Omakotitalon katto vuotaa vettä

Omakotitalon katto vuotaa – korvaako vakuutus?

Kotivakuutuksista ei korvata kattovuotoja, ellei vuodon syynä ole ollut esimerkiksi oksan tai myrskyn aiheuttama vahinko kattorakenteeseen. Vähitellen vuosien saatossa tapahtuneen katon ruostumisen, kulumisen tai tiivisteen pettämisen seurauksena syntyvää vuotovahinkoa ei korvata.

Poikkeuksen yllä mainittuun tekevät Ifin LaajaPlus sekä Pohjantähden rakennusPlus, joista korvataan enemmän erilaisia kattovuotoja.

Käyn tässä artikkelissa läpi Fennian, Ifin, LähiTapiolan, Pohjantähden, Pohjola Vakuutuksen, POP Vakuutuksen, sekä Turvan kotivakuutukset vuonna 2024 siltä osin, voidaanko niistä korvata katon vuotovahinkoja.

Millaisia katon vuotovahinkoja voidaan korvata kotivakuutuksesta?

Vahingon korvattavuutta arvioidaan aina vahingon juurisyytä koskevan vakuutusehdon perusteella, eli onko kyseessä esimerkiksi myrskyn aiheuttama kattovuoto, vai pääsikö vesi sisälle rakenteeseen jostain muusta syystä.

Olennaista vahingon korvattavuudessa onkin se, mistä syystä vuoto on päässyt tapahtumaan. Jollei vuodon syytä tiedetä varmaksi tai jonkin syyn voida todeta olleen todennäköinen, vahinkoa ei korvata vakuutuksesta.

Esimerkki

Rakennukseen sataa yllättäen vettä sisälle.

Pelkkä veden sataminen sisälle ei vielä riitä vahingon korvaamiseksi, vaan vakuutusyhtiölle pitää pystyä kertomaan, miten ja miksi vettä satoi sisälle.

Tämän takia vesivahingoissa ensimmäisiä asioita välittömien torjuntatoimenpiteiden jälkeen onkin kosteuskartoittajan lähettäminen paikan päälle, jotta vuodon syy ja veden kulkureitti voidaan varmistaa. Toisinaan vuotosyytä ei saada varmistettua ensimmäisellä käyntikerralla tai edes ennen purkutöiden aloittamista, mutta vakuutusyhtiöön voi aina toimittaa päivitetyn tiedon uuden korvauspäätöksen saamiseksi

Mitkä vakuutukset siis korvaavat kattovuotoja ja mitkä eivät?

Kotivakuutuksia tarjotaan sekä laajalla että suppealla turvalla. Kaikki vakuutukset eivät korvaa lainkaan katon vuotovahinkoja.

Osa vakuutuksista kattaa vain esimerkiksi salamaniskun ja palon aiheuttamia vahinkoja, kun taas osa vakuutuksista kattaa kaikenlaisia äkillisiä ja ennalta arvaamattomia vahinkoja, katon vuotovahingot mukaan lukien.

Jotta vuotovahinko voidaan korvata, vakuutusehdoista tulee joko löytyä vahingon korvattavuutta koskeva kohta (esimerkiksi myrsky), tai kotivakuutuksen tulee olla laaja vakuutus, joka kattaa kaikenlaisia äkillisiä ja ennalta arvaamattomia rikkoutumisia.

Yllä oleva huomioiden katon vuotovahinkoja voidaan siten käsitellä kolmesta eri kotivakuutuksen turvasta:

Ensinnäkin katon vuotovahinko voi johtua luonnonilmiöstä, kuten myrskystä.

Luonnonilmiövahingot kuuluvat oletuksena kaikkiin laajoihin kotivakuutuksiin, mutta Pohjantähdellä turva pitää erikseen lisätä mukaan kotivakuutukseen.

Luonnonilmiötä koskevissa vakuutusehdoissa on erillinen maininta, että vakuutus kattaa myös rankkasateiden aiheuttamia vesivahinkoja. Tätä ei pidä kuitenkaan sekoittaa kattovuotojen korvattavuuteen, sillä rankkasateiden korvattavuus on sidottu rankkasateiden aiheuttamiin tulviin. Vesi ei nimittäin kulkeudu tulvassa katon kautta, vaan maaperän pinnalta. Tämän vuoksi tässä artikkelissa ei ole käsitelty rankkasadetulvien korvattavuutta.

Vaikka on teoriassa mahdollista, että kattovuoto johtuisi myös esimerkiksi tulvasta, tällaisia esimerkkejä ei ole järkevä ottaa vertailuun mukaan niiden epätodennäköisyyden vuoksi.

Toiseksi vuotovahinko voi olla korvattavissa rikkoturvasta.

Rikkoturvasta korvataan vahinkoja, joissa kattovuoto on aiheutunut jostain muusta äkillisestä ja ennalta arvaamattomasta syystä kuin myrskystä, kuten esimerkiksi lumenpudotuksen yhteydessä epähuomiossa rikotusta katon saumakohdasta, josta valuu sateella vettä sisälle.

Kolmanneksi vuotovahinko voi olla korvattavissa omakotitaloille tarjottavista kotivakuutuksen laajennuksista.

