Jälleenhankinta-arvo ja päivänarvo – näin vakuutuskorvaus lasketaan

Jälleenhankinta-arvo tarkoittaa sitä rahamäärää, joka tarvitaan uuden vastaavan omaisuuden hankkimiseen. Se on lähtökohta silloin, kun vakuutusyhtiö laskee korvausta palaneesta talosta tai rikkoutuneesta esineestä. Korvausta ei kuitenkaan makseta aina jälleenhankinta-arvon mukaan. Rakennuksessa ratkaisee tavallisesti se, onko arvo ehtinyt aleta alle puoleen uuden vastaavan hinnasta, jolloin korvaus lasketaan päivänarvon mukaan. Irtaimistossa useimmat vakuutusyhtiöt eivät sovella tätä rajaa lainkaan, vaan ikävähennystaulukkoa, joka jättää korvaukseksi vain prosenttiosuuden jälleenhankinta-arvosta. Ero voi kummassakin tapauksessa olla tuntuva.

Käyn tässä artikkelissa läpi, mitä jälleenhankinta-arvo ja päivänarvo tarkoittavat, miten vakuutusyhtiö laskee rakennuksen arvon, milloin korvaus putoaa päivänarvon tasolle ja miten viranomaismääräysten aiheuttamat lisäkustannukset korvataan. Artikkeli on kirjoitettu syyskuussa 2026.

Jos olet saanut vakuutusyhtiöltä päätöksen, jossa korvaus on laskettu päivänarvon mukaan tai jälleenhankinta-arvo tuntuu liian pieneltä, kannattaa aina varmistaa sen oikeellisuus vakuutusjuristin ilmaisella arviolla.

Mitä jälleenhankinta-arvo tarkoittaa?

Jälleenhankinta-arvo tarkoittaa vakuutusehdoissa sitä rahamäärää, joka tarvitaan uuden samanlaisen tai lähinnä vastaavan omaisuuden hankkimiseen. Esimerkiksi LähiTapiolan kotivakuutusehdoissa rakennuksen jälleenhankinta-arvo on määritelty rahamääräksi, joka tarvitaan uuden samankokoisen, samaan käyttötarkoitukseen tarkoitetun ja ominaisuuksiltaan alkuperäisen kaltaisen rakennuksen rakentamiseen.

Määritelmässä on yksi kohta, joka jää usein huomaamatta. Rakennuksen jälleenhankinta-arvo määräytyy enintään sellaisen rakennuksen mukaan, joka on toteutettu nykyaikaisilla rakenneosilla, Suomessa yleisesti kaupan olevilla rakennustarvikkeilla ja tavanomaisilla työmenetelmillä. Vanhan hirsitalon tilalle ei siis useinkaan lasketa hirsitalon hintaa, vaan tavanomaisin menetelmin rakennetun samankokoisen talon hinta.

Sana vaihtelee vakuutusyhtiöittäin, eikä se ole pelkkä tyyliseikka. Jälleenhankinta-arvosta puhuvat esimerkiksi LähiTapiola, Turva, Fennia ja Pohjola. Ifin, POP:n ja Säästöpankin ehdoissa sama asia on nimeltään uudishinta. Pohjantähden ehdoissa käytetään sanaa uusarvo, eikä sana jälleenhankinta esiinny niissä lainkaan.

Miksi tällä on väliä? Jos etsit omista ehdoistasi sanaa jälleenhankinta-arvo etkä löydä sitä, siitä ei voi päätellä, ettei vakuutuksessasi olisi tätä korvausperustetta. Oikea kohta löytyy yleensä käsitepykälästä, jonka otsikko on jotain sen tapaista kuin Omaisuuden arvo tai Vakuuttamiseen ja vahingon korvaamiseen liittyviä käsitteitä.

Mitä eroa on jälleenhankinta-arvolla, päivänarvolla ja käyvällä arvolla?

Päivänarvo saadaan, kun jälleenhankinta-arvosta vähennetään se, mitä omaisuus on menettänyt arvostaan iän, käytön, huollon laiminlyönnin tai käyttökelpoisuuden alenemisen takia. Laskentatapa on tältä osin sama riippumatta siitä, mitä sanaa ehdoissa käytetään. Esimerkiksi Ifillä ja POP:lla puhutaan nykyhinnasta, Pohjantähdellä nykyarvosta.

