisesti.

Lautakunnan mukaan palovahingossa esinevahingolla tarkoitetaan niitä kustannuksia, jotka rakennuksen korjaamisesta tai uudelleen rakentamisesta aiheutuvat. Ne ovat suoranaista esinevahinkoa siltä osin kuin ne ovat tarpeen korjaus- tai rakennustöiden toteuttamiseksi.

Suoranaista esinevahinkoa olivat lautakunnan mukaan myös perustukset, vaikka ne eivät olleet palossa mekaanisesti vaurioituneet. Ratkaisevaa oli se, ettei uutta taloa voinut rakentaa ilman nykymääräykset täyttäviä perustuksia. Sitä, ettei vanhoja perustuksia voinut käyttää, lautakunta piti riidattomana.

Myöskään päivänarvoa koskeva ehtokohta ei auttanut vakuutusyhtiötä, koska tapauksessa ei laskettu päivänarvoa. Lautakunnan mukaan perustukset olivat rakennuksen yksittäinen osa, eikä niitä voinut erottaa omaksi kokonaisuudekseen, kun vahinko ulottui koko rakennukseen.

Lautakunnan mukaan jälleenhankinta-arvon mukainen korvaus parantaa aina useiden rakennuksen osien kuntoa, ellei palanut talo ollut käytännössä uusi. Siksi rakennusosan kunnon parantuminen uudisrakennuksessa ei lähtökohtaisesti ole rajoitusehdossa tarkoitettua parannustyötä. Jos ehtoa tulkittaisiin toisin, se olisi lautakunnan mukaan epäselvä ja sitä olisi tulkittava sen laatineen vakuutusyhtiön vahingoksi.

Lautakunta teki yhden rajauksen. Jos määräykset vaativat rakenneosia, joita vanhassa talossa ei ollut lainkaan, niissä on kyse parannustöistä. Niidenkin osalta korvaukseen tulevat kuitenkin mukaan ehtojen mukaiset viranomaismääräyksistä aiheutuvat lisäkustannukset, enintään 10 prosenttia vahingon määrästä. Lautakunta suositti, että vakuutusyhtiö käsittelee perustukset uudelleen niin, että niiden rakentamiskulut ovat lähtökohtaisesti korvattavaa vahinkoa.

Pinta-alasta lautakunta totesi, että vakuutusehtojen mukaan kokonaisala tarkoittaa rakennuksen ulkomittojen mukaista pinta-alaa. Yhtiö ei ollut selvittänyt, mihin sen yläkertaan lisäämät 40 senttimetriä perustuivat, eikä laskutapa löytynyt ehdoista. Yläkerta oli siis laskettava ilman lisäystä.

Asiakkaamme omia pinta-alalaskelmia lautakunta ei hyväksynyt sellaisenaan, koska ne koskivat huone- tai kerrosalaa eikä kokonaisalaa. Lautakunta piti silti mahdollisena, että oikein laskettuna maksujen suhde oli vähintään 80 prosenttia, jolloin poikkeama olisi ollut vähäinen.

Ratkaisevaksi pinta-alan osalta nousi kuitenkin näyttö. Lautakunnan mukaan korvauksen alentaminen tiedonantovirheen perusteella edellyttää kolmea asiaa: väärää tietoa, siitä johtuvaa vähäistä suurempaa eroa vakuutusmaksussa ja vähäistä suurempaa huolimattomuutta tietoja annettaessa.

Keskeistä oli, mitä vakuutusyhtiö oli kysynyt ja mitä asiakkaamme oli vastannut. Vakuutusyhtiö ei toimittanut tästä mitään selvitystä, ja näyttötaakka oli sillä. Siksi lautakunta katsoi jääneen näyttämättä, että yhtiöllä olisi ollut oikeus alentaa korvausta. ”Mitä todennäköisimmin kysytty” ei riittänyt.

Vakuutuslautakunta suositti, että vakuutusyhtiö luopuu vetoamasta tiedonantovirheeseen ja maksaa korvauksen alentamattomana. Perustusten osalta lautakunta suositti asian uudelleenkäsittelyä edellä kerrotulla tavalla. Vakuutusyhtiö noudatti suositusta.