If ja Turva tarjoavat erillistä vesikattovuotojen turvaa lisähinnasta, joka kattaa vesikattovuotoja laajojakin kotivakuutuksia kattavammin. Kyseistä vakuutusta ei myönnetä kaikille, vaan turvan myöntämiseen voi vaikuttaa muun muassa se, minkä ikäinen rakennus on kyseessä tai milloin sen katto on uusittu.

Mikäli kyseessä on uusi rakennus, on tietysti epätodennäköisempää, että vuoto pääsee tapahtumaan. Toisaalta vesikattovuotojen lisäturva tarjoaa mielenrauhaa, koska katon vuotovahingot voivat olla hyvin kalliita korjata. Lisäksi jos vesikaton asennuksessa on tapahtunut virhe, siitä seurannut vuotovahinko korvataan Ifin LaajaPlus-kotivakuutuksesta. Muissa kotivakuutuksissa tällaista turvaa ei ole.

Korvaako kotivakuutus lumen aiheuttamia vahinkoja?

Yllä oleva huomioiden olen koonnut alle vertailuun, Fennian, Ifin, LähiTapiolan, Pohjantähden, Pohjola Vakuutuksen, POP Vakuutuksen, sekä Turvan kotivakuutukset vuonna 2024 siltä osin, voidaanko niistä korvata katon vuotovahinkoja.

Omakotitalon katto vuotaa, korvaako vakuutus. Fennian, Ifin, LähiTapiolan, Pohjantähden, Pohjola Vakuutuksen, POP Vakuutuksen sekä Turvan kotivakuutukset vertailussa 2024.
Fennian, Ifin, LähiTapiolan, Pohjantähden, Pohjola Vakuutuksen, POP Vakuutuksen sekä Turvan kotivakuutukset vertailussa kattovuotojen korvaamisen osalta 2024.

Vertailussa on siis lopulta mukana kolme eri turvaa, joista vesikaton vuotovahinko voidaan korvata: luonnonilmiö tai myrskyvahingot, katon äkilliset ja ennalta arvaamattomat rikkoutumiset, sekä muut vesikattovuodot.

A) Luonnonilmiö- tai myrskyvahingot

Esimerkki

Myrskytuuli repii katon auki ja sade kastelee talon, joten vahingon korvattavuutta käsitellään luonnonilmiövahinkona. Mikäli vakuutusehdoissa mainittu vähimmäistuulennopeus täyttyy, tai jos sellaista ei ole, vuotovahinko korvataan kotivakuutuksesta.

Vaikka yllä mainittuihin kotivakuutuksiin sisältyy luonnonilmiö- tai myrskyturva, kullakin vakuuttajalla ehto on kirjoitettu vähän eri tavalla. Tämän vuoksi vakuutusturvan sisältö ei ole kaikilla täysin identtinen.

VakuutusyhtiöKorvattavat luonnonilmiö- ja myrskyvahingot (mikäli mukana vakuutusrvassa)
FenniaMyrskyn tai rakeiden aiheuttama vahinko
IfMyrskytuuli tai rakeet
LähiTapiolaMyrsky, trombi, syöksyvirtaus tai raesade
PohjantähtiMyrsky, kova tuuli, tai poikkeuksellisen voimakas raekuuro
Pohjola VakuutusMyrskytuulesta, trombista, muusta vastaavasta poikkeuksellisen voimakkaasta tuulesta tai tuulenpuuskasta, tai raekuurosta
POP VakuutusMyrskytuuli, myrskytuulen irrottama esine tai poikkeuksellisen voimakas raekuuro
TurvaMyrsky, trombi, syöksyvirtaus tai raesade
Luonnonilmiövahinkojen korvattavuudessa on eroja, sillä esimerkiksi myrskytuuli on laajempi käsite, kun myrsky.

Kaikilla kotivakuutusyhtiöillä korvataan myrskyn tai raekuuron aiheuttamia vahinkoja, mutta esimerkiksi Pohjolalla ja Turvalla on erikseen maininta myös voimakkaan tuulen aiheuttamasta vahingosta. Tulkinnanvaraisessa tilanteessa erillinen maininta voimakkaan tuulen aiheuttamien vahinkojen korvaamisesta on hyödyksi, sillä sen korvausedellytykset voivat täyttyä helpommin, kuin myrskyn.

Myrskyn ja kovan tuulen aiheuttaman vahingon korvaamiseksi vakuutusyhtiöillä voi kuitenkin olla vakuutusehdoissa maininta tuulen vähimmäisnopeudesta. Näistä lisää alempana alaotsikossa 2.4 D) Kun myrsky ei olekaan myrsky.

B) Katon äkillinen ja ennalta arvaamaton rikkoutuminen – rikkoturva

Esimerkki – äkillinen ja ennalta arvaamaton kattovuoto

Naapurin lapset heittelevät kiviä korkealle ilmaan ja yksi iso kivi putoaa omakotitalon katolle. Muutama viikko myöhemmin kovilla sateilla vettä tulee sisälle taloon.

Vuodon syyksi todetaan kattoluukusta mekaanisesti rikkoutunut tiiviste. Sen vierestä löytyy katolle heitetty kivi, joten kosteuskartoittaja kirjaa raportille vuodon aiheutuneen kiven rikkomasta tiivisteestä.

Jos omakotitalon vakuutuksessa on rikkoturva (turva kaikenlaisille äkillisille ja ennalta arvaamattomille vahingoille), katon vuotovahinko korvataan vakuutuksesta.