Rakennuksen kohdalla mukaan otetaan usein myös muuta kuin kuluminen. Esimerkiksi Turvan ehdoissa päivänarvoa arvioitaessa otetaan huomioon rakennuksen asumattomuus, vanhanaikaisuus ja paikkakunnan muuttuneiden olosuhteiden selvä vaikutus. Tähän on kuitenkin tärkeä poikkeus. Paikkakunnan olosuhteita ei huomioida silloin, kun samalle paikalle rakennetaan uusi vastaava rakennus.

Käypä arvo on kolmas käsite, ja se tarkoittaa sitä käteishintaa, joka omaisuudesta olisi ollut saatavissa, jos se olisi myyty tarkoituksenmukaisella tavalla. Käypä arvo toimii tyypillisesti korvauksen ylärajana, eli korvausta ei makseta enempää kuin omaisuudesta olisi saanut myymällä.

Kaikki vakuutusyhtiöt eivät kuitenkaan määrittele käypää arvoa omana käsitteenään, ja nimi vaihtelee tässäkin. Esimerkiksi LähiTapiolan, Turvan ja Pohjantähden ehdoissa se on oma käsitteensä. Ifin ehdoissa sama asia kulkee nimellä käypä hinta, ja tehtävä on sama, sillä rakennuksen nykyhinta on enintään käyvän hinnan suuruinen. Pohjolan ehdoissa käypä arvo taas esiintyy päivänarvon selityksenä, eli päivänarvolla tarkoitetaan siellä omaisuuden käypää arvoa ennen vahinkoa. Fennian, POP:n ja Säästöpankin kotivakuutusta koskevissa ehtokohdissa sanaa ei käytetä lainkaan.

Rakennuksen käypää arvoa laskettaessa on vielä yksi kohta, joka aiheuttaa monesti hämmennystä. Käypää arvoa ei lasketa kiinteistön kauppahinnasta sellaisenaan, vaan siitä vähennetään tontin, liittymien ja muiden rakennusten osuus.

Milloin korvaus lasketaan päivänarvon mukaan?

Korvaus lasketaan päivänarvon mukaan silloin, kun omaisuuden arvo on vahinkohetkellä alle puolet sen jälleenhankinta-arvosta. Tätä kutsutaan 50 prosentin rajaksi, ja se on kirjoitettu auki kotivakuutusehtoihin yleisesti.

Raja toimii kynnyksenä, ei liukumana. Jos rakennuksen päivänarvo on 51 prosenttia jälleenhankinta-arvosta, korvaus lasketaan jälleenhankinta-arvon mukaan. Jos se on 49 prosenttia, korvaus lasketaan päivänarvon mukaan. Ero on merkittävä.

Raja lasketaan yleensä koko rakennukselle, ei yksittäiselle rakenneosalle. Tästä on riidelty, ja Vakuutuslautakunta on ottanut asiaan selvän kannan. Lautakunta on todennut, että jos koko rakennuksen päivänarvo on vähintään puolet jälleenhankinta-arvosta, korvataan koko rakennus jälleenhankinta-arvon mukaan, vaikka jonkin yksittäisen rakenneosan päivänarvo olisi alle puolet sen jälleenhankinta-arvosta. Yksittäisen osan kunto voi siis parantua huomattavasti osana normaalia jälleenhankinta-arvoon perustuvaa korvausta.

Hoitamassamme tapauksessa vakuutusyhtiö kieltäytyi korvaamasta palaneen omakotitalon perustuksia, ja saimme päätöksen käännettyä juuri tällä perusteella.

Koskeeko 50 prosentin raja myös irtaimistoa?

Se riippuu vakuutusyhtiöstä, ja tässä ehdot eroavat selvästi toisistaan.

Osalla vakuutusyhtiöistä 50 prosentin raja koskee vain rakennusta. Esimerkiksi Ifin, POP:n ja Säästöpankin ehdoissa irtaimiston korvaus määräytyy ikävähennystaulukon mukaan, ei puolikkaan säännöllä. Taulukko toimii eri logiikalla kuin 50 prosentin raja. Se ei valitse kahden korvausperusteen väliltä, vaan vähentää jälleenhankinta-arvosta tietyn prosentin jokaiselta käyttövuodelta, jolloin korvaukseksi jää vain prosenttiosuus uuden vastaavan hinnasta. Ifin ehdoissa vuotuinen vähennys on esimerkiksi matkapuhelimilla 25 prosenttia ja kodinkoneilla 9 prosenttia. Osalle esineryhmistä on määritelty myös alaraja, jonka alle korvaus ei putoa, kuten kodinkoneiden ja elektroniikan 10 prosenttia ja polkupyörien 28 prosenttia uudishinnasta. Ifillä taulukon ulkopuolisen esineen raja kulkee viidessä vuodessa. Sitä nuoremman esineen vahinko lasketaan uudishinnan mukaan, vanhemman nykyhinnan mukaan.

Osalla raja taas koskee kumpaakin. Pohjolan ehdoissa sama 50 prosentin sääntö on kirjoitettu erikseen irtaimistolle ja rakennukselle, Fennian ehdoissa se on yksi yhteinen sääntö molemmille, ja Pohjantähden ehdoissa se koskee myös taulukon ulkopuolisia esineitä.

Esimerkiksi Ifin ehdoissa on lisäksi rajaus, joka kannattaa tietää ennen märkätilaremonttia. Kun vahinko kohdistuu märkätilaan, vesikattoon tai lattiapinnoitteeseen, korvaus lasketaan tämän tilan osalta nykyhinnan mukaan.

Päivänarvokorvausta koskevat riidat ovat tavallisia. Kirjoitin aiemmin erikseen siitä, miten palovahingon korvausperuste saatiin käännettyä päivänarvosta jälleenhankinta-arvoon.

Miten jälleenhankinta-arvo lasketaan käytännössä?

Jälleenhankinta-arvon laskenta lähtee siitä, miten omaisuus on vakuutettu. Vaihtoehtoja on tavallisesti kaksi.

Täydestä arvosta vakuuttaminen tarkoittaa vakuuttamista pinta-ala- tai tilavuustietojen perusteella. Silloin omaisuuden arvoa ei määritellä vakuutusta tehtäessä lainkaan, vaan riittää, että vakuutusyhtiölle annetut tiedot ovat oikein. Arvo selvitetään vasta vahingon jälkeen. Esimerkiksi Säästöpankin ehdoissa rakennus vakuutetaan aina täydestä arvosta, kun taas irtaimistolle merkitään enimmäiskorvausmäärä.

Vakuutusmäärästä tai enimmäiskorvausmäärästä vakuuttaminen tarkoittaa sitä, että vakuutuskirjaan on merkitty euromäärä, joka on korvauksen yläraja. Esimerkiksi Pohjantähden ehdoissa vakuutusmäärän perusteena on uusarvo tai nykyarvo, ja nykyarvoa käytetään silloin, kun se on alle puolet uusarvosta.

Täydestä arvosta vakuuttaminen ei tarkoita, että vanhasta omaisuudesta saisi uuden hinnan. Tämä on kirjoitettu useisiin ehtoihin auki juuri siksi, että käsitys elää sitkeästi.

Vahingon määrästä vähennetään vielä jäännösarvo, eli se arvo joka omaisuudella on heti vahingon jälkeen. Jos vahingoittunutta rakennusta ei voida korjata ennalleen rakennuskiellon tai rakentamisrajoituksen vuoksi, jäännösarvo voidaan kuitenkin korvata erikseen.

Käytännössä riita syntyy useimmiten juuri tässä vaiheessa. Vakuutusyhtiö tyytyy tavallisesti halvimpaan saamaansa tarjoukseen jälleenrakentamisesta tai käyttää omaa laskentaohjelmaansa, jolla se arvioi rakennuskustannukset. Aina tämä ei vastaa sitä, mitä vastaavan rakennuksen rakennuttaminen käytännössä edellyttää. Tarjouksesta saattaa puuttua olennaisia töitä kokonaan, jolloin laskelma on yksinkertaisesti alihintainen. Vakuutuksenottaja ei luonnollisestikaan halua hyväksyä tarjousta, joka ei kata kaikkia tarvittavia töitä.

Miten viranomaismääräysten lisäkustannukset korvataan?

Viranomaismääräysten lisäkustannuksilla tarkoitetaan sitä, että palanutta rakennusta ei yleensä saa rakentaa uudelleen sellaisena kuin se oli. Uuteen rakennukseen sovelletaan rakentamishetken määräyksiä, jotka ovat tavallisesti tiukemmat kuin vanhan rakennuksen aikaiset. Ero maksaa, ja siitä erosta on oma ehtokohtansa.

Tätä kutsutaan usein 10 prosentin säännöksi. Nimi on kuitenkin harhaanjohtava, koska raja ei ole kaikilla 10 prosenttia.

Esimerkiksi Pohjolan kotivakuutusehdoissa viranomaisten pakottavista määräyksistä aiheutuvia kohtuullisia lisäkustannuksia korvataan enintään 20 prosenttia suoranaisen esinevahingon ja siihen kuuluvien kustannusten yhteismäärästä. Muilla raja on tavallisesti 10 prosenttia.

Yhtä tärkeää on se, mistä summasta prosentti lasketaan. Tässä ehdot eroavat toisistaan enemmän kuin itse prosenttiluku antaa ymmärtää. Sama lasku tuottaa eri lopputuloksen riippuen siitä, lasketaanko osuus koko vahingon määrästä vai pelkästään korjauskustannuksista.

Lisäksi osa vakuutusyhtiöistä rajaa säännön soveltamisalaa. Esimerkiksi Turvan ehdoissa näitä lisäkustannuksia ei huomioida lainkaan korjausrakentamisessa eikä päivänarvokorvauksessa, vaan ne tulevat kyseeseen vain jälleenhankinta-arvon mukaisessa uudelleenrakentamisessa. Ifin ehdoissa lisäkustannuksia korvataan vain siltä osin kuin ne kohdistuvat omaisuuden vahingoittuneisiin osiin. Säästöpankin ehdoissa kohta on sanatarkasti sama kuin POP:lla.

FINE-029396 - Palaneen rivitalon jälleenrakentaminen ja viranomaismääräysten lisäkustannukset

Taloyhtiön rivitalo vaurioitui palossa, ja vaurioitunut osa rakennettiin kokonaan uudelleen. Rakennus oli valmistunut vuonna 1986, ja uudelleenrakentamisessa jouduttiin noudattamaan nykyisiä määräyksiä muun muassa energiankulutuksen, märkätilojen vedeneristyksen, kosteudenhallinnan ja lumikuormien osalta. Kustannusjakolaskelman mukaan vahinkoa edeltäneen tason mukaiset rakentamiskustannukset olivat 384 800 euroa, ja tiukentuneista määräyksistä aiheutuneet työt 75 347,26 euroa.

Vakuutusyhtiö korvasi 384 800 euroa suoranaisena omaisuusvahinkona. Tiukentuneista määräyksistä aiheutuneista töistä se korvasi 39 332 euroa eli ehtojen mukaisen enimmäismäärän, 10 prosenttia suoranaisen omaisuusvahingon määrästä. Taloyhtiön maksettavaksi jäi 36 014,85 euroa.

Taloyhtiö katsoi, että kaikkien lisä- ja muutostöiden kustannusten tulisi sisältyä suoranaiseen omaisuusvahinkoon, koska palaneen rakennuksen rakenteet olivat olleet rakentamisajankohtansa määräysten mukaiset. Erityisesti taloyhtiö vaati, että nykystandardien mukaisen vedeneristyksen kustannukset kuuluvat suoranaiseen omaisuusvahinkoon. Taloyhtiö ei kuitenkaan yksilöinyt muiden töiden osalta, miksi ne eivät olisi perustuneet pakottaviin viranomaismääräyksiin.

Vakuutuslautakunta katsoi, että märkätilojen vedeneristyksestä aiheutuneet kustannukset olivat kokonaisuudessaan korvattavaa suoranaista omaisuusvahinkoa. Lautakunta viittasi aiempaan ratkaisukäytäntöönsä, jonka mukaan rakennusaikaisten standardien mukaisen vedeneristyksen korvaaminen voimassa olevien määräysten mukaisella ei ole rakenteiden laatutason kohottamista. Muiden lisä- ja muutostöiden osalta lautakunta katsoi vakuutusyhtiöllä olleen oikeus rajata kustannukset 10 prosenttiin. Kokonaan uusien rakenteiden, kuten uusien salaojien tai palomuurin, osalta lautakunta totesi, etteivät ne olleet vakuutettuina eikä niitä sen vuoksi korvata vakuutuksesta lainkaan.

Vakuutuslautakunta suositti, että vakuutusyhtiö maksaa lisäkorvausta nykystandardien mukaisen vedeneristyksen ja jo maksetun korvauksen erotuksen verran, ja että lisä- ja muutostöistä maksetaan vastaavasti lisäkorvausta, koska suoranaisen omaisuusvahingon määrä nousee vedeneristystä koskevan lisäkorvauksen vuoksi.

Ratkaisusta kannattaa huomata kaksi asiaa. Ensinnäkin se, mikä luetaan suoranaiseksi omaisuusvahingoksi, vaikuttaa kahteen lukuun yhtä aikaa. Se nostaa sekä maksettavaa peruskorvausta että sitä summaa, josta 10 prosenttia lasketaan. Toiseksi kokonaan uusi rakenne, jota vanhassa rakennuksessa ei ollut, jää helposti korvauksen ulkopuolelle kokonaan.

Kokemuksemme mukaan 10 prosentin sääntö riitautuu usein, ja riita koskee lähes aina samoja kahta kysymystä. Ensinnäkin sitä, mikä osuus töistä on nimenomaan muuttuneiden rakentamismääräysten seurausta ja mikä ei. Toiseksi sitä, mistä summasta se 10 prosenttia todellisuudessa lasketaan. Itse prosenttiluvusta harvemmin riidellään, koska se lukee ehdossa.

Milloin lisäkustannus ei olekaan viranomaismääräyslisä?

Osa nykymääräysten aiheuttamista kustannuksista ei kuulu 10 prosentin katon alle lainkaan, vaan ne korvataan kokonaan suoranaisena esinevahinkona. Tämä on yksi tärkeimmistä erotteluista koko aiheessa.

Vakuutuslautakunta on katsonut, että jälleenhankinta-arvon mukaisen korvauksen maksaminen tarkoittaa aina useiden rakennuksen osien kunnon parantumista, ellei tuhoutunut rakennus ollut käytännössä uusi. Siksi kyse ei lähtökohtaisesti ole rajoitusehdossa tarkoitetuista muutos- tai parannustöistä. Käsittelen tätä rajanvetoa tarkemmin artikkelissa milloin korjausta pidetään tasonparannuksena.

Sen sijaan lisäkustannukset, jotka aiheutuvat rakenneosista joita vanhassa rakennuksessa ei ollut lainkaan, ovat lautakunnan mukaan muutos- tai parannustöitä. Niiden korvattavuus ratkeaa viranomaismääräyksiä koskevan ehtokohdan nojalla.

Tässä kohtaa ehtojen sanamuoto ratkaisee lopputuloksen. Ratkaisussa FINE-029396 sovellettu ehtokohta rajasi lisäkustannukset niihin tiloihin ja rakennusosiin, joihin vahinko oli kohdistunut, eikä puuttuneita rakenteita korvattu lainkaan. Toisessa tapauksessa sovellettu ehtokohta oli muotoiltu toisin, ja lautakunta katsoi, että puuttuneista rakenneosista aiheutuvat lisäkustannukset tulee ottaa huomioon sen nojalla. Lopputulos oli erilainen, vaikka kysymys oli sama.

Miten kiinteistön jälleenhankinta-arvo määritetään?

Kiinteistön eli taloyhtiön rakennusten jälleenhankinta-arvo määritetään samoilla periaatteilla kuin omakotitalon, mutta vakuuttamistapa on tavallisesti täysarvovakuutus, jossa tunnuslukuna käytetään pinta-alaa tai tilavuutta.

Tällä on yksi käytännön seuraus, joka yllättää toisinaan. Kun kohteelle ei ole merkitty vakuutusmäärää lainkaan, vakuutusmäärää koskeva indeksiehto ei vaikuta asian arviointiin. Vakuutusturvan laajuus ratkeaa silloin niistä tiedoista, jotka vakuutusyhtiölle on annettu kohteesta.

Juuri siksi pinta-alatiedon oikeellisuus on täysarvovakuutuksessa olennaista. Käsittelen erikseen sitä, mitä pinta-alatieto vakuutuskirjalla tarkoittaa ja miksi vakuutusyhtiöt laskevat sen eri tavoin.

Kuinka kauan jälleenrakentamiseen on aikaa?

Jälleenhankinta-arvon mukaisen korvauksen saaminen edellyttää, että vahingoittunut rakennus korjataan tai sen tilalle rakennetaan uusi kahden vuoden kuluessa vakuutustapahtumasta. Määräaika on kotivakuutusehdoissa yleisesti kaksi vuotta.

Korvaus maksetaan tällöin kahdessa erässä. Ensin maksetaan päivänarvon mukainen korvaus. Loppuosa eli jälleenhankinta-arvon ja päivänarvon erotus maksetaan vasta, kun vakuutusyhtiö on saanut selvityksen siitä, että korjaus- tai rakentamistoimenpiteet on tehty.