Alennus olisi koskenut koko rakennusvahinkoa, eli uuden talon rakentamiskustannuksista olisi jäänyt reilu viidesosa asiakkaamme maksettavaksi. Nyt korvaus maksettiin ilman alennusta.

Perustukset olivat oma, iso eränsä. Vanhojen perustusten poistaminen ja uusien tekeminen nykymääräysten mukaan kaivuineen ja massanvaihtoineen maksaa helposti kymmeniä tuhansia euroja. Ilman riitauttamista uudet perustukset olisivat jääneet kokonaan asiakkaamme itse maksettaviksi, vaikka palanutta taloa ei voinut rakentaa uudelleen ilman niitä.

Kun vanha talo palaa, perustukset jäävät usein pystyyn. Vakuutusyhtiö voi silloin vedota siihen, ettei tuli vaurioittanut niitä. Se, että perustukset ovat ehjät, ei kuitenkaan vielä tarkoita, että niiden päälle voisi rakentaa uuden talon. Vakuutuslautakunnan linjauksen mukaan ratkaisevaa on se, voiko uuden talon rakentaa ilman uusia perustuksia, eikä se, halkesiko perustus palossa.

Tapaus on myös esimerkki laajemmasta kuviosta. Vakuutusyhtiöt vetävät turhan usein mutkia suoriksi ja katsovat, ettei jokin kustannus ole tarpeen itse vahingon korjaamiseksi. Lähtökohta on kuitenkin, että vakuutettu saatetaan siihen tilaan, jossa hän oli ennen vahinkoa. Vakuutus korvaa siis ne korjauskulut, jotka siihen pääsemiseksi ovat tarpeen.

Useimmiten vakuutusyhtiö antaa korvauspäätöksen tältä osin oikein heti. Jos yhtiö kuitenkin alkaa väittää, ettei jokin kustannus ole välttämätön vahingon korjaamiseksi, asiantuntijan lausunto on kokemuksemme mukaan paras tapa edetä.

Ainakin yhden vakuutusyhtiön vuoden 2026 kotivakuutusehtoihin on lisätty määritelmä, jonka mukaan suoranainen esinevahinko tarkoittaa vahinkoa omaisuudelle, joka on suoranaisesti ja välittömästi vahingoittunut. Aiemmissa ehdoissa tällaista määritelmää ei ollut. Emme vielä tiedä, miten Vakuutuslautakunta suhtautuu siihen, jos vakuutusyhtiö vetoaa määritelmään perustusten kaltaisessa tilanteessa. Määritelmästä kuitenkin todennäköisesti riidellään.

Pinta-alariidasta jää toinen opetus. Tieto voi olla kirjattu vakuutuskirjaan vuosia sitten ja siirtyä sellaisenaan uuteen vakuutukseen, kuten tässä tapauksessa. Jos huomaat vakuutuskirjasi pinta-alan olevan väärin, se kannattaa korjata heti. Jos vakuutusyhtiö taas alentaa korvausta pinta-alan perusteella vasta vahingon jälkeen, sen pitää pystyä näyttämään, mitä se kysyi.

Vakuutusyhtiöiden päätökset eivät aina ole oikein. Usein ne perustuvat vakuutusehtojen virheelliseen tulkintaan, puutteellisiin selvityksiin tai automaattisiin laskelmiin, jotka eivät ota huomioon todellista tilannetta.

Jos olet saanut vakuutusyhtiöltä kielteisen päätöksen, päätöksen oikeellisuus kannattaa varmistaa nimenomaan vakuutusjuridiikkaan erikoistuneen juristin ilmaisella arviolla.

Me osaamme haastaa vakuutusyhtiöiden päätökset ja tarvittaessa hankkia asiantuntijalausunnot tai muut selvitykset, jotta saat korvaukset, joihin olet oikeasti oikeutettu.

→ Mistä kotivakuutuksissa yleensä riidellään?