Äkillisyyden ja ennalta arvaamattomuuden vaatimuksen tulkitseminen voi ymmärrettävästi aiheuttaa harmaita hiuksia. Kyseisiä termejä ei nimittäin arvioida arkijärjellä, vaan niille on vakuutusmaailmassa vakiintuneet tulkintatavat.

Jotta kattovuoto täyttäisi korvattavuuden vaatimukset rikkoutumisturvasta, sen tulee olla samanaikaisesti sekä äkillinen että ennalta arvaamaton.

1. Äkillisyyden vaatimus

Yksinkertaistettuna äkillisyyden vaatimus tarkoittaa, että vahingon tulee tapahtua nopeasti ja lyhyen ajan kuluessa. Mikäli vahinko on syntynyt vähitellen tai hitaasti, sitä ei korvata vakuutuksesta.

Tämä vahingon äkillisyyttä koskeva vaatimus sulkee vakuutuksen ulkopuolelle vahingot, jotka syntyvät pitkän ajan kuluessa. Kattovuodoissa näin voi käydä esimerkiksi silloin, mikäli vuotoa on tapahtunut rikkoutuneesta kattotiilestä tai epätiivistä saumasta vuosien ajan, ennen kuin vahinko huomataan.

Äkillisyyden arviointiin ei vaikuta se, ettei vahinkoa ole voinut havainnoida rakenteen sisästä. Olennaista on vain sen syntymistapa joko vähitellen tai nopeasti

2. Ennalta arvaamattomuuden vaatimus

Pelkkä vahingon äkillisyys ei kuitenkaan ainoastaan riitä vahingon korvaamiseksi. Vahingon tulee myös samanaikaisesti olla ennalta arvaamaton.

Ennalta arvaamattomuus tarkoittaa, ettei vesivahingon syntyminen ole ollut etukäteen arvattavissa. Mikäli esimerkiksi kattotöiden yhteydessä peltikatolla kävellään kengillä, jotka rikkovat kattoa, sen seurauksena syntyvä vesivahinko ei ole välttämättä ollut ennalta arvaamatonta.

Kielteinen päätös johtuisi kyseisessä yllä kuvatussa tilanteessa siitä, että on yleisesti tiedossa, että peltikatto voi rikkoutua, jos sen päällä ei kuljeta varovasti.
Ennalta arvattavien ja ennalta arvaamattomien vahinkojen erottaminen toisistaan ei kuitenkaan ole aina yksinkertaista.

Jos samaisessa esimerkissä kattotöissä käytetyt kengät olivat olleet pehmeää kumia, mutta niihin olikin tarttunut pohjaan naula, vahinko olisi todennäköisesti ennalta arvaamaton.

Mikäli vakuutusyhtiö on antanut vahinkoon kielteisen päätöksen sen vuoksi, ettei vahinko heidän mielestään täytä äkillisyyden ja ennalta arvaamattomuuden vaatimusta, heidän kielteiseen päätökseensä ei kannata automaattisesti luottaa, vaan pyytää asiaan juristin ilmainen arvio.

Alla mainituissa Fennian, Ifin, LähiTapiolan, Pohjantähden, Pohjola Vakuutuksen, POP Vakuutuksen, sekä Turvan kotivakuutuksista korvataan katon äkilliset ja ennalta arvaamattomat rikkoutumiset ja sen seurauksena syntyvät vesivahingot.

VakuutusyhtiöSisältääkö vakuutus rikkoturvan kattovuodoille?Valinnainen lisäturva
FenniaLaaja kotivakuutus
IfLaaja sekä LaajaPlus-kotivakuutus
LähiTapiolaLaaja kotivakuutus
PohjantähtiKotivakuutus sekä rakennusPlus
Pohjola VakuutusLaaja kotivakuutus
POP VakuutusL-kotivakuutus
TurvaLaaja kotivakuutus
Laajat kotivakuutukset kattavat katon äkililsiä ja ennalta arvamaattomia rikkoutumisia. Pohjantähdellä turva on valinnainen.

Suppeista kotivakuutuksista ei siis korvata kattovuotoja lainkaan, ellei kattovuodon syynä ole esimerkiksi myrskyvahinko. Mikäli kattovuotojen varalta haluaa laajempaa vakuutusturvaa, on suositeltavaa hankkia vähintään laaja kotivakuutus.

Ainoastaan Pohjantähti mahdollistaa kotivakuutuksen räätälöimisen valinnaisella rikkoturvalla. Muilla vakuutusyhtiöillä turvaa ei ole mahdollista lisätä turvaa mukaan osaksi suppeaa kotivakuutusta.

Eikö vakuutusyhtiö korvannut vahinkoa? Lunasta juristin ilmainen arvio.

C) Ifin ja Pohjantähden kattovakuutukset – LaajaPlus sekä rakennusPlus

Sekä If että Pohjantähti tarjoavat omakotitalojen kotivakuutukseen turvan laajennuksia, joiden avulla vakuutuksesta korvataan laajemmin kattovuotoja. Vakuutusta ei kuitenkaan myönnetä aina, vaan muun muassa rakennuksen ja katon ikä voivat estää vakuutuksen saamisen.

