Auto varastettu avaimilla - vakuutuskorvaukset

Auto varastettu avaimilla – vakuutuskorvaukset

Millainen on kaskovakuutuksesta korvattava varkausvahinko?

Auton varkaus on lähtökohtaisesti kaskovakuutuksesta korvattava vahinko.

Kuten alla olevasta yhteenvedosta voi todeta, varkausvakuutus kuuluu osaksi kaikkia Fennian, Ifin, LähiTapiolan, Pohjantähden, Pohjola Vakuutuksen, POP Vakuutuksen sekä Turvan kaskovakuutuksia.

auton-varkausvahingot-kaskovertailu-1.9.2024.png
Varkausvahinkojen korvattavuus Fennian, Ifin, LähiTapiolan, Pohjantähden, Pohjola Vakuutuksen, POP Vakuutuksen ja Turvan kaskovakuutuksista 1.9.2024.

Vaikka varkausvahinko voi olla korvattavissa kaikista kaskovakuutuksista, se ei tarkoita, että kaikilla turva olisi yhtä kattava.

Jokaisella vakuutusyhtiöllä on nimittäin oma ehtonsa siitä, miten ajoneuvon ja sen avainten varkauden on tullut tapahtua, jotta se on kaskovakuutuksesta korvattavissa.

Vakutuusehtojen erojen kannalta ensimmäinen olennainen asia onkin se, miten rikollinen on alun perin saanut auton avaimet haltuunsa?

Vakuutusyhtiöt luettelevatkin ehdoissaan tiettyjä rikoksia, jotka ovat edellytyksenä varkausvahingon korvaamiseksi. Ehdoissa viitattuja rikoksia voivat olla:

  • Varkaus:
    • Jonkun toisen omaisuuden anastaminen. Esimerkiksi auton avaimien vieminen ravintoltan pöydältä silmiesi edestä samalla kun syöt.
  • Ryöstö
    • Varkaus, jossa käytetään samalla väkivaltaa tai sen uhkaa. Esimerkiksi vastaantulija uhkaa puukolla, jos et luovuta auton avaimia.
  • Murto:
    • Varkaus, joka sisältää murtautumisen. Esimerkiksi rikotaan ikkuna ja sen jälkeen viedään auton avaimet pöydältä.

Mikäli auton avaimet on saatu haltuun ehdoissa mainitulla rikoksella, vahinko korvataan silloi vakuutuksesta.

Yllä olevia edellytyksiä miettiessä ilme voi olla kysymysmerkin näköinen pohtiessa, että onko vakuutuskorvauksissa siis muka jotain eroa vakuuuttajien välillä? Rikoksia kaikki ja kerroin, että vahinko korvataan silloin vakuutuksesta.

Kyllä, vakuuttajien välillä on merkittäviä eroja.

VakuutusyhtiöEdellyttääkö korvattavuus,
että avaimet on saatu haltuun
murrolla tai ryöstöllä?
FenniaEi
IfKyllä
LähiTapiolaEi
PohjantähtiKyllä
PohjolaKyllä
POPKyllä
TurvaEi
Auton avaimilla tapahtuneen varkauden korvaaminen

If, Pohjantähti, Pohjola Vakuutus sekä POP Vakuutus eivät korvaa auton avaimilla tapahtunutta varkautta, ellei avaimia ole saatu haltuun murtautumisen tai ryöstön yhteydessä.

Tämä heikentää vakuutusturvaa merkittävästi, sillä