Vapaa-ajan tapaturmavakuutus: vertailu ja hinnat 2026
Tapaturmavakuutus korvaa vapaa-ajalla sattuneen tapaturman hoitokulut, pysyvän haitan ja tapaturmaisen kuoleman. Yhtiöiden välillä on kuitenkin eroja, jotka eivät näy hinnassa lainkaan.
Kävin läpi Fennian, Ifin, LähiTapiolan, Pohjantähden, Pohjola Vakuutuksen, POP Vakuutuksen ja Turvan voimassa olevat vakuutusehdot pykälä pykälältä. Vertailu kertoo, mitä kustakin vakuutuksesta todella korvataan, mitä ne maksavat ja mistä kielteiset korvauspäätökset useimmin syntyvät. Jos olet saanut tapaturmavakuutuksesta kielteisen päätöksen, sen oikeellisuuden voi tarkistaa vakuutusjuristin ilmaisella arviolla.
Päivitys: vertailu ja taulukot on päivitetty viimeksi 15.9.2026. Tiedot on tarkistettu yhtiöiden voimassa olevista vakuutusehdoista.
Kenellä on laajin tapaturmavakuutus vuonna 2026?
Alla vertailussa Fennian, Ifin, LähiTapiolan, Pohjantähden, Pohjola Vakuutuksen, POP Vakuutuksen ja Turvan tapaturmavakuutukset.
Huomioithan, että vertailussa on käytetty vakuuttajien yleisiä ehtoja. Oman vakuutuksesi turva voi siis poiketa alla olevasta, jos olet esimerkiksi sopinut asiasta erikseen vakuutusyhtiön kanssa, sinulla on vielä voimassa aiemmin myyty kattavampi vakuutus, tai jos olet saanut kampanjan myötä kattavamman vakuutuksen.
Vaikka vertailua päivitetään tasaisin väliajoin, kaikki tässä artikkelissa mainitut tiedot eivät välttämättä ole aina ajan tasalla. Kirjoituksessa on pyritty siihen, että kaikki tieto olisi oikein kirjoitushetkellä, mutta sitä ei voida kuitenkaan luvata. Jos sinulla on palautetta vertailun sisällöstä, voit jättää kommentin täällä.
Pohtiessasi vakuutuksen hankkimista tai niiden eroja, vertailu tulee tehdä aina vakuutusyhtiöltä saamiesi tietojen eikä tässä artikkelissa esitetyn perusteella.
Vakuutusjuristi.fi
Tapaturmavakuutusten vertailu 2026
| Fennia | If | LähiTapiola | Pohjantähti | Pohjola | POP | Turva | |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Hoitokulut | |||||||
| Voimanponnistus perusturvastavenähdys ilman ulkoista tekijää | Sisältyy | Lisäturva | Sisältyy | Ei sisälly | Lisäturva | Sisältyy | Sisältyy |
| Hoitoon hakeuduttavavoimanponnistusvammassa | 7 vrk | Ei määräaikaa | 14 vrk | Ei sisälly | 14 vrk | 14 vrk | 14 vrk |
| Hoitokulujen enimmäiskorvausmiten katto jaksottuu | Tapaturmaa kohden | Turvan kertakatto | Tapaturmaa kohden | Koko turvan ajalta | Koko turvan ajalta | Tapaturmaa kohden | Tapaturmaa kohden |
| Omavastuu hoitokuluista | Ei omavastuuta | Vakuutus- kirjan mukaan | Ei perusturvassa | Vuosi- ja prosenttiosuus | Vakuutus- kirjan mukaan | Ei mainintaa ehdoissa | Ei omavastuuta |
| Kertakorvaukset | |||||||
| Tapaturmainen pysyvä haittasisältyykö vakiona | Sisältyy | Sisältyy | Lisäturva | Lisäturva | Lisäturva | Lisäturva | Lisäturva |
| Vähimmäishaittaluokkaasteikko 1–20 | 1 | 2 | 1 | 2 | 1 | 1 | 1 |
| Ohimenevä haittatilapäinen haitta kertakorvauksena | Sisältyy | Ei sisälly | Ei sisälly | Ei sisälly | Ei sisälly | Ei sisälly | Ei sisälly |
| Tapaturmainen kuolemasisältyykö vakiona | Lisäturva | Sisältyy | Lisäturva | Lisäturva | Lisäturva | Lisäturva | Lisäturva |
| Voimassaolo | |||||||
| Vapaa-ajalla vai myös työssä | Asiakas valitsee | Asiakas valitsee | Aina voimassa | Aina voimassa | Aina voimassa | Aina voimassa | Aina voimassa |
| Ulkomailla oleskelukuinka kauan turva kattaa | 12 kk | Ei kestorajaa | 12 kk | Vain Suomen kulut | Vain Suomen kulut | 6 kk | 12 kk |
Valintamerkki tarkoittaa, että turva sisältyy perusturvaan, katkoviivamerkki että se on erikseen ostettava lisäturva ja vaakaviiva ettei turvaa ole saatavilla lainkaan. Voimanponnistuksen ja äkillisen liikkeen aiheuttama venähdys ei ole ehtojen mukainen tapaturma, mutta neljä yhtiötä korvaa sen perusturvasta. Ifillä se vaatii Tapaturman hoitokulujen lisäturvan ja Pohjolalla Urheilijan hoitoturvan, jolloin korvattavuus on sidottu vakuutuskirjaan merkittyyn urheilulajiin. Korvaus kestää kuusi viikkoa hoidon alkamisesta kaikilla paitsi Fennialla, jolla aikarajaa ei ole. Ifin pysyvän haitan korvaus kaksinkertaistuu haittaluokasta 10 alkaen. Euromäärät, kuten hoitokulukatto ja pysyvän haitan vakuutusmäärä, eivät ole yhdenkään yhtiön ehdoissa vaan aina vakuutuskirjassa.
© Vakuutusjuristi Pitkämäki Oy
Käyn alempana artikkelissa läpi tapaturmavakuutuksen tarkempaa sisältöä ja rajoitusehtoja läpi, sekä vakuutusyhtiöiden tuotteiden eroja.
Yhteenvedosta on kuitenkin todettavissa, että vakuutusturva on monella vakuutusyhtiöllä on hyvin samankaltainen. Vakuutusta ei kuitenkaan kannata valita pelkästään sen hinnan perusteella. Vakuutusyhtiöiden välillä on nimittäin olennaisia eroja muun muassa siinä, missä vapaa-ajan kuntoilulajeissa aiheutuneita vahinkoja siitä ei korvata tai miten hyvin korvauskäsittely toimii eri yhtiöillä.
Mitä tapaturmavakuutus korvaa?
Tapaturmavakuutus korvaa tapaturman hoito- ja tutkimuskulut, kuten lääkärinpalkkiot, röntgen- ja magneettikuvaukset, sairaalamaksut, reseptilääkkeet ja matkat hoitoon. Lisäksi siitä maksetaan kertakorvaus tapaturman aiheuttamasta pysyvästä haitasta ja tapaturmaisesta kuolemasta. Hoitokulujen enimmäismäärä ei ole yhdelläkään seitsemästä yhtiöstä vuosikatto, vaan se on joko tapaturmakohtainen tai kertyy koko vakuutuksen voimassaoloajalta, ja euromäärä on aina vakuutuskirjassa. Pysyvästä haitasta korvaus alkaa viidellä yhtiöllä haittaluokasta 1, ja Ifillä sekä Pohjantähdellä haittaluokasta 2.
Osa vakuutusyhtiöstä tarjoaa myös mahdollisuutta joko automaattisesti tai lisämaksusta laajentaa tapaturmavakuutusta kattamaan esimerkiksi tapaturmasta seuraavan pysyvän tai ohimenevän työkyvyttömyyden (päiväraha) sekä myös tiettyjä sairauksia, joiden yleisesti kuvitellaan johtuneen tapaturmasta.
Kaikkein olennaisin asia tapaturmavakuutuksessa on tietysti se, millainen tapaturman tulee olla, jotta siihen liittyviä kuluja voidaan korvata vakuutuksesta.
A) Millainen on vakuutuksesta korvattava tapaturma?
Koska jokainen vakuutusyhtiö käyttää omia vakuutusehtojaan, korvattavan tapaturman määritelmissä on pieniä eroja eri vakuutusyhtiöiden välillä.
Hyvänä peukalosääntönä voi kuitenkin pitää sitä, että tapaturma on jokin äkillinen ja ulkoapäin tullut odottamaton tapahtuma, joka sattuu tahtomattasi.
Koska kyseisistä edellytyksistä ei todennäköisesti helposti ymmärrä, mitä niillä oikeasti tarkoitetaan, käydään ne esimerkein läpi.
- Äkillisyys tarkoittaa, että vamma on syntynyt lyhyen ajan kuluessa. Esimerkiksi kaatuminen on äkillinen tapahtuma, mutta frisbeegolf-kiekon heittelystä vähitellen kipeytynyt olkapää ei ole äkillinen vamma.
- Ulkoinen tekijä edellyttää, että tapaturma on aiheutunut muutoin kuin omista ponnisteluista. Esimerkiksi kurkottamisen yhteydessä venähtänyt selkä ei ole ulkoisen tekijän aiheuttama, mutta kurkottamisen yhteydessä tapahtunut kaatuminen on korvattava. Osa vakuutusyhtiöistä kuitenkin vakuuttaa myös ponnistusten aiheuttamia tapaturmia. Siitä lisää alempana.
- Odottamattomuudessa on kyse siitä, tapaturma ei ole ollut ennalta arvaamatonta. Esimerkiksi koripallopelissä koripallon aiheuttama mustelma käteen ei ole odottamaton seuraus pelin luonteen takia eivätkä myöskään vammat, jotka olet tarkoituksella aiheuttanut itsellesi.
Jotta tapaturma voidaan korvata vakuutuksesta, kaikkien yllä mainittujen edellytyksien tulee täyttyä. Korvattavuuteen ei siten riitä esimerkiksi pelkkä mustelman syntyminen vapaaottelussa.
Vakavan sairauden turva - mikä on kattavin vakuutus?
B) Yksittäinen voimanponnistus tai äkillinen liike
Tapaturmana ei korvata lihaksen tai jänteen venähdystä tai kipeytymistä, joka on aiheutunut voimanponnistuksen tai äkillisen liikkeen yhteydessä.
Yksittäisellä voimanponnistuksella tarkoitetaan esimerkiksi painavan esineen nostamista maasta, jolloin selkäsi venähtää. Vastaavasti äkillinen liike voi olla kyseessä silloin, mikäli väistät juostessasi oksaa ja niskasi kipeytyy.
Neljä yhtiötä seitsemästä on kuitenkin laajentanut perusturvan kattamaan myös tällaisia vahinkoja. Fennia, LähiTapiola, POP Vakuutus ja Turva korvaavat voimanponnistuksesta tai äkillisestä liikkeestä aiheutuneen venähdyksen ilman erillistä lisäturvaa. Ifillä se vaatii Tapaturman hoitokulujen lisäturvan ja Pohjolalla Urheilijan hoitoturvan, jolloin korvattavuus on sidottu vakuutuskirjaan merkittyyn urheilulajiin. Pohjantähden ehdoissa laajennusta ei ole lainkaan.
Olen koonnut alle vertailun Fennian, Ifin, LähiTapiolan, Pohjantähden, Pohjola Vakuutuksen, POP Vakuutuksen ja Turvan tapaturmavakuutuksista siltä osin, korvataanko niistä voimanponnistuksesta tai äkillisestä liikkeestä aiheutunut venähdys ja kuinka pian hoitoon on hakeuduttava.
Vakuutusjuristi.fiEhdot tarkistettu 9/2026
Voimanponnistus ja äkillinen liike
| Vakuutusyhtiö | Korvataanko perusturvasta | Hoitoon hakeuduttava |
|---|---|---|
| Fennia | Sisältyy | 7 vrk |
| If | Ei, vaatii tapaturman hoitokulujen lisäturvan | Ei määräaikaa |
| LähiTapiola | Sisältyy | 14 vrk |
| Pohjantähti | Ei lainkaan, ei myöskään lisäturvana | — |
| Pohjola | Ei, vain urheilijan turvista vakuutuskirjaan merkityssä lajissa | 14 vrk |
| POP | Sisältyy | 14 vrk |
| Turva | Sisältyy | 14 vrk |
Vaikka kyse ei ole ehtojen mukaisesta tapaturmasta, korvausta saa käytännössä myös venähdyksestä. Ratkaisevaa on, että hoitoon hakeudutaan määräajassa. Fennialla lääkärinhoitoon on hakeuduttava seitsemän vuorokauden kuluessa venähdyksestä, muilla yhtiöillä neljäntoista vuorokauden kuluessa. Myöhemmin aloitettua hoitoa ei korvata, vaikka vamma olisi muuten korvattava.
Korvausaika on rajattu. Korvaus kestää enintään kuusi viikkoa hoidon alkamisesta, ja Fennia on ainoa, jolla tällaista aikarajaa ei ole. Magneettitutkimusta ja leikkausta ei korvata Fennialla, LähiTapiolalla, POP Vakuutuksella eikä Turvalla, ja Pohjolalla magneettitutkimuksia korvataan yksi. Ifin Tapaturman hoitokulujen lisäturva kattaa kaksitoista nimettyä tilaa, muun muassa jänteen venähdyksen ja repeämän, tyrät, nivelkierukan vaurion, rasitusmurtuman, tennis- ja golfkyynärpään sekä akillesjänteen tulehduksen.
C) Mitä kuluja tapaturmavakuutuksesta korvataan?
Tapaturmavakuutuksesta korvattavaan tapaturman hoidon kannalta välttämättömät ja kohtuulliset hoito- ja tutkimuskulut. Vakuutuksesta korvataan sekä ulkoiset vammat, kuten haavat ja mustelmat kuin myös sisäiset vammat, kuten esimerkiksi luunmurtumat.
Vakuutuksesta korvattavia hoito- ja tutkimuskuluja ovat muun muassa:
- lääkäripalkkiot,
- hoitokulu- ja tutkimuskulut, kuten röntgenit ja magneettikuvaukset,
- sairaalamaksut,
- reseptilääkkeet sekä
- matkakulut
Hoitokulut korvataan lähes poikkeuksetta jälkikäteen alkuperäisiä kuitteja vastaan ja sen jälkeen, kun olet ensin hakenut niihin Kelalta korvaukset. Kannattaa huomioida, että kelakorvauksia tulee hakea 6 kuukauden kuluessa kulujen maksamisesta. Osa näistä huomioidaan jo valmiiksi maksaessasi lääkäri-, hoito- tai lääkelaskuja, mutta joiltain osin korvauksia saattaa joutua hakemaan erikseen Kelalta. Heidän sivuiltaan löytyy kattava ohjeistus korvauksien hakemiseen.
Kaikkia hoitokuluja ei kuitenkaan välttämättä korvata vakuutuksesta. Fysikaalinen ja siihen rinnastettava hoito on saatettu rajata vakuutuksen ulkopuolelle tai kyseisiä kuluja saatetaan korvata vain silloin, kun ne liittyvät leikkaukseen tai kipsaukseen.
Tapaturmavakuutuksesta korvataan myös monesti tapaturman yhteydessä rikkoutunutta irtaimistoa, kuten silmä- ja aurinkolasit, kuulokojeen tai hammasproteesin.
Korvaako tapaturmavakuutus hampaan hoitokulut?
Vakuutusjuristi.fiEhdot tarkistettu 9/2026
Hoitokulujen enimmäiskorvaus
| Vakuutusyhtiö | Miten enimmäiskorvaus määräytyy |
|---|---|
| Fennia | Tapaturmaa kohden, vakuutuskirjan mukaan |
| If | Koko turvan kertakatto: kun se on maksettu, turva päättyy |
| LähiTapiola | Tapaturmaa kohden, vakuutuskirjan mukaan |
| Pohjantähti | Kertakaikkinen ja yhteinen tapaturma- ja sairausvakuutukselle koko voimassaoloajalta |
| Pohjola | Kertyy koko voimassaoloajalta: maksettuna turva päättyy |
| POP | Tapaturmaa kohden; täyttyessä turva päättyy kyseisen vamman osalta |
| Turva | Tapaturmaa kohden, vakuutuskirjan mukaan |
Saako kosmeettisesta haitasta korvauksia?
D) Korvataanko vakuutuksesta pysyvä tai ohimenevä haitta?
Pysyvän haitan turva sisältyy vakiona vain Fennian ja Ifin tapaturmavakuutukseen. Viidellä yhtiöllä seitsemästä se on erikseen valittava turva, jolla on oma vakuutusmääränsä. Asia kannattaa tarkistaa vakuutuskirjasta, koska pysyvän haitan kertakorvaus on vakuutuksen suurin yksittäinen korvauserä.
Alla vertailussa Fennian, Ifin, LähiTapiolan, Pohjantähden, Pohjola Vakuutuksen, POP Vakuutuksen sekä Turvan tapaturmavakuutukset siltä osin, sisältyykö pysyvän haitan turva vakiona ja miten korvaus lasketaan.
Vakuutusjuristi.fiEhdot tarkistettu 9/2026
Tapaturmainen pysyvä haitta
| Vakuutusyhtiö | Sisältyykö vakiona | Korvauksen laskenta |
|---|---|---|
| Fennia | Sisältyy | Haittaluokka jaettuna kahdellakymmenellä × vakuutusmäärä |
| If | Sisältyy | Haittaluokan osuus vakuutusmäärästä, kaksinkertainen haittaluokasta 10 |
| LähiTapiola | Lisäturva | Haittaluokkaa vastaava osa vakuutusmäärästä |
| Pohjantähti | Lisäturva | Haittaluokan osuus lisäturvan vakuutusmäärästä |
| Pohjola | Lisäturva | Haittaluokka jaettuna kahdellakymmenellä × kertakorvaus |
| POP | Lisäturva | Haittaluokan osuus, enintään sata prosenttia |
| Turva | Lisäturva | Haittaluokan osuus vakuutuskirjan määrästä |
Pysyvällä haitalla eli invaliditeetilla tarkoitetaan lääketieteellisesti arvioitua haittaa, joka sinulle aiheutuu tapaturman seurauksena. Haitan suuruutta verrataan samanikäiseen terveen henkilön toimintakykyyn. Esimerkiksi 50-vuotiaan pysyvää haittaa ei siten verrata 25-vuotiaan toimintakykyyn.
Pysyvän haitan arviointi perustuu sosiaali- ja terveysministeriön antaman haittaluokituspäätökseen, jossa haittaluokat on jaettu asteikolla 1-20. Suurimman korvauksen saa haittaluokasta 20 ja pienimmän haittaluokasta 1.
Korvausmäärä lasketaan tyypillisesti kertomalla haittaluokan suuruus vahinkoa koskevalla vakuutusmäärällä. Koska haittaluokan 20 mukainen korvaus oikeuttaa täyteen korvaukseen, haittaluokan 10 korvaus on silloin 50 % vakuutusmäärästä.
Korvausmäärä aiheuttaakin monesti keskusteluja vakuutusyhtiön kanssa, koska pysyvän haitan toteaminen ei oikeuta täyteen vakuutuskirjassa mainittuun korvaukseen, ellei haittaluokka ole 20. Usein vakuutusta hankkiessa on ymmärretty, että mikä tahansa pysyvä haitta oikeuttaa aina saamaan kyseisen korvauksen kokonaan, mutta näin ei suinkaan aina ole.
Pysyvän haitan korvaus maksetaan sen jälkeen, kun haitan on todettu muodostuneen pysyväksi. Tämä on mahdollista, kun tapaturmasta on kulunut vähintään yksi vuosi. Sitä koskevia korvauksia ei voi siten saada ennen kuin tapaturmasta on kulunut vähintään yksi vuosi.
Moni vakuutusyhtiö edellyttää, että tapaturmavakuutuksen täytyy olla voimassa myös silloin, kun pysyvä haitta todetaan. Vakuutusta ei siten kannata päättää ennenaikaisesti, koska muutoin korvaus voi jäädä saamatta.
Mikäli vakuutusta käyttänyt kuolee ennen kuin vuosi on kulunut ja pysyvä haitta on voitu todeta, vakuutusyhtiöllä ei ole velvollisuutta maksaa pysyvän haitan korvauksia perikunnalle.
Kaikki vakuutusyhtiöt eivät korvaa 1. haittaluokan mukaista pysyvää haittaa, ellei kyseessä ole vakuutusehdoissa erikseen määritelty vamma, kuten esimerkiksi sormia tai silmiä koskeva haitta. Tällöin muilta osin pysyvästä haitasta suoritetaan tyypillisesti korvauksia vain, mikäli haittaluokka on vähintään 2.
Vakuutusjuristi.fiEhdot tarkistettu 9/2026
Vähimmäishaittaluokka pysyvässä haitassa
| Vakuutusyhtiö | Vähimmäishaittaluokka | Poikkeukset |
|---|---|---|
| Fennia | 1 | — |
| If | 2 | Sormi- ja silmävammat haittaluokasta 1 |
| LähiTapiola | 1 | — |
| Pohjantähti | 2 | Silmien ja sormien vammat haittaluokasta 1 |
| Pohjola | 1 | — |
| POP | 1 | — |
| Turva | 1 | — |
Vähimmäishaittaluokka 2 on Ifillä ja Pohjantähdellä, ja molemmilla poikkeus koskee samoja vammoja eli silmiä ja sormia. If ei siis ole tässä ainoa. Viidellä muulla yhtiöllä alarajaa ei ole: haittaluokka 1 vastaa viiden prosentin haittaa, ja siitä maksetaan korvaus.
Olen kirjoittanut tapaturmavakuutuksesta maksettavan pysyvän haitan korvauksesta tarkemmin muun muassa seuraavissa artikkeleissa:
- Pysyvän haitan korvaus sormen vammasta
- Hermovaurion aiheuttama pysyvä haitta
- Yleisesti pysyvän haitan korvauksista täällä.
Fennia on vertailun seitsemästä yhtiöstä ainoa, joka maksaa korvausta tilapäisestä eli ohimenevästä haitasta. Korvaus on kymmenen prosenttia vuodessa siitä vakuutusmäärän osasta, joka vastaa haittaluokkaa, ja se maksetaan kun tapaturmasta on kulunut vuosi eikä haitta ole muodostunut pysyväksi. Korvausta ei makseta haitasta, joka ilmenee vasta kolmen vuoden kuluttua. Kuudella muulla yhtiöllä tällaista korvauslajia ei ole tuotteessa lainkaan.
Vakuutusjuristi.fiEhdot tarkistettu 9/2026
Ohimenevä eli tilapäinen haitta
| Vakuutusyhtiö | Korvataanko ohimenevä haitta |
|---|---|
| Fennia | Sisältyy |
| If | — |
| LähiTapiola | — |
| Pohjantähti | — |
| Pohjola | — |
| POP | — |
| Turva | — |
E) Saako kuolemantapauksesta korvauksia?
Kyllä, kuolemantapauksissa vakuutuksesta korvataan vakuutuskirjalla mainittu korvausmäärä kokonaisuudessaan.
Korvauksen maksaminen edellyttää, että kuolema on ollut seurausta nimenomaan vakuutusehtojen mukaan korvattavasta tapaturmasta, kuten esimerkiksi kaatumisesta.
Korvaus maksetaan kuolemantapauksissa edunsaajalle, esimerkiksi puolisolle, lapsille tai lähiomaisille, ellei tietystä edunsaajasta ole erikseen sovittu vakuutusyhtiön kanssa.
Kuolemantapauksen turva sisältyy vakiona vain Ifin tapaturmavakuutukseen. Kuudella yhtiöllä seitsemästä se on erikseen valittava turva. Ifillä, Pohjantähdellä ja POP Vakuutuksella korvaus edellyttää lisäksi, että kuolema tapahtuu kolmen vuoden kuluessa tapaturmasta.
Vakuutusjuristi.fiEhdot tarkistettu 9/2026
Tapaturmainen kuolema
| Vakuutusyhtiö | Sisältyykö vakiona |
|---|---|
| Fennia | Lisäturva |
| If | Sisältyy |
| LähiTapiola | Lisäturva |
| Pohjantähti | Lisäturva |
| Pohjola | Lisäturva |
| POP | Lisäturva |
| Turva | Lisäturva |
Ilmainen vertailu
Miten niin vahinkoa ei korvata, kun putki vuoti seinän sisällä?
Mitä tapaturmavakuutuksesta ei korvata?
A) Tapaturman ja vamman välillä ei ole riittävää syy-yhteyttä
Tapaturman tulee olla syy-yhteydessä kärsimääsi ruumiinvammaan. Jos syy-yhteyttä ei ole, sen hoitokuluja ei korvata vakuutuksesta.
Vaatimus tarkoittaa yksinkertaistettuna sitä, että leikkaus-, hoito- ja muiden lääkärikulujen pitää liittyä juuri kyseiseen tapaturmaan ja sen hoitoon.
Ei ole mitenkään epätavallista, että tapaturman yhteydessä tulee ilmi muita jo olemassa olleita sairauksia, kuten esimerkiksi olkapään tai polven rappeumaa. On myös mahdollista, että jo olemassa oleva sairaus pahentaa kärsimääsi vammaa. Tyypillisesti näin käy esimerkiksi rappeumaperäisissä sairauksien kohdalla, jossa jänne repeää laajemmalti, kuin terveellä ihmisellä.
Koska vaiva ilmenee tapaturman jälkeen, monesti ajatellaan, että kyseessä on siltäkin osin tapaturmasta aiheutuneesta vammasta, koska eihän sitä olisi syntynyt ilman tapaturmaa.
Vaikka nopeasti ajateltuna tämä kuulostaa loogiselta, se ei täytä syy-yhteyden vaatimusta.
Vakuutusyhtiöt arvioivat tapaturman seurauksena syntyvää vammaa yleisesti hyväksytyn lääketieteellisen käsityksen perusteella.
Mikäli ei ole yleisen lääketieteellisen käsityksen mukaista, että tapaturman seurauksena voi aiheutua kyseinen vamma, vakuutuksesta ei korvata siihen liittyviä kuluja.
Otetaan käytännön esimerkki.
Esimerkki – liukastuminen omalla pihalla
60-vuotias ikäisekseen hyvässä kunnossa oleva mies liukastui jäisellä tiellä viedessään roskia omakotitalonsa pihalle. Hän yritti estää kaatumista tarttumalla viereiseen kaiteeseen, mutta koska kaide oli liian kaukana, hän kaatui koko painollaan ojentuneen kätensä päälle, jolloin se taittui hänen alleen.
Alle jääneen käden olkapäässä todetaan siisti supraspinatuksen (kiertäjäkalvosimen) repeymä, joka ulottui koko jänteen matkalta. Olkapään leikanneen kirurgin leikkauskertomuksessa todetaan nivelpintojen olleen normaalit ja ettei rappeumasta ollut viitteitä.
Tapaturman kärsinyt hakee korvauksia olkapään hoito- ja leikkauskuluista tapaturmavakuutuksestaan.
Arkijärjellä ajateltuna vaikuttaisi olevan täysin selvää, että vahinko kuuluu tapaturmavakuutuksesta korvattavaksi.
Olkapään hoito on liittynyt tapaturmaiseen kaatumiseen, mitään viitteitä aikaisemmista olkapäävaivoista ei ole ollut, kirurgin mukaan olkapäässä ei havaittu rappeumaperäisiä sairauksia ja korvauspyyntökin vaikuttaa kohtuulliselta.
Tämä varmaankin korvataan vakuutuksesta?
On hyvin mahdollista, että sitä ei korvattaisi vakuutuksesta.
Kielteinen päätös johtuisi silloin siitä, että yleisen lääketieteellisen käsityksen mukaan terveen kiertäjäkalvosimen repeytyminen edellyttää huomattavia voimia, eikä pelkkä liukastuminen monesti ole siihen riittävää.
Tilanne voisi olla toinen, mikäli esimerkiksi käsi jää auton oven väliin ja auto lähtee yllättäen liikkeelle, aiheuttaen olkanivelen menemisen sijoiltaan ja samalla jänteiden repeytymisen.
Miksi vahinkoa ei sitten korvata vakuutuksesta?
Vaikka kaatuneella ei ollut todettu olkapäänkään osalta aiempia terveysongelmia, nivelet kuluvat iän karttuessa. Siitä huolimatta, että rappeumaperäisiä sairauksia ei ollut huomattu leikkauksessa, vanhemman ihmisen nivelet eivät kestä samalla tavalla, kuin nuorella.
Kiertäjäkalvosimeen kuuluvien jänteiden kehitykseen iän myötä kuuluu se, että ne vähitellen rappeutuvat. Tällöin jänne voi revetä helpommin tapaturman yhteydessä, vaikka olkapäässä ei olisi ennen tapaturmaa ollut mitään ongelmia.
Vakuutuslautakunta, joka käsittelee myös tapaturmavakuutuksien korvauksiin liittyviä riita-asioita, on ratkaisukäytännössään katsonut tällaisissa olkapään nivelen repeytymistapauksissa olennaista olevan muun muassa:
- Terveen kiertäjäkalvosimen vauriossa kaatumisen tulee olla niin voimakas, että se yksistään riittää lääketieteellisen tietämyksen perusteella vamman syntymiseen.
- Pelkästään se, että on aiheutunut vamma, ei ole riittävä näyttö, että vammautuminen on aiheutunut vakuutusehtojen perusteella korvaukseen oikeuttavan tapaturmamekanismin seurauksena.
- Usein korvattavaan kiertäjäkalvosimen repeämiseen liittyy samalla myös olkanivelen meneminen sijoiltaan.
Vaikka esimerkissä on käyty läpi olkapään nivelien vahinkoja, samat säännöt toimivat myös muissakin tapaturmissa, kuten esimerkiksi polven vammoissa.
Toisin kuin monesti kuvitellaan, vakuutusyhtiö ei voi kuitenkaan jättää esimerkiksi humalassa tapahtunutta tapaturmaa automaattisesti korvaamatta.
Yllä oleva ei suinkaan tarkoita, etteikö mitään olkapään tai muiden jänteiden repeytymisiä ei korvattaisi vakuutuksesta. Tämän vuoksi kannattaakin aina varmistaa juristin ilmaisella arviolla, onko päätös oikein.
B) Haitta todetaan liian myöhään tai se pahentuu määräajan umpeuduttua
Kaikki seitsemän vertailun yhtiötä edellyttävät, että pysyvä haitta todetaan kolmen vuoden kuluessa tapaturmasta. Pohjolalla on lisäksi alaraja: pysyvä haitta määritetään aikaisintaan kolmen kuukauden kuluttua tapaturmasta. POP Vakuutuksen ehto on ankarin, sillä jos haitta ilmenee vasta kolmen vuoden jälkeen, korvausoikeus menetetään kokonaan. Muilla yhtiöillä kyse on vain haittaluokan tarkistamisesta.
Mikäli pysyvän haitan haittaluokka nousee myöhemmin sen tultua jo maksetuksi, esimerkiksi vamman jälkitilan pahenemisen vuoksi, korvauksen määrää korotetaan vastaamaan uutta haittaluokkaa. Vakuutusyhtiö on kuitenkin saattanut rajata ehdoissaan, että haittaluokan nousun tulee olla tapahtunut 3 vuoden kuluessa tapaturmasta, tai muuten korvausta ei koroteta.
Vakuutuksesta ei myöskään tarvitse korvata vahinkoa, jota ei ole ilmoitettu riittävän ajoissa vakuutusyhtiölle.
C) Kyseessä on sairauden tai ruumiinvian hoitokulut
Tapaturmavakuutuksesta ei korvata leikkaus-, hoito- tai muita lääkekuluja, jotka eivät liity tapaturmaan, vaan jo olemassa olleeseen sairauteen.
Vakuutuksesta ei siten korvata esimerkiksi tapaturman seurauksena aiheutuvaa sairauden pahenemista. Tähän on kuitenkin poikkeuksena se, mikäli kyseinen hoito on kuitenkin ollut tarpeen myös tapaturman hoitamiseksi.
Se, että hoito samalla parantaa olemassa olevaa sairautta, ei estä korvauksien saamista tapaturmavakuutuksesta. Pelkkä muun sairauden tai vamman hoito ei kuitenkaan ole tapaturmavakuutuksessa korvattava.
Sairauksien vakuuttaminen on mahdollista sairausvakuutuksella, jonka saa monesti hankittua yhdessä tapaturmavakuutuksen kanssa.
Kun vakuutusyhtiön päätös on kielteinen - näin haet muutosta.
D) Tapaturma on aiheutunut riskialttiissa lajissa tai kilpaurheilussa
Tapaturmavakuutuksesta korvataan kaikenlaisia vapaa-ajan kuntourheilussa aiheutuvia tapaturmavahinkoja.
Vakuutuksista ei kuitenkaan tyypillisesti korvata vahinkoja, jotka:
- liittyvät ammattimaiseen tai kilpaurheiluun,
- urheiluun, jota harrastetaan urheiluliiton lisenssillä, tai joissa
- aiheutuvat vakuutusyhtiön mielestä riskialttiissa lajissa, vaikka kyse olisi vapaa-ajan urheilusta tai kuntourheilusta.
Jokaisella vakuutusyhtiöllä on omat määritelmänsä siitä, mitkä lajit määritellään riskialttiiksi ja joihin liittyviä tapaturmia ei korvata vakuutuksesta.
Osa vakuutusyhtiöistä tarjoaa erillistä urheiluvakuutusta, josta voidaan kattaa myös lisenssin alaisessa urheilussa tai jopa riskialttiissa lajissa aiheutuneita tapaturmia.
Vakuutusyhtiöiden välillä on kuitenkin merkittäviä eroja siitä 1) mitä urheilua vakuutus ei kata koskaan, 2) mitkä lajit voidaan ottaa vakuutukseen mukaan urheilulaajennuksella ja 3) miten paljon vakuutuksen hinta nousee, jos urheilulaajennuksen valitsee.
Olen koonnut alle vertailun Fennian, Ifin, LähiTapiolan, Pohjantähden, Pohjola Vakuutuksen, POP Vakuutuksen ja Turvan tapaturmavakuutuksista siltä osin, mitkä riskialttiit lajit niistä saa katetuksi ja mitkä eivät.
Vakuutusjuristi.fi
Riskialttiit lajit tapaturmavakuutuksessa 2026
| Fennia | If | LähiTapiola | Pohjantähti | Pohjola | POP | Turva | |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Perusturva ja kilpaurheilu | |||||||
| Kuntoliikunta ilman lisenssiä | Sisältyy | Sisältyy | Sisältyy | Sisältyy | Sisältyy | Sisältyy | Sisältyy |
| Kilpaurheilun voi vakuuttaalisäturvan nimi yhtiössä | Lisäsopimus | Urheiluturva | Urheiluturva | Kilpaurheilu- lisäturva | Urheilijan hoitoturva | Ei sisälly | Urheiluturva |
| Lisenssi tekee lajista kilpaurheiluapelipassi tai vastuuvapauslauseke | Ei sanota | Ei ehdoissa | Lisenssi ratkaisee | Lisenssi ratkaisee | Ei sanota | Ei sanota | Lisenssi ratkaisee |
| Riskialtis laji: saako sen vakuutettua | |||||||
| Amerikkalainen jalkapallo, rugby | Ei sisälly | Ei sisälly | Tarkista tarjouksesta | Ei sisälly | Sisältyy | Ei sisälly | Tarkista tarjouksesta |
| Vapaaottelu | Ei sisälly | Ei sisälly | Tarkista tarjouksesta | Ei sisälly | Sisältyy | Ei sisälly | Tarkista tarjouksesta |
| Kamppailulajitjudo, karate, nyrkkeily, paini | Sisältyy | Sisältyy | Tarkista tarjouksesta | Ei sisälly | Sisältyy | Ei sisälly | Tarkista tarjouksesta |
| Voimanosto ja painonnosto | Sisältyy | Sisältyy | Tarkista tarjouksesta | Ei sisälly | Sisältyy | Ei sisälly | Tarkista tarjouksesta |
| Kiipeily ja laitesukellusmyös ilmailulajit | Sisältyy | Sisältyy | Tarkista tarjouksesta | Ei sisälly | Sisältyy | Ei sisälly | Tarkista tarjouksesta |
| Laskettelu rinteiden ulkopuolella | Ei sisälly | Sisältyy | Tarkista tarjouksesta | Ei sisälly | Sisältyy | Ei sisälly | Tarkista tarjouksesta |
| Moottoriurheilu | Sisältyy | Sisältyy | Tarkista tarjouksesta | Ei sisälly | Jo perusturvassa | Ei sisälly | Tarkista tarjouksesta |
Riskialtista lajia ei kateta perusturvasta yhdessäkään yhtiössä, ei myöskään kuntoiluna. Valintamerkki tarkoittaa, että laji saadaan katetuksi lisäturvalla, ja vaakaviiva ettei rajoitusta voi poistaa lainkaan. LähiTapiolan ja Turvan ehdot sanovat Urheiluturvan laajentavan turvan vain osaan riskialttiista lajeista nimeämättä poissuljettuja, joten lajikohtainen vastaus on tarkistettava tarjouksesta. Pohjolan ehdot ovat riskialttiiden lajien kilpaurheilusta kahdessa kohdassa erisuuntaiset, ja taulukossa on yhtiön tuoteselosteen mukainen tulkinta. POPilla lisäturvaa ei ole lainkaan eikä urheilurajoitusta voi poistaa. Ammattiurheilua ei korvata yhdestäkään vakuutuksesta.
© Vakuutusjuristi Pitkämäki Oy
Pohjola on vertailun ainoa yhtiö, joka vakuuttaa kaikki taulukon riskialttiit lajit, kun laji merkitään vakuutuskirjaan. Fennia ja If kattavat osan lajeista urheilulaajennuksella ja rajaavat toiset kokonaan pois. Fennia ei vakuuta amerikkalaista jalkapalloa, rugbya, vapaaottelua eikä off-pistelaskua, ja If jättää ulkopuolelle amerikkalaisen jalkapallon, rugbyn, basehypyn, kehonrakennuksen sekä nopeus- ja syöksylaskun. Pohjantähti ei vakuuta yhtäkään taulukon riskialtista lajia edes kuntoiluna, eikä POP Vakuutuksella urheilurajoitusta voi poistaa lainkaan, koska yhtiöllä ei ole urheilun lisäturvaa.
LähiTapiolan ja Turvan ehdoissa Urheiluturva laajentaa turvan vain osaan riskialttiista lajeista, mutta ehdot eivät nimeä sitä osaa, joka jää ulkopuolelle. Yhtiöiden tuoteselosteet listaavat lajit ilman poikkeuksia. Lajikohtainen vastaus on siksi kysyttävä tarjouksesta ja pyydettävä kirjallisena.
Jos harrastat riskialttiita lajeja, tapaturmavakuutuksen kattavuus kannattaa aina varmistaa suoraan omalta vakuutusyhtiöltä.
E) Kipu ja särky
On yleistä, että heti tapaturman satuttua tai pian sen jälkeen aiheutuu kipua. Vastaavasti särky muistuttaa vammasta niin kauan, kunnes se on parantunut.
Kivun ja säryn määrä voi olla pahimmillaan hyvinkin suuri, jolloin herää tietysti kysymys, voiko vakuutuksesta saada niistä korvauksia?
Valitettavasti tapaturmavakuutuksista ei makseta korvauksia kivusta ja särystä, koska kyseessä on vakuutusehtojen kannalta tilapäisestä haitasta, vaikka ne jatkuisivat pitkäänkin.
F) Kyseessä on muusta kuin ulkoapäin aiheutuneesta tapaturmasta
Tapaturmavahingon korvaamisen edellytyksenä on se, että vahinko on seurausta jostain ulkoapäin tulleesta tapahtumasta.
Mikäli vamma syntyy voimanponnistuksen tai yksittäisen äkillisen liikkeen seurauksena, kuten esimerkiksi nostettaessa painavaa kuormaa, vakuutuksesta ei korvata sen hoitokuluja. Poikkeuksena tähän on ne tapaturmavakuutukset, joissa on erikseen mukana turva juuri tällaisia tilanteita varten.
Vakuutusjuristi.fiEhdot tarkistettu 9/2026
Voimanponnistus ja äkillinen liike
| Vakuutusyhtiö | Korvataanko perusturvasta | Hoitoon hakeuduttava |
|---|---|---|
| Fennia | Sisältyy | 7 vrk |
| If | Ei, vaatii tapaturman hoitokulujen lisäturvan | Ei määräaikaa |
| LähiTapiola | Sisältyy | 14 vrk |
| Pohjantähti | Ei lainkaan, ei myöskään lisäturvana | — |
| Pohjola | Ei, vain urheilijan turvista vakuutuskirjaan merkityssä lajissa | 14 vrk |
| POP | Sisältyy | 14 vrk |
| Turva | Sisältyy | 14 vrk |
Missä tapaturmavakuutus on voimassa?
Tapaturmavakuutukset ovat tyypillisesti voimassa kaikkialla maailmassa ympäri vuorokauden. LähiTapiolan ja Turvan ehdoissa voimassaoloalueen ulkopuolelle on rajattu asumattomat seudut Pohjoismaiden ulkopuolella, kuten aavikko, viidakko, erämaa ja jäätikkö, kun liikutaan yli jalan kuljettavan päivämatkan päässä pysyvästä asutuksesta ja maantieyhteyksistä. Pohjoismaihin ei tällöin lueta Grönlantia, Pohjoisen jäämeren saaria eikä Huippuvuoria.
Vakuutuksesta ei kuitenkaan korvata tapaturmia, jotka aiheutuvat pitkäaikaisen ulkomailla oleskelun aikana. Se, millainen ajanjakso katsotaan pitkäaikaiseksi, vaihtelee yhtiöittäin. Fennialla, LähiTapiolalla ja Turvalla raja on 12 kuukautta oleskelun alkamisesta ja POP Vakuutuksella 6 kuukautta.
Pohjantähdellä ja Pohjolalla kestorajaa ei ole lainkaan, mutta ne korvaavat vain Suomessa syntyneet kulut, joten ulkomailla annettu hoito jää kokonaan korvauksen ulkopuolelle. Pohjolan kanssa voi erikseen sopia, että turva kattaa myös EU- ja ETA-alueen sekä Sveitsin, ja sopimus merkitään vakuutuskirjaan. Ifillä raja ei koske turvan voimassaoloa vaan vakuutettavuutta, sillä yli kuusi kuukautta kalenterivuodesta ulkomailla poistaa vakinaisesti Suomessa asuvan aseman.
Vakuutusjuristi.fiEhdot tarkistettu 9/2026
Voimassaolo ulkomailla
| Vakuutusyhtiö | Kuinka kauan turva on voimassa ulkomailla |
|---|---|
| Fennia | 12 kuukautta oleskelun alkamisesta |
| If | Turvassa ei kestorajaa; vakuutettuna pysyminen edellyttää vakinaista asumista Suomessa |
| LähiTapiola | 12 kuukautta oleskelun alkamisesta |
| Pohjantähti | Ei kestorajaa, mutta korvaa vain Suomessa aiheutuneet kulut |
| Pohjola | Ei kestorajaa, mutta korvaa vain Suomessa syntyneet kulut |
| POP | 6 kuukautta matkan alkamisesta |
| Turva | 12 kuukautta matkan tai oleskelun alkamisesta |
Pidempiaikaista ulkomailla oleskelua varten on syytä valita juuri sinulle sopivin matkavakuutus. Kaikki matkavakuutukset eivät nimittäin tarjoa yhtä kattavaa turvaa.
Vakuutusjuristin matkavakuutusvertailu 2026.
Onko tapaturmavakuutus voimassa aina vai vain vapaa-ajalla?
Siitä huolimatta, että tapaturmavakuutukseen viitataan monesti nimenomaan vapaa-ajan tapaturmavakuutuksena, se voi olla voimassa myös aina, eikä pelkästään vapaa-ajalla.
Vakuutusjuristi.fiEhdot tarkistettu 9/2026
Voimassaolo: vapaa-aika vai täysaika
| Vakuutusyhtiö | Vapaa-ajalla vai myös työssä |
|---|---|
| Fennia | Asiakas valitsee: vapaa-aika tai täysaika |
| If | Asiakas valitsee: vapaa-aika tai täysaika |
| LähiTapiola | Aina, valintaa ei ole |
| Pohjantähti | Aina, valintaa ei ole |
| Pohjola | Aina, valintaa ei ole |
| POP | Aina, valintaa ei ole |
| Turva | Aina, valintaa ei ole |
Sekä Fennia että If antavat sinulle mahdollisuuden päättää itse, haluatko vakuutuksen olevan aina voimassa vai vain vapaa-ajalla.
Oikeus valita turvan kattavuus on toisaalta hyvä, koska mikäli olet työsuhteessa, työnantaja vakuuttaa sinut lakisääteisellä työtapaturmavakuutuksella työssä tapahtuvien tapaturmien varalta.
Koska työtapaturmavakuutus on hyvin rajattuja poikkeustilanteita lukuun ottamatta pakollinen, sinulla on sitä kautta tapaturmavakuutus jo olemassa työajalle. Tällöin voit säästää vakuutusmaksussa valitsemalla mahdollisesti edullisemman tapaturmavakuutuksen, joka on voimassa vain vapaa-ajalla. Et suinkaan tarvitse kahta tapaturmavakuutusta kattamaan työajalla tapahtuvia tapaturmia.
Työtapaturmavakuutuksessa kannattaa kuitenkin olla tarkkana etätöiden osalta.
Työnantajan lakisääteinen vakuutus kattaa kyllä myös etätyön aikana tapahtuneita tapaturmia, kuten jos esimerkiksi kaadut tuolilta ja lyöt pääsi liian unettavan Teams-palaverin aikana. Tällainen vahinko siis käsiteltäisiin työnantajan ottamasta vakuutuksesta.
Mikäli sen sijaan nouset etätyöpisteeltä hakemaan kahvia ja liukastut lattialle jääneeseen lapsen leluun, työnantajan lakisääteinen vakuutus ei korvaa kyseistä tapaturmaa, koska se ei ole tapahtunut työssä.
Tällaisen tapaturman korvaamiseksi tulee olla joko itse otettu aina voimassa oleva tapaturmavakuutus tai vaihtoehtoisesti työnantajan tarjoama vapaaehtoinen vapaa-ajan tapaturmavakuutus.
Etätöiden yleistyessä monet työnantajat ovat laajentaneet lakisääteistä työtapaturmavakuutusta siten, että se kattaa myös työntekijän vapaa-ajalla aiheutuvia tapaturmia. Tämä pätee erityisesti tietotyötä tekeville, koska etätöitä tehdään paljon ja työntekijöistä halutaan pitää huolta.
Kyseessä ei kuitenkaan ole pakollinen vakuutus, joten vakuutusturvan sisältö kannattaa varmistaa työnantajalta eikä luottaa siihen, että turvaa on laajennettu sen pakollisesta vähimmäistasosta.
Toisaalta jos työnantaja on hankkinut kyseiset turvan, parhaimmillaan et silloin tarvitse lainkaan erillistä tapaturmavakuutusta, koska se kattaa sinut myös vapaa-ajalla.
Toisaalta vain sinä olet työnantajasi vakuutuksen piirissä. Mikäli sinulla on siis perhettä tai alaikäisiä lapsia, jotka haluat vakuuttaa, heille tulee ottaa joko erillinen vakuutus tai sitten perheen tapaturmavakuutuksessa joutuu maksamaan osittaisesta tuplaturvasta.
Ilmainen vertailu
Miten niin vahinkoa ei korvata, jos väistin törmäyksen hirveen?
Mikä on tapaturmavakuutuksen omavastuu?
Fennialla ja Turvalla tapaturman hoitokuluista ei vähennetä omavastuuta lainkaan. Ifillä ja Pohjolalla vakuutuskirjaan merkitty euromääräinen omavastuu vähennetään hoitokuluista, ja Pohjantähdellä on sekä vuosiomavastuu että prosenttiomavastuu. POP Vakuutuksen ehdoissa omavastuuta ei mainita lainkaan, ja LähiTapiolan perushoitoturvalle ei ole omaa omavastuupykälää, mutta laajennetussa tapaturmaturvassa omavastuu on tapaturmakohtainen.
Vaikka tapaturman hoitokuluista ei vähennettäisi omavastuuta, muista korvauksista omavastuu saatetaan vähentää. Esimerkiksi tapaturman aiheuttaman työkyvyttömyyden osalta saatetaan vähentää erillinen omavastuu.
Vakuutusjuristi.fiEhdot tarkistettu 9/2026
Tapaturmavakuutuksen omavastuu
| Vakuutusyhtiö | Omavastuu hoitokuluista |
|---|---|
| Fennia | Ei omavastuuta |
| If | Vakuutuskirjaan merkitty euromääräinen omavastuu |
| LähiTapiola | Perusturvassa ei omavastuupykälää; laajennetussa tapaturmaturvassa tapaturmakohtainen omavastuu |
| Pohjantähti | Vuosiomavastuu ja prosenttiomavastuu |
| Pohjola | Vakuutuskirjan omavastuu vakuutuskausittain |
| POP | Ei mainintaa ehdoissa |
| Turva | Ei omavastuuta tapaturman hoitoturvassa |
Mikä vakuutus antaa parhaan turvan äidille ja lapselle raskausaikana?
Mikä on pysyvän haitan korvaus tapaturmavakuutuksesta?
Pysyvän haitan korvaus perustuu yllä todetun mukaisesti haittaluokka-arvioon. Vakuutuskirjalle merkityn täyden korvauksen saa silloin, mikäli pysyvän haitan luokaksi todetaan suurin, eli 20.
Mikäli haittaluokka on tätä pienempi, esimerkiksi 10, korvauksen määrä on silloin puolet vakuutuskirjalle merkitystä vakuutusmäärästä. Ifin ehdoissa laskenta on tästä poikkeus: korvaus kaksinkertaistuu haittaluokasta 10 alkaen, ellei turvaa ole myönnetty 31.12.2021 jälkeen tai vakuutuskirjassa ole toisin sovittu. Haittaluokan 10 haitasta maksetaan silloin täysi vakuutusmäärä puolen sijasta, mikä on vertailun yhtiöiden välillä suurin yksittäinen ero pysyvän haitan korvauksessa.
Olen käynyt pysyvän haitan korvausmääriä tarkemmin muun muassa sormen, hermovaurioiden ja kosmeettisen haitan osalta. Samat periaatteet pätevät kuitenkin myös muihin tapaturmasta aiheutuviin pysyviin haittoihin.
Vakuutusjuristi.fiEhdot tarkistettu 9/2026
Tapaturmainen pysyvä haitta
| Vakuutusyhtiö | Sisältyykö vakiona | Korvauksen laskenta |
|---|---|---|
| Fennia | Sisältyy | Haittaluokka jaettuna kahdellakymmenellä × vakuutusmäärä |
| If | Sisältyy | Haittaluokan osuus vakuutusmäärästä, kaksinkertainen haittaluokasta 10 |
| LähiTapiola | Lisäturva | Haittaluokkaa vastaava osa vakuutusmäärästä |
| Pohjantähti | Lisäturva | Haittaluokan osuus lisäturvan vakuutusmäärästä |
| Pohjola | Lisäturva | Haittaluokka jaettuna kahdellakymmenellä × kertakorvaus |
| POP | Lisäturva | Haittaluokan osuus, enintään sata prosenttia |
| Turva | Lisäturva | Haittaluokan osuus vakuutuskirjan määrästä |
Mitä tapaturmavakuutus maksaa? Hintavertailu 2026
Tapaturmavakuutuksen hinta on vertailun yhtiöissä 89–166 euroa, kun tarjous haetaan 39-vuotiaalle. Halvin on POP Vakuutus 89 eurolla ja kallein Pohjola 166 eurolla, joten kalleimman ja halvimman ero on 77 euroa eli lähes kaksinkertainen. Urheilulaajennuksen kanssa hajonta kasvaa selvästi: Fennialla laajennettu vakuutus on 298 euroa ja Ifillä 206 euroa. Hinta on silti aina yksilöllinen.
Hintaan vaikuttavat muun muassa:
- Ikä
- Vakuutusturvan laajuus (pelkkä tapaturmavakuutus tai mahdollisen sairauskuluvakuutuksen tai urheilulaajennuksen ottaminen)
- Omavastuutaso (korkeampi omavastuu laskee vakuutuksen hintaa), ja
- Korvausmäärä (mitä suuremman korvausmäärän valitset, sitä enemmän vakuutus maksaa)
Alla helmikuussa 2026 tehty hintavertailu eri yhtiöiden tapaturmavakuutuksista. Hinnat perustuvat 39-vuotiaan miehen vakuutustarjouksiin eivätkä vakuutusehtoihin, joten niitä ei voi tarkistaa ehdoista. Hinta vaihtelee merkittävästi sen mukaan, kuka tarjousta pyytää, mistä yhtiöstä tarjous on kysytty ja onko hinnassa mukana kampanja-alennuksia.
Vakuutukset saattavat myös olla edullisempia, mikäli tarjous haetaan nuoremmalle. Toisaalta vakuutus voi olla huomattavasti kalliimpia, mikäli tarjouksia pyytää vanhempi tai jopa jo eläkkeellä oleva.
Yksi vakuutusyhtiö voi siis tarjota juuri sinulle merkittävästi edullisempaa vakuutusta, vaikka alla eivät olleetkaan edullisin.
Vakuutusjuristi.fiTarjoukset 2/2026
Tapaturmavakuutuksen hinta
| Vakuutusyhtiö | Tapaturmavakuutuksen hinta | Hinta urheilulaajennuksen kanssa |
|---|---|---|
| Fennia | 121 € | 298 € |
| If | 95 € | 206 € |
| LähiTapiola | 164 € | — |
| Pohjantähti | 98 € | 98–621 € vakuutettavien lajien mukaan |
| Pohjola | 166 € | — |
| POP | 89 € | — |
| Turva | 138 € | — |
Mitä jos tapaturmavakuutus ei korvaa vahinkoa?
Jos olet saanut vakuutuksestasi kielteisen korvauspäätöksen, sen oikeellisuus kannattaa varmistaa vakuutusjuristin ilmaisella arviolla.

Petteri Pitkämäki
Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja, OTM
puh. 045 7833 2771
Vakuutusjuristi Pitkämäki Oy on vakuutusriitoihin erikoistunut lakiasiaintoimisto. Hoidamme yksityishenkilöiden ja yritysten korvausriitoja kaikissa vakuutuslajeissa ja varmistamme, että saat aina vakuutusehtojen sekä pakottavan lainsäädännön mukaiset korvaukset.
Yrityksille tarjoamistamme vakuutusmeklaripalveluista löydät lisätietoa Locus Insurance Brokersin verkkosivuilta.