Ifin LaajaPlus-vakuutuksesta rakennuksille korvataan lisäksi myös vesikattovuodot, joissa sade- tai sulamisvesi on ennalta arvaamattomasti läpäissyt vesikaton ja kastellut rakenteita. Vakuutuksesta ei kuitenkaan korvata itse vesikaton korjaus- tai uusimiskustannuksia.

Pohjatähden rakennusPlus-vakuutus on käytännössä identtinen Ifin LaajaPlus-vakuutuksen kanssa, sillä siitäkin korvataan rakennukselle aiheutunutta vahinkoa, kun sade- tai sulamisvesi on ennalta arvaamattoman kattovuodon seurauksena kastellut rakennuksen vesikaton alapuolisia rakenteita. Myöskään Pohjantähden lisäturvasta ei kuitenkaan korvata vesikaton korjaus- tai uusimiskustannuksia.

Kun lukee lisäturvasta korvattavien ja korvaamatta jäävien vahinkojen kuvauksen, kasvojen ilme voi perustellusti olla kysymysmerkin näköinen.

Mitä lisäturvaa näistä sitten saa, kun ne eivät korvaa edes vesikaton korjausta?

Ne täydentävät kotivakuutuksesta korvattavia vahinkoja mainituilla lisäturvilla. Muut vahingot käsitellään normaalisti kotivakuutuksen muista ehdoista.

Asian yksinkertaistamiseksi kokosin alle vertailuun laajat kotivakuutukset sekä niiden riinnalle Ifin ja Pohjantähden lisäturvat kattovuotojen korvauksien osalta.

Korvataanko kattovuoto vakuutuksesta?Muut laajat kotivakuutuksetPohjantähtiIf
Vesikaton äkillinen ja ennalta arvaamaton rikkoutuminenKyllä. Fennian, LähiTapiolan, Pohjolan, POP Vakuutuksen sekä Turvan laajat kotivakuutukset.Kyllä, jos valittu turvaan.Kyllä, jos If Laaja kotivakuutus.
Vesikaton läpi äkillisesti ja ennalta arvaamattomasti vuotanut vesiKyllä. Fennian, LähiTapiolan, Pohjolan, POP Vakuutuksen sekä Turvan laajat kotivakuutukset.Kyllä, jos valittu turvaan.Kyllä, jos If Laaja kotivakuutus.
Vesikaton hidas ja ennalta arvaamattoman vesivahinkoEi.Kyllä, jos rakennusPlus.Kyllä, jos If LaajaPlus.
Vuotovahinko katon rakennus- tai asennusvirheestä johtuenEi.Ei.Kyllä, jos If LaajaPlus.
Vesikaton korjaus rakennus- tai asennusvirheen seurauksenaEi.Ei.Ei.
Ifin LaajaPlus tarjoaa laajinta turvaa kattovuodoille.

Vertailusta voi todeta, että Ifin ja Pohjantähden lisäturvat laajentavat vakuutuksen korvauspiiriä silloin, kun vesi on päässyt rakenteisiin ennalta arvaamattomasti, mutta hitaasti.

Korvattavuudelta ei kyseisissä turvissa edellytetä silloin sitä, että vahinko olisi syntynyt äkillisesti, kuten rikkoturvassa edellytetään muutoin (taulukon vertailun rivit 1 ja 2).

Ifin LaajaPlus -vakuutus rakennukselle korvaa vuotaneen veden aiheuttamat vahingot jopa tilanteissa, joissa esimerkiksi katon rakennus- tai asennusvirheen vuoksi vettä valuu sisälle. Ks. rakennus- ja asennusvirheiden vaikutuksesta korvattavuuteen alempaa kohdasta A).

Pohjantähden rakennusPlus ei ole tältä osin yhtä kattava, koska siitä ei korvata selvästi rakennus- tai asennusvirheeseen syy-yhteydessä olevaa vahinkoa.

Kattovahingot, joita ei korvata vakuutuksesta

Ellei vakuutuksessa ole mainintaa luonnonilmiö-, rikko- tai vesikattovahinkojen korvaamisesta, kotivakuutuksesta ei korvata katon vuotovahinkoa.

Lisäksi vaikka vakuutuksessa olisi maininta kyseisestä turvasta, vahinko korvataan vain, mikäli se täyttää kyseisen ehdon edellytykset korvattavasta vahingosta. Kuten on odotettavissa, vakuutusyhtiöt rajaavat osan vahingoista pois vakuutuksesta.

A) Rakennus-, tai asennusvirhe sekä hyvän rakentamistavan vastaisuus

Myrskyvahingoissa rakenteet voivat rikkoutua jostain ulkoisesta osumasta, jonka seurauksena vesi pääsee rakenteisiin.  Jos tällaista rikkoutumista ei ole tapahtunut, rakennuksen ulkokuoren tulee kestää tavanomaiset ja voimakkaammatkin sääolosuhteet ilman, että vettä pääsee ulkokuoren läpi.

Mikäli vettä pääsee kuitenkin tunkeutumaan rakenteisiin esimerkiksi sen vuoksi, että tuuli ohjaa sadevettä lappeen alta sisälle, koska sieltä puuttui suojaus, vahinkoa ei korvata vakuutuksesta rakennus- ja asennusvirheenä sekä hyvän rakentamistavan vastaisena.