Määräajan pidentymisestä ehdot eroavat toisistaan. LähiTapiolan, Turvan, Pohjolan ja Fennian ehdoissa todetaan nimenomaisesti, että jos rakentaminen viivästyy viranomaisen toimenpiteen vuoksi, viivästysaika lisätään kahden vuoden määräaikaan. Ifin, POP:n, Säästöpankin ja Pohjantähden ehdoissa vastaavaa mainintaa ei ole, joten niissä määräaika kuluu viivästyksestä riippumatta.

Muutamassa ehdossa on vielä lisäedellytyksiä. Turvan ehdoissa erotus maksetaan vasta, kun päivänarvon mukainen korvaus on käytetty jälleenhankintaan, ja samassa kohdassa todetaan, että oikeus jälleenhankinta-arvon mukaiseen korvaukseen on vain vakuutetulla eikä sitä voi siirtää.

Kahden vuoden määräaika kuluu myös silloin, kun korvauksesta riidellään. Määräaika lasketaan pääsääntöisesti vakuutustapahtumasta, ei korvauspäätöksestä. Vakuutuslautakunta on todennut, ettei vahinkoa kärsineellä ole yleensä käytettävissään kahta vuotta jälleenrakentamiseen enää siinä vaiheessa, kun vakuutusyhtiö tekee korvauspäätöksen, mutta se ei ole ollut peruste tulkita ehtoa toisin. Pelkkä korvauskäsittelyn viivästyminen ei siis siirrä määräajan alkamista.

Lautakunta on kuitenkin puuttunut tilanteisiin, joissa määräaika on ehtinyt umpeutua sen oman käsittelyn aikana. Kahdessa ratkaisussa se oli muuttanut vakuutusyhtiön päätöstä korvauksen hakijan eduksi ja suositti, että vakuutusyhtiö katsoo kahden vuoden määräajan alkavan vasta lautakunnan ratkaisusuosituksen päivämäärästä. Toisessa tapauksessa perusteena oli se, että vakuutusyhtiö ei ollut esittänyt mitään selvitystä korvauspäätöksen viivästymisestä, ja hakijalle olisi muuten jäänyt vain muutama kuukausi aikaa rakentaa. Toisessa vakuutusyhtiö oli evännyt palovahingon kokonaan, ja lautakunta katsoi sen korvattavaksi (FINE-032604).

Huomaa, että kyse on suosituksesta eikä ehdon sisällön muuttumisesta. Lautakunta ei siis siirrä määräaikaa automaattisesti sillä perusteella, että korvauksesta on riidelty.

Jälleenrakentamista kannattaa tästä syystä lähteä edistämään heti. Vaikka kaikki lähtisi etenemään välittömästi, on mahdollista että rakentaminen ei erinäisten viivästysten vuoksi ehdi valmistua kahden vuoden määräajassa. Jos vakuutusyhtiö on jättänyt osan vahingosta korvaamatta ja päätös myöhemmin oikaistaan, määräaikakysymys kannattaa nostaa esiin jo muutoksenhaun yhteydessä eikä vasta sitten, kun aika on kulunut umpeen.

Mitä tehdä, jos vakuutusyhtiön laskema korvaus tuntuu liian pieneltä?

Korvausperusteen valinta ja jälleenhankinta-arvon laskenta ovat kaksi eri asiaa, ja molemmista voi olla eri mieltä vakuutusyhtiön kanssa. Ensimmäisessä on kysymys siitä, ylittikö omaisuuden arvo 50 prosentin rajan. Toisessa siitä, mitä uuden vastaavan rakennuksen rakennuttaminen oikeasti maksaa.

Kumpikin kysymys ratkeaa näytöllä. Rakennuksen arvosta ja rakentamiskustannuksista voi hankkia oman selvityksen, ja käytännössä juuri se on monesti se, mikä kääntää päätöksen. Vakuutusyhtiön laskelma ei ole lopullinen sillä perusteella, että sen on tehnyt vakuutusyhtiö.

Hoidamme vakuutusriitoja päivittäin, ja korvausmäärää koskevat riidat ovat niistä yksi tavallisimmista. Jos olet saanut päätöksen, jossa korvaus on laskettu päivänarvon mukaan tai jälleenhankinta-arvo tuntuu alakanttiin arvioidulta, kannattaa päätöksen oikeellisuus tarkistuttaa. Saat meiltä maksuttoman arvion päätöksesi oikeellisuudesta.