
Maalämpöpumpun rikkoutuminen korvataan kotivakuutuksesta yleensä silloin, kun vakuutukseen sisältyy rikkoutumisturva ja laite on rikkoutunut äkillisesti ja ennalta arvaamattomasti. Rikkoutumisturva on monesti vain laajassa kotivakuutuksessa, mutta esimerkiksi Ifin ja Fennian peruskotivakuutukset korvaavat myös laitteen rikkoutumisen, Fennia tosin enintään 5 100 euroon asti. Korvausta pienentää ikävähennys, joten parikymmentä vuotta vanhan maalämpöpumpun korjauskuluista ei välttämättä jää korvattavaa lainkaan. Korvausta ei yleensä makseta, jos vika johtuu kulumisesta tai valmistus- tai asennusvirheestä.
Käyn tässä artikkelissa läpi, mitkä kotivakuutukset korvaavat maalämpöpumpun rikkoutumisen, paljonko eri vakuutusyhtiöt maksavat saman ikäisestä laitteesta ja milloin vakuutusyhtiö voi evätä korvauksen. Käsittelen myös poistoilmalämpöpumppua ja tilannetta, jossa rikkoutunut laite aiheuttaa samalla vesivahingon.
Mikäli olet saanut kielteisen päätöksen vakuutusyhtiöltä tai sattunutta vahinkoa ei ole korvattu kokonaan, asiaan kannattaa aina pyytää vakuutusjuristin ilmainen arvio. Saat arvion avulla nopeasti ja helposti varmistuksen, onko vakuutusyhtiön korvauspäätös oikein vai ei.
Päivitys: blogi on päivitetty viimeksi 11.10.2026.
Milloin maalämpöpumpun rikkoutuminen korvataan kotivakuutuksesta?
Maalämpöpumput kuuluvat lähtökohtaisesti kotivakuutuksen piiriin niiden ollessa rakennukseen kiinteästi asennettuja LVI-laitteistoja. Kotivakuutuksissa ei siten yleensä tarvitse miettiä sitä, että maalämpöpumppu ei olisi ylipäänsä vakuutettuna kotivakuutuksella, vaan olennaisempaa on vain se, mistä syystä se on rikkoutunut. Sama koskee lähtökohtaisesti myös ilmalämpöpumppuja.
Jotta vahinko on vakuutuksesta korvattava, sen on tullut aiheutua jostain vakuutusehdoissa luetellusta vahinkotapahtumasta.
Esimerkiksi jos maalämpöpumppu on tuhoutunut tulipalossa, sen vahinko voidaan korvata kotivakuutuksesta, jos kotivakuutus kattaa palovahingot.
Toisaalta jos sen rikkoutumisen syynä ei ole ollut jokin toinen vahinko, kuten palo- tai vesivahinko, maalämpöpumpun vahinko korvataan vain, jos kotivakuutuksessa on mukana niin sanottu rikko- tai rikkoutumisturva.
Rikkoturvasta voidaan korvata vahinko, joka johtuu mistä tahansa maalämpöpumpun äkillisestä ja ennalta arvaamattomasta toimimattomuudesta. Näin voi käydä esimerkiksi silloin, jos jokin sen osa ei jostain syystä toimi, vaikka kyseessä on uudehko tai vasta huollettu laite.
Rikkoturvasta voidaan korvata myös sellaiset vahingot, jos esimerkiksi maalämpöpumppuun osutaan ja laite rikkoutuu sen vuoksi. Esimerkiksi kurotat ylhäällä katon rajassa maalämpöpumpun vieressä tekemässä asennustöitä, mutta tikkaat putoavat altasi ja pudotessasi rikot sen.
Rikkoturvassa vahingon syy voi olla millainen tahansa, kunhan vaatimukset äkillisyydestä ja ennalta arvaamattomuudesta täyttyvät (käsittelen näitä edellytyksiä tarkemmin alempana otsikon Vahinko ei ole aiheutunut äkillisesti ja ennalta arvaamattomasti alla).