Poikkeuksena tähän on Ifin LaajaPlus rakennukselle, josta korvataan kuitenkin esimerkiksi asennus- tai rakennusvirheen seurauksena aiheutunut vuotovahinko, mutta ei itse katon korjausta.

Hyvää rakentamistapaa arvioidaan aina rakennusajankohdan mukaan. Vakuutusyhtiöt eivät voi kieltäytyä korvaamasta vahinkoa sen vuoksi, että rakentamismääräykset ovat muuttuneet sen jälkeen, kun rakennus valmistui. Toisaalta jos katto uusitaan, sen toteutuksessa tulee noudattaa sen hetkisiä määräyksiä.

Mikäli vakuutusyhtiö on evännyt vahingon korvattavuuden rakennus- tai asennusvirheenä taikka hyvän rakentamistavan vastaisena, korvauspäätöksen oikeellisuus kannattaa varmistaa juristin ilmaisella arviolla.

B) Vahingolle ei ole äkillistä ja ennalta arvaamatonta syytä

Yllä läpikäydyn mukaisesti vahinkojen tulee olla äkillisiä ja ennalta arvaamattomia, jotta ne voidaan korvata rikko- tai särkymisturvasta (poikkeuksena tähän Ifin LaajaPlus sekä Pohjantähden rakennusPlus -lisäturvat).

Ellei vahingon syyksi voida osoittaa jotain tällaista tapahtumaa, vakuutusyhtiön ei tarvitse korvata vahinkoa.

Vakuutuslautakunta, joka antaa suosituksia myös kotivakuutuksien korvauspäätöksiä koskeviin riitoihin, on ottanut useassa tapauksessa kantaa kattovuotojen korvattavuuteen.

FINE-067751 – saunarakennuksen kattovuodon syyksi ei pystytty yksilöimään mitään äkillistä ja ennalta arvaamatonta tapahtumaa

A oli havainnut saunarakennuksen katon vuotavan, kun vettä oli valunut saunaan ja pukeutumistilaan. A:n mukaan saunan ja takkatuvan hormien ympärille asetettu muovipäällysteinen pelti oli osittain vaurioitunut, joten vesi oli päässyt ruostuttamaan peltiä. Vesi oli tämän jälkeen vuotanut sen saumoista löylyhuoneeseen ja takkatupaan. Lisäksi katto- ja seinäpaneeleissa näkyi vuodon jälkiä, jotka tosin olivat voineet syntyä talvella lumitöissä. Lape on varsin loiva ja lumisina talvina lumikuorma saattaa nousta varsin suureksi. Kuluneena kesänä oli satanut ajoittain paljon. Loivalla katolla paine nousee ja vesi pääsee vesieristeen vaurioista sisään. Vesieristeen alusrakenteet näyttävät myös olevan kunnossa.

Kotivakuutusyhtiö kieltäytyi korvaamasta vahinkoa, koska vakuutuksesta ei korvattu vahinkoa, joka on aiheutunut vesikaton vuodosta, ellei vuotoa ollut aiheuttanut vesikattoa vaurioittanut myrskytyyli tai muu äkillinen ja ennalta arvaamaton ulkoinen syy. A:n toimittamien tietojen perusteella mitään tällaista ulkoista syytä vuodolle ei kuitenkaan ollut näytetty toteen.

Vakuutuslautakunta katsoi olevan pellin ruostejälkien perusteella ilmeistä, että pellityksen saumat olivat vuotaneet pitemmän aikaa. Selvityksen perusteella todennäköisimpänä olikin pidettävä sitä, että vaikka vettä onkin ennen vahingon havaitsemista päässyt rakenteisiin kerralla suurempi määrä, kattopellityksen kiinnitys on alkanut löystyä vähitellen pitemmän ajan kuluessa.

Lautakunta päätyi kokonaisuuden perusteella katsomaan asiassa jääneen näyttämättä riittävällä tavalla, että vesikaton vuodon olisi aiheuttanut jokin vakuutusehdoissa edellytetty äkillinen ja ennalta arvaamaton ulkoinen syy.

Lautakunta ei suosittanut muutosta vakuutusyhtiön päätökseen.

Tapauksessa oli olennaista, ettei A ollut pystynyt näyttämään mitään tiettyä sekä samalla äkillistä ja ennalta arvaamatonta syytä vuodolle. Koska pellit olivat ruosteessa, oli todennäköisempää, että vuotoa oli tapahtunut pitkän ajan kuluessa.

Toisaalta vakuutusyhtiötkin tekevät toisinaan virheitä siitä, miten äkillisyyttä ja ennalta arvaamattomuutta tulisi arvioida, kuten seuraava Vakuutuslautakunnan suositus osoittaa.

FINE-008756 – Auki jääneestä kattoikkunasta seurannut vesivahinko tuli korvata kotivakuutuksesta

A:n talossa pääsi avattavasta kattoikkunasta vettä sisätiloihin. Tapahtuneesta laaditun raportin mukaan kattoikkuna ei ole kyennyt sulkeutumaan täysin johtuen siitä, että pieni oksa tai muu vieras esine oli estänyt sen sulkeutumisen kokonaan. Tilannetta seurattiin pidemmän ajan vahingon jälkeen, eikä ikkunan sulkeutumisen jälkeen vettä valunut enää sisätiloihin.

Vakuutusyhtiö antoi asiasta kielteisen korvauspäätöksen sen perusteella, että mikäli kattoikkuna ei ollut sulkeutunut kokonaan pienen oksan tai muun vieraan esineen vuoksi, kyseessä ole ei ollut vahinkotapahtuma, jossa kattoikkuna olisi rikkoutunut ulkoisesti äkillisen ja ennalta arvaamattoman vahinkotapahtuman seurauksena.

Lautakunta katsoi, että aiheutunutta kattoikkunan raolleen jäämistä ja sen seurauksena syntynyttä vesivahinkoa täytyi pitää vakuutusehdoissa kuvattuna äkillisenä ja ennalta arvaamattomana tapahtumana.

Lautakunta suositti, että vakuutusyhtiö korvaa vesivahingon kotivakuutuksesta.

Kaikkia kielteisiä korvauspäätöksiä ei siis kannata hyväksyä, mikäli vakuutusyhtiö vetoaa siihen, ettei vahinko ollut seurasta mistään äkillisestä ja ennalta arvaamattomasta vahingosta. Tällaisessa tilanteessa on hyvä pyytää juristin ilmainen arvio päätöksen oikeellisuudesta.

Kotivakuutusvertailu.Fennian, Ifin, LähiTapiolan, Pohjantähden, Pohjola Vakuutuksen, POP Vakuutuksen ja Turvan kotivakuutukset vertailussa 2025.

C) Vuotovahinko on aiheutunut jään tai sulamisvesien vuoksi

Kattovuotojen yleinen syy on lumen sulaminen ja jään liikkuminen katolla. Jäätä tai lunta voi pakkautua esimerkiksi sadevesijärjestelmiin tai räystäisiin, josta ilmojen lämmetessä vesi nouseekin yllättävistä paikoista rakenteiseen sen sijaan, että se pääsisi valumaan räystäitä pitkin pois.

Lumen sulamisesta tai jään liikkumisesta aiheutuneet vahingot eivät kuitenkaan ole vakuutuksesta korvattavia, koska kovatkin lumisateet ja lämpötilojen vaihtelu ovat Suomen sääolosuhteissa tavanomaisia.

FINE-041561 – Runsaan lumentulon ja sulamisvesien aiheuttama kattovuoto ei ollut vakuutuksesta korvattava

A:n vahinkoilmoituksen mukaan omakotitalossa oli lumisateen seurauksena kattolappeella sijaitsevan savupiipun pellityksen yläpuolelle syntynyt jääpalje, joka sulaessaan oli aiheuttanut hitaan vuodon. Vuoto havaittiin alempana asuinkerroksessa, kun piipun sisäpintaan oli tullut vesikelloja ja vettä oli valunut piipun juureen parketille.

Vesivuodon korjauksen yhteydessä katolla ei havaittu mitään rakenteellista vauriota tai vikaa, mutta piipun yläsaumaan kuitenkin lisättiin varmuudeksi liimabitumia ja lisäeristeliuska.

Vakuutusyhtiö kieltäytyi korvaamasta vahinkoa, koska saadun selvityksen perusteella sulamisvettä oli ilmeisesti päässyt vuotamaan savupiipun pellityksen kautta rakenteisiin, eikä vuoto ollut aiheutunut mistään äkillisestä ja ennalta arvaamattomasta vahingosta.

Lautakunta katsoi olleen todennäköistä, että sulamisvesi oli päässyt valumaan rakenteisiin kattorakenteessa piipun juuren läheisyydessä olleen epätiiviin kohdan läpi.
Lautakunnan mukaan runsasta lumisadetta ei kuitenkaan voitu Suomen olosuhteissa pitää poikkeuksellisena. Jääkerroksen muodostuminen katolle oli todennäköisesti aiheutunut pidemmän ajanjakson kuluessa lumen sulamisen ja sulamisveden uudelleen jäätymisen seurauksena. Kyseinen tapahtuma ei myöskään ollut Suomen talviolosuhteissa ennalta arvaamatonta.
 
Asiassa ei ollut siten näytetty, että katon vuotaminen ja rakennuksen rakenteille tämän seurauksena aiheutunut kastumisvahinko olisivat olleet jonkin äkillisen ja ennalta arvaamattoman tapahtuman seurausta.

Lautakunta ei suosittanut muutosta vakuutusyhtiön kielteiseen korvauspäätökseen.

D) Kun myrsky ei olekaan myrsky

Vaikka vakuutusehdoissa kerrotaan sen kattavan myrskyn tai kovan tuulen aiheuttamia vahinkoja, kaikki myrskyt ja tuulet eivät suinkaan ole aina korvattavia.

Vakuutusehdoissa saatetaan määrittää, että myrsky- tai luonnonilmiövahinkona korvataan vain vahingot, mikäli tuulen keskinopeus tai lähimmän mittausaseman havainnoima tuulennopeus on ollut riittävän suuri.

VakuutusyhtiöTuulen vähimmäisnopeus myrskyvahingoissaHuomioita
Fennia21 m/s (puuskatuuli)Kyseessä oltava Ilmatieteenlaitoksen mittaama puuskatuulen nopeus.
If
LähiTapiola15 m/s (tuulen keskinopeus)Lähimmän säähavaintoaseman mittaus.
Pohjantähti21 m/s (myrsky) tai 14 m/s (kova tuuli)10 minuutin keskinopeus. Lähimmän säähavaintoaseman mittaus.
Pohjola Vakuutus
POP Vakuutus20 m/s
Turva15 m/sTuulen keskinopeus. Lähimmän säähavaintoaseman mittaus.
Myrskyvahinkojen vähimmäistuulen nopeudessa on merkittäviä eroja kotivakuutuksien välillä.

Ifin ja Pohjola Vakuutuksen kotivakuutusehdoissa ei ole edellytystä myrskytuulen vähimmäisnopeudelle, kun taas esimerkiksi LähiTapiolalla puuskatuulen nopeus tulee olla vähintään 15 m/s lähimmältä säähavaintoasemalta mitattuna.

Monesti myrskyvahinkojen korvauksissa haasteita aiheuttaa nimenomaan se, että lähin säähavaintoasema on liian kaukana vahinkopaikasta, eikä säähavaintoaseman tallentamat tiedot vastaa vahinkopaikan havaintoja.

Jos vakuutusehdoissa mainitaan, että tuulen nopeuden tulee olla Ilmatieteenlaitoksen ilmoittama, lähimmän sääaseman mittaustulokset eivät silloin yksistään riitä.

Entä jos vahinkopaikalle on rakentanut oman säähavaintoaseman, voiko sen tietoja käyttää tuulennopeuden osoittamiseksi?

Lähtökohtaisesti kyllä, koska vakuutusehdoissa ei ole määritelmää sille, millaisen säähavaintoaseman tulee olla, jotta sen tietoja voidaan käyttää. Lienee kuitenkin selvää, että mikä tahansa oma mittari ei riitä täyttämään tätä vaatimusta, mutta ei ole poissuljettua, etteikö oma havaintolaitteisto voisi olla riittävä.

Korvauksien saamista voi heikentää myös se, että osa vakuutusyhtiöstä mainitsee erikseen, että tuulen nopeuden tulee olla esimerkiksi 10 minuutin ajalta keskituulennopeus. Tällöin yksittäinen hyvinkin voimakas ja vähimmäisnopeuden ylittävä tuulenpuuska ei täytä korvattavan vahingon edellytyksiä, koska tuulen keskinopeus jää liian alhaiseksi.

Vakuutuksen ottaneella on aina velvollisuus näyttää toteen, että myrskyn korvausedellytykset ovat täyttyneet. Ellei tätä voi todistaa, vakuutusyhtiön ei tarvitse korvata vahinkoa.

FINE-056834 – omakotitalon kattovuotoa ei korvattu, koska vahinko ei ollut myrskyn aiheuttama

A:n omistaman rakennuksen olohuoneen katossa oli havaittu kosteusjälkiä, kun kattorakenteiden läpi oli tullut vettä siten, että sisäkaton rappaus ja kipsilevyt olivat olleet märkiä. Vahinkoilmoituksen mukaan vahinkoja oli aiheutunut rakennukselle ja pihapiirille sekä sisäkattoon jäänyt noin kahden neliömetrin suuruinen vesivahinkojälki.

A haki katon vuotovahingosta korvauksia sen perusteella, että vahinkopäivänä oli ollut erittäin kova myrsky ja että vahinko oli syntynyt poikkeuksellisissa myrskyolosuhteissa.

Vakuutusyhtiö kieltäytyi korvaamasta vahinkoa, koska A ei ollut näyttänyt toteen mitään äkillistä ja ennalta arvaamatonta tapahtumaa, josta vesikaton vuotovahinko olisi aiheutunut.

Lautakunnalle toimitetun selvityksen perusteella se katsoi, että tapahtumapäivänä mitatut tuulen enimmäisnopeudet 16-17 metriä sekunnissa ovat vastanneet kovaa tuulta. Tuulen nopeuslukemat eivät kuitenkaan olleet ylittäneet vakuutusehdoissa määriteltyä myrskytuulen nopeutta, mikä olisi edellyttänyt sitä, että kymmenen minuutin keskituuleksi olisi mitattu vähintään 21 metriä sekunnissa.

Vakuutuslautakunta katsoi, että vahinkopäivän sademäärä, todetut tuulen enimmäisnopeudet ja ilmoitettu tuulen keskinopeus olivat Suomen sääolosuhteissa tavanomaisia ja vuosittain usein toistuvia. Niitä ei voitu siten pitää poikkeuksellisina, äkillisinä tai myöskään ennalta arvaamattomina tapahtumina.

Lautakunta katsoi, että asiassa ei ole näytetty toteen, että rakenteiden kastumisvahingon olisi aiheuttanut vakuutuksesta korvattava äkillinen, ennalta arvaamaton tapahtuma, joten se ei suosittanut päätökseen muutosta.

E) Vahinko aiheutuu normaalista vesi- tai lumisateesta ilman rikkoutumista

Kotivakuutuksista ei korvata vahinkoa, joissa sulamis- tai sadevesi on läpäissyt ulkoapäin rakenteen kuten perustuksen, ulkoseinän tai vesikaton, eikä rakenteen läpäisylle ole mitään äkillistä ja ennalta arvaamatonta syytä, kuten esimeriksi tuulen heittämän oksan osumaa kattoon.

Kovakaan sade tai tuuli ei siten oikeuta korvauksiin katon vuotovahingoissa, ellei kyseinen tuuli tai sade ole ensin rikkonut rakenteita.