Maalämpöpumpun rikkoutumisen todennäköisempänä syynä on yleensä laitteeseen tullut yllättävä vika tai laitteeseen ulkoapäin tullut osuma. Siitä ei yleensä ole riitaa, kuuluuko maalämpöpumppu korvata, jos se on tuhoutunut tulipalossa.
Tämän vuoksi keskityn alla enemmän siihen, missä tilanteissa rikkoturvasta korvataan maalämpöpumpun vahinko ja milloin ei.
Olen koonnut alle vertailuun Fennian, Ifin, LähiTapiolan, Pohjantähden, Pohjola Vakuutuksen, POP Vakuutuksen sekä Turvan kotivakuutukset siltä osin, voidaanko niistä korvata maalämpöpumpun äkillinen ja ennalta arvaamaton rikkoutuminen.
Vakuutusjuristi.fi
Maalämpöpumpun rikkoutuminen suppeissa kotivakuutuksissa 10/2026
Valitse vertailtavat yhtiöt
Näkyvissä 6 / 6 yhtiötä.
| Vertailtava kohta | Fennia | If | LähiTapiola | Pohjola | POP | Turva | ||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Palo | Perus | Perus | Suppea | Perus | Perus | S | M | Suppea | Perus | |
| LVISA-laitteiden rikkoutuminen | Ei sisälly | Sisältyy | Sisältyy | Ei sisälly | Ei sisälly | Ei sisälly | Ei sisälly | Ei sisälly | Ei sisälly | Ei sisälly |
© Vakuutusjuristi Pitkämäki Oy
Vakuutusjuristi.fi
Maalämpöpumpun rikkoutuminen laajoissa kotivakuutuksissa 10/2026
Valitse vertailtavat yhtiöt
Näkyvissä 7 / 7 yhtiötä.
| Vertailtava kohta | Fennia | If | LähiTapiola | Pohjantähti | Pohjola | POP | Turva | |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Laaja | Laaja | LaajaPlus | Laaja | Kotivakuutus | Laaja | L | Laaja | |
| LVISA-laitteiden rikkoutuminen | Sisältyy | Sisältyy | Sisältyy | Sisältyy | Valinnainen lisäturva | Sisältyy | Sisältyy | Sisältyy |
Valinnainen lisäturva = valinnainen lisäturva
© Vakuutusjuristi Pitkämäki Oy
Kuten vertailusta näkee, suinkaan kaikista kotivakuutuksista ei korvata maalämpöpumpun sisäistä rikkoutumista. Esimerkiksi Fennian palovakuutuksesta, LähiTapiolan ja Turvan suppeasta tai peruskotivakuutuksesta, Pohjolan peruskotivakuutuksesta sekä POP Vakuutuksen S- ja M-kotivakuutuksesta tällaisia vahinkoja ei korvata lainkaan. Esimerkiksi Fennian peruskotivakuutus korvaa maalämpöpumpun rikkoutumisen kuitenkin enintään 5 100 euroon asti.
Pohjolan vakuutusehdoissa LVISA-laitteen rikkoturvasta (ehtokohta 5.1.3 laiterikkoturva) korvataan vain vahinkoja, jotka ovat aiheutuneet sen sisäisestä rikkoutumisesta.
Pohjolan kohdalla ulkoisen rikkoutumisen korvaamisesta säädetään ehtokohdassa nimeltä särkymis- ja menetysturva. Kyseinen turva tosin sisältyy Pohjolan laajaan kotivakuutukseen.
Pohjolan laajan kotivakuutuksen ehdot eivät siten kattavuudeltaan olennaisesti eroa muista kotivakuuttajista, vaikka heillä rikkoutumisvahingot on vain jaettu kahteen eri ehtoon sen perusteella, onko kyse ulkoisesta vai sisäisestä rikkoutumisesta (5.1.3 laiterikkoturva ja 5.1.5 särkymis- ja menetysturva).
Tämä siis knoppitietona, jos luet Pohjolan ehtoja ja asia jää mietityttämään.
Ilmainen vertailu
Miten niin vahinkoa ei korvata, kun putki vuoti seinän sisällä?
Minkä verran maalämpöpumpun vahingosta saa korvauksia?
Jos kaikki yllä mainitut vakuutukset korvaavat vahingon, onko kotivakuutuksien välillä sitten mitään eroja?
Kyllä on – huomattaviakin eroja.
Vaikka vahinko korvattaisiin, se ei tarkoita, että kaikilta vakuuttajilta saa saman verran korvauksia.
Jokainen vakuutusyhtiö laskee nimittäin omien vakuutusehtojensa perusteella sen, minkä verran pumpun rikkoutumisesta jää korvattavaa.
Tätä korvausmäärään tehtävää vähennystä kutsutaan ikävähennykseksi.
Se on kaavamainen vähennys suoraan maalämpöpumpun iän perusteella. Sillä ei ole merkitystä, missä kunnossa laite on ollut ennen vahinkoa tai milloin viimeksi se on huollettu, vaan ainoastaan laitteen iällä on merkitystä.
Korvausmäärään vaikuttaa myös se, onko kyse samalla vesivahingosta vai ei. Korvausmäärä lasketaan nimittäin eri tavalla, mikäli:
- vain maalämpöpumppu rikkoutuu, tai
- maalämpöpumppu rikkoutuu ja se aiheuttaa samalla vesivahingon.
Käydään molemmat tapaukset läpi esimerkein. Vesivahingon osuuden korvaamisesta olen kirjoittanut tarkemmin kotivakuutuksen vesivahinkokorvauksiin keskittyvässä artikkelissa.
A) Maalämpöpumpun rikkoutumisen korvausmäärä
Jokaisella vakuutusyhtiöllä on omat ehtonsa siitä, minkä verran maalämpöpumpun rikkoutumisvahingoissa korvausmäärään tehdään ikävähennyksiä.
Koska pelkkien prosenttien tuijottaminen ei välttämättä kerro mitään, käyn alla läpi kolme eri vahinkoesimerkkiä, joissa kussakin rikkoutuneen maalämpöpumpun ikä vaihtuu korvausmäärien muuttumisen osoittamiseksi.
Otetaan ensimmäisenä esimerkki, jossa maalämpöpumppu on 20 vuotta vanha ja siten hyvin mahdollisesti teknisen käyttöikänsä päässä. Pumpusta rikkoutuu kompressori, joka täytyy vaihtaa uuteen, josta syntyy yhteensä 3 800 euron kustannukset. Vakuutuksen omavastuu on 250 euroa.
Vakuutusjuristi.fi
Maalämpöpumpun rikkoutuminen, asennusvuosi 2006 – kotivakuutusvertailu 10/2026
| Vakuutusyhtiö | Korvaus |
|---|---|
| Fennia | 0 € |
| If | 0 € |
| LähiTapiola | 0 € |
| Pohjantähti | 510 € |
| Pohjola Vakuutus | 0 € |
| POP Vakuutus | 0 € |
| Turva | 0 € |
Ainoastaan Pohjantähden kotivakuutuksesta voitaisiin korvata vahingosta yhtään mitään, koska Pohjantähden vakuutusehdoissa ikävähennyksen enimmäismäärä on enintään 80 % koko vahingon määrästä.
Muilla vakuuttajilla ikävähennykset ovat vähintään 100 % laitteen iän vuoksi, joten niistä ei jää korvattavaa.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Pohjantähden kotivakuutuksesta saisi aina eniten korvauksia.
Otetaan sama esimerkki, mutta tällä kertaa maalämpöpumppu on vuodelta 2016.
Vakuutusjuristi.fi
Maalämpöpumpun rikkoutuminen, asennusvuosi 2016 – kotivakuutusvertailu 10/2026
| Vakuutusyhtiö | Korvaus |
|---|---|
| Fennia | 2 204 € |
| If | 1 498 € |
| LähiTapiola | 1 498 € |
| Pohjantähti | 510 € |
| Pohjola Vakuutus | 1 748 € |
| POP Vakuutus | 814 € |
| Turva | 1 498 € |
Kuten kuvasta näkyy, Fennia voi korvata vahingosta eniten, yli 2 200 euroa. Muut vakuuttajat Pohjantähteä ja POP Vakuutusta lukuun ottamatta ovat hyvin lähellä toisiaan korvausmäärissä.
Tässä esimerkissä huomaa, että Pohjantähden tapa laskea maalämpöpumpulle 8 % ikävähennys jo heti toisesta käyttöönottovuodesta johtaa nopeasti korvausmäärän pienentymiseen laitteen ikääntyessä.
Ja sitten vielä kolmas esimerkki, jossa laite on vuodelta 2023.
Vakuutusjuristi.fi
Maalämpöpumpun rikkoutuminen, asennusvuosi 2023 – kotivakuutusvertailu 10/2026
| Vakuutusyhtiö | Korvaus |
|---|---|
| Fennia | 3 550 € |
| If | 3 094 € |
| LähiTapiola | 3 094 € |
| Pohjantähti | 2 638 € |
| Pohjola Vakuutus | 3 344 € |
| POP Vakuutus | 2 942 € |
| Turva | 3 094 € |
Jälleen Fennia tarjoaa suurinta mahdollista korvausmäärää, mutta Pohjola on noin 200 euron päässä.
Heikoimpana erottuu jälleen Pohjantähti, jonka korvausmäärä olisi jopa 900 euroa vähemmän, kuin Fennialla.
Muut vakuuttajat ovat hyvin lähellä toisiaan, ja kuten kaikista vertailusta huomaa, monella vakuutusyhtiöllä ikävähennyksien määrä on identtinen (esimerkiksi If ja LähiTapiola).
B) Maalämpöpumppu rikkoutuu ja aiheuttaa samalla vesivahingon
Jos laitteen rikkoutuminen aiheuttaa samalla vesivahingon, vuotaneen veden aiheuttaman vahingon korvausmäärä lasketaan eri kaavalla, kuin rikkoutuneen laitteen korjauskustannukset.
Vuotovahinkojen osalta jälleen lähdetään liikkeelle vuotaneen laitteen iästä, mutta ikävähennysprosentit ovat huomattavasti pienemmät, kuin laitteen korjauskustannuksien korvauksien osalta. Vuotovahingon osuutta voidaan siten korvata vielä jopa 30 vuotta vanhastakin laitteesta, vaikka laitteen korjauskustannuksista ei jäisikään silloin mitään korvattavaa.
Otetaan esimerkkinä vuonna 2016 asennetun maalämpöpumpun rikkoutuminen ja sitä seurannut vesivahinko.
Maalämpöpumpun korjauskustannukset ovat yhteensä 2 000 euroa ja vuotaneen veden korjauskustannukset yhteensä 3 000 euroa.
Vakuutusjuristi.fi
Maalämpöpumpun rikkoutuminen ja vesivahinko, asennusvuosi 2016 – kotivakuutusvertailu 10/2026
- Vuotaneen veden vahinko
- Laitteen korjauskulut
| Vakuutusyhtiö | Vuotaneen veden vahinko | Laitteen korjauskulut | Yhteensä |
|---|---|---|---|
| Fennia | 3 000 € | 1 160 € | 4 160 € |
| If | 3 000 € | 670 € | 3 670 € |
| LähiTapiola | 3 000 € | 670 € | 3 670 € |
| Pohjantähti | 3 000 € | 150 € | 3 150 € |
| Pohjola Vakuutus | 3 000 € | 920 € | 3 920 € |
| POP Vakuutus | 3 000 € | 310 € | 3 310 € |
| Turva | 3 000 € | 670 € | 3 670 € |
Fennia tarjoaa taas suurinta korvausmäärä, Pohjolan ollessa noin 240 euron päässä toisena.
Tämän jälkeen eniten huomiota herättävät Pohjantähden yli 1 000 euroa ja POP Vakuutuksen yli 800 euroa pienemmät korvausmäärät, kuin Fennialla.
Muiden vahinkojen korvattavuus huomioiden (esimerkiksi tulipalot ja kännykän rikkoutumiset) kaikki Pohjantähteä ja POP Vakuutusta lukuun ottamatta tarjoavat monesti parasta vuotovahinkoihin.
Koskeeko sama poistoilmalämpöpumppua?
Poistoilmalämpöpumpun rikkoutuminen voidaan korvata kotivakuutuksesta pääsääntöisesti samoin perustein kuin maalämpöpumpun, koska sekin on rakennukseen kiinteästi asennettu lämmityslaite.
Vakuutusehdoissa poistoilmalämpöpumppua ei yleensä mainita nimeltä. Se kuuluu tyypillisesti ehtojen LVISA-laitteisiin eli rakennuksen kiinteisiin lämpö-, vesi-, ilmastointi-, sähkö- ja automaatiolaitteisiin. Laitteen äkillinen rikkoutuminen korvataan siis yleensä rikkoutumisturvasta, joka on monesti mukana vain laajassa kotivakuutuksessa.
Ero maalämpöpumppuun voi kuitenkin tulla ikävähennyksessä.
Esimerkiksi LähiTapiolan ja Turvan ehdoissa maalämpöpumpun vuotuinen ikävähennys on 6 %, mutta muiden lämpöpumppujen 9 %. Saman ikäisestä poistoilmalämpöpumpusta voi siksi jäädä korvattavaa vähemmän kuin yllä olevien esimerkkien maalämpöpumpusta.
Poistoilmalämpöpumpussa on usein myös käyttövesivaraaja. Jos varaaja vuotaa, vuotaneen veden rakenteille aiheuttama vahinko lasketaan vesivahinkona samalla tavalla kuin yllä olevassa vesivahinkoesimerkissä, eikä siitä tehdä yhtä suuria ikävähennyksiä kuin laitteen omista korjauskuluista. Varaajan vahingoista kerron tarkemmin artikkelissa korvaako kotivakuutus lämminvesivaraajan.
Käsittelen ilmalämpöpumpun vahinkoja omassa artikkelissa, koska ilmalämpöpumpussa korvattavuuteen vaikuttavat usein muut asiat, kuten ulkoyksikön jäätyminen ja kondenssivesi.
Milloin maalämpöpumpun vahinkoa ei korvata vakuutuksesta?
Vahingon korvaamatta jääminen voi johtua useasta eri syystä, eikä niitä kaikkia ole mahdollista käydä läpi. Olen kuitenkin koonnut alle tyypillisimmät syyt, joiden vuoksi maalämpöpumpun vahinkoa ei korvata.
A) Vakuutus ei kata kyseistä vahinkotyyppiä
Jotta vahinko voidaan korvata, maalämpöpumpun vahingon on täytynyt aiheutua vakuutuskirjalle merkitystä vahinkotapahtumasta (esimerkiksi tulipalo) tai vakuutukseen tulee sisältyä äkillisten ja ennalta arvaamattomien vahinkojen turva (eli rikkoturva) ja vahinko on aiheutunut äkillisestä ja ennalta arvaamattomasta tapahtumasta.
Jos maalämpöpumpun rikkoutumisen syy ei täytä korvattavan vahingon määritelmää, vahinkoa ei korvata vakuutuksesta.
B) Vahinko ei ole aiheutunut äkillisesti ja ennalta arvaamattomasti
Vahinkoa ei korvata rikkoturvasta, jos se ei ole aiheutunut samanaikaisesti sekä äkillisestä että ennalta arvaamattomasti.
Kyseisiä edellytyksiä ei valitettavasti tulkita arkijärjellä, vaan niillä on vakuutusalalla vakiintunut oma tulkintapa.
Tiivistettynä äkillisyyden vaatimus tarkoittaa, että vahingon tulee tapahtua nopeasti ja lyhyen ajan kuluessa. Mikäli laite vuotaa vuosien tai jopa vuosikymmenien saatossa tiputellen vettä, kyse ei ole äkillisestä vahingosta.
Kyseinen edellytys sulkee siten vakuutuksen ulkopuolelle vahingot, jotka syntyvät pitkän ajan kuluessa.
Pelkkä vahingon äkillisyys ei kuitenkaan yksistään riitä, vaan vahingon tulee lisäksi olla myös ennalta arvaamaton.
Ennalta arvaamattomuus edellyttää sitä, ettei laitteen rikkoutuminen ollut ennalta arvattavissa. Mikäli esimerkiksi laite rikkoutuu virheellisen asennuksen vuoksi, kyse ei ole ollut ennalta arvaamattomasta vahingosta. Tällöin tosin korvauksia voi vaatia laitteen asentajalta.
Vakuutuslautakunta, joka antaa suosituksia myös kotivakuutuksien vakuutusriitoihin liittyvissä asioissa, on ottanut kantaa maalämpöpumpun äkillisen rikkoutumisen korvattavuuteen esimerkiksi alla olevassa tapauksessa. Vastaavia äkillisyyskysymyksiä nousee esiin myös omakotitalon kattovuotojen vakuutuskorvauksissa.
Eron tekeminen ennalta arvattavien ja ennalta arvaamattomien vahinkojen välillä ei kuitenkaan aina ole helppoa, joten vakuutusyhtiön kieltäytyessä korvauksien maksamisesta näihin vedoten, päätöksen oikeellisuus kannattaa aina varmistaa juristin ilmaisella arviolla.
C) Vahinko on seurausta rakentamismääräyksien tai hyvän rakentamistavan vastaisesta toteutuksesta
Tämä rajoitusehto tulee useimmin vastaan tilanteissa, jossa maalämpöpumpun rikkoutuminen aiheuttaa samalla myös vesivahingon. Tosin se on mahdollista myös silloin, jos asennus on ollut virheellinen.
Jos LVI-tekniikkaa on vanhassa rakennuksessa teknisessä tilassa, sen lattialla saattaa olla lattiakaivo, mutta lattia ei olekaan vedenpitävä. Jos vesi pääsee silloin vuotamaan esimerkiksi viemärin ja sen korokerenkaan välistä rakenteisiin, vesivahinko jää helposti korvaamatta rakentamismääräyksien vastaisena.
Toisaalta vakuutusyhtiön evätessä vahingon tähän vedoten, sen pitää pystyä perustelemaan, mitä rakentamismääräystä asiassa on rikottu. Esimerkiksi vuoden 1987 rakentamismääräyksiin ei voi vedota, jos maalämpöpumppu sijaitsee vuonna 1980 rakennetussa rakennuksessa.
Vakuutusyhtiön vedotessa rakentamismääräyksiin kannattaa selvittää, pitääkö perustelu paikkansa. Olemme saaneet useita tällaisiin rajoitusehtoihin perustuvia kielteisiä kotivakuutuspäätöksiä kumottua.
D) Vahingosta ei jää korvattavaa ikävähennyksien jälkeen
Kuten yllä olevista esimerkeistä voi todeta, maalämpöpumpun korjauskustannuksissa ikävähennykset nousevat helposti sataan prosenttiin.
Tällöin ei ole merkitystä, miten hyvässä kunnossa laite on ollut tai milloin sitä on viimeksi huollettu, koska vakuutusyhtiöllä on oikeus tehdä ikävähennykset suoraan laitteen iän perusteella.
Esimerkiksi POP Vakuutuksen ehdoissa ikävähennys nousee yli 100 prosenttiin, kun laite on noin 14 vuotta vanha, ja useimmilla muilla vakuutusyhtiöillä noin 18–20 vuoden iässä, eikä laitteen korjauskustannuksista jää silloin mitään korvattavaa. Toisaalta jos samalla on aiheutunut myös vuotovahinko, vuotaneen veden osuudesta saa todennäköisesti siltikin korvauksia (ks. yllä kohta Maalämpöpumppu rikkoutuu ja aiheuttaa samalla vesivahingon)
E) Vahinko johtuu valmistus- tai asennusvirheestä
Kotivakuutus ei yleensä korvaa maalämpöpumpun vahinkoa, joka johtuu valmistusviasta tai virheellisestä asennuksesta. Useimpien vakuutusyhtiöiden ehdoissa rajataan pois valmistus- ja asennusvirheistä aiheutuneet vahingot, mutta esimerkiksi Pohjolan ehdoissa rajoitus koskee suunnittelu-, perustus-, asennus-, työ- ja rakennustyövirhettä, eikä valmistusvirhettä mainita. Fennian, Ifin, LähiTapiolan, Turvan, Pohjolan ja POP Vakuutuksen ehdoissa rajataan lisäksi pois vahingot, jotka korvataan esimerkiksi takuun tai lain perusteella.
Laitteen takuu ei silti tarkoita, että vakuutusyhtiö ohjaisi vahingon myyjän hoidettavaksi. Kokemuksemme mukaan vakuutusyhtiöt eivät ohjaa tällaisia vahinkoja takuuseen, vaan ne ratkaisevat vahingon korvattavuuden vakuutusehtojen perusteella.
Valmistusvikaan vetoaminen edellyttää kuitenkin vakuutusyhtiöltä näyttöä.
Yllä kuvatussa VKL 641/08 -tapauksessa vakuutusyhtiö epäili kompressorin valmistus- tai suunnitteluvirhettä, mutta Vakuutuslautakunta suositti korvausta, koska tällaista virhettä ei ollut näytetty.
Jos vahinkoa ei korvata kotivakuutuksesta, kuten voi käydä laajastakin kotivakuutuksesta huolimatta, korvausta kannattaa hakea laitteen jälleenmyyjältä tai maahantuojalta. Asentajalta korvausta voi hakea, jos asennuksessa on tehty virhe. Kokemuksemme mukaan on kuitenkin hyvin vaihtelevaa, ottaako myyjä tai asentaja vastuun virheestä. Joskus myyjä tai asentaja kiistää vastuunsa selkeästäkin virheestä.
Ilmainen vertailu
Miten niin vahinkoa ei korvata, kun putki vuoti seinän sisällä?
Onko vakuutusyhtiö evännyt maalämpöpumpun korvauksen?
Ikävähennykset ja rajoitusehdot voivat tuntua kohtuuttomilta, mutta päätöksen voi usein saada muutettua. Pyydä ilmainen arvio vakuutusjuristilta, niin selvitämme tilanteesi veloituksetta.
Muita asiaan liittyviä kirjoituksia
Jälleenhankinta-arvo ja päivänarvo – näin vakuutuskorvaus lasketaan
Asunnon kokonaispinta-ala ja asuinpinta-ala vakuutuksessa
Tasonparannus vakuutuksessa – milloin korjausta ei korvata
Alivakuutus – milloin vakuutusyhtiö saa alentaa korvausta
Vuokranantajan ja vuokralaisen velvollisuudet ja vastuunjako 2026
Vuokralaisen kotivakuutus – mitä se korvaa ja mitä ei 2026
Vuokranantajan vakuutus: mitä se korvaa ja mitä ei 2026
Hevosvakuutus – mitä se korvaa ja mitä ei 2026
Paras kissavakuutus – vertailu 2026
Metsävakuutuksen korvaukset – myrskytuhot vertailussa
Korvaako kotivakuutus kosteus- tai homevaurion?
Vesivahinko, jota kotivakuutus ei korvaa?
Pyyhkäise nähdäksesi lisää