Korvausmäärän alennus suojeluohjeiden laiminlyönnin vuoksi

Vakuutusehtojen suojeluohjeilla tarkoitetaan vakuutussopimuksessa määriteltyjä ohjeita ja sääntöjä, joiden tarkoituksena on ehkäistä vahinkojen syntymistä tai rajata niiden laajuutta.

Suojeluohjeet voivat koskea esimerkiksi sähkölaitteiden latauksen valvontaa, palavaran materiaalin poistamista saunasta, kun sauna on päällä, tai varmistusta, ettei rakennuksen sisälämpötila laske talvella liian alhaiseksi jäätymisvahinkojen estämiseksi.

Myös katon vuotovahinkojen välttämiseksi vakuutusehdoissa määritetään suojeluohjeita. Näitä voivat olla esimerkiksi:

  1. Katolle kertynyt lumi on poistettava, jos lumenpaino vaarantaa kattorakenteiden kantokykyä tai lumen putoaminen voi aiheuttaa vahinkoja (POP Vakuutuksen suojeluohje)
  2. Vesikatto, katolla olevien laitteiden ja katon läpivientien kunto on tarkastettava keväisin ja syksyisin, ja havaitut viat on korjattava (POP Vakuutuksen suojeluohje)

Kaikilla vakuutusyhtiöillä ei ole nimenomaisia suojeluohjeita katon vuotovahinkojen estämiseksi. Jos kyseisiä ehtoja ei ole, korvausmäärään ei saa silloin tehdä vähennystä suojeluohjeen rikkomisen vuoksi.

POP Vakuutuksen suojeluohjeiden esimerkit ovat muiden vakuuttajien ehtoihin verrattuna ankaria, koska esimerkiksi If, LähiTapiola tai Pohjola Vakuutus eivät edellytä, että vesikatto pitäisi käydä tutkimassa joka kevät ja syksy vahinkojen varalta.

Mitä sitten voi seurata, jos suojeluohjetta ei ole noudatettu?

Mikäli suojeluohjetta on laiminlyöty muutoin kuin vähäisesti ja laiminlyönnillä on ollut syy-yhteys vahingon syntymiseen, vakuutusyhtiöllä on oikeus tehdä korvausmäärään 20–33 % vähennys.

Yllä olevissa tilanteissa POP Vakuutuksella on siten oikeus tehdä korvausmäärään jopa 33 % vähennys sen perusteella, mikäli et ole käynyt tarkastamassa vesikaton kuntoa edellisenä keväänä tai syksynä, etkä ole havainnut siellä olevaa vikaa, joka on sittemmin aiheuttanut korvattavan kattovuodon.

Vakuutusyhtiöllä ei kuitenkaan ole oikeutta vähennyksen tekemiseen muun muassa silloin, mikäli suojeluohjeen sisältö on ollut tulkinnanvarainen tai niin epäselvä, ettei sen perusteella ole pystynyt päättelemään, miten asiassa olisi tullut toimia.

Mikäli vakuutusyhtiö on tehnyt korvaukseen vähennyksen suojeluohjeen laiminlyönnin vuoksi, päätöksen oikeellisuus on syytä varmistaa juristin ilmaisella arviolla.

Millä vakuutusyhtiöllä on paras turva kattovuodoille?

Parasta turvaa tarjoaa kiistatta Ifin LaajaPlus-kotivakuutus, koska siitä korvataan eniten erilaisia kattovuotoja. Lisäksi siitä korvataan jopa vuotovahinkoja, jotka ovat aiheutuneet rakennus- tai asennusvirheestä.

Vaikka Ifin turvalaajennus ei korvaakaan itse vesikaton korjaustöitä, sen läpi rakenteiseen vuotanut vesi saattaa helposti aiheuttaa moninkertaiset korjauskulut itse kattovuodon korjauskuluihin verrattuna. Turvan laajennus tuo siten merkittävää lisäturvaa.

Ifin LaajaPlus-kotivakuutusta ei kuitenkaan myönnetä kaikkiin rakennuksiin, jolloin seuraavaksi parasta turvaa tarjoaa Pohjantähden rakennusPlus-vakuutus.

Mikäli Ifin tai Pohjantähden vakutuus ei ole saatavilla, parhaan turvan saamiseksi kannattaa hankkia jokin laajoista kotivakuutuksia, jotka kattavat katon rikkovahinkoja ja joihin ei sisälly tuulennopeuden vähimmäisrajoja tai liian tiukkoja mittauspistevaatimuksia (mm. If ja Pohjola Vakuutus).

Petteri Pitkämäki
Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja, OTM

puh. 045 7833 2771

Vakuutusjuristi Pitkämäki Oy on lakiasiaintoimisto, joka on erikoistunut vakuutusriitojen ratkaisuun. Hoidamme laaja-alaisesti yksityishenkilöiden ja yritysten vakuutusriitoja eri vakuutuslajeissa ja varmistamme, että saat aina vakuutusehtojen sekä pakottavan lainsäädännön mukaiset korvaukset.

EIKÖ VAKUUTUSYHTIÖ KORVANNUT VAHINKOA?

MUITA ASIAAN LIITTYVIÄ KIRJOITUKSIA:

Muita asiaan liittyviä kirjoituksia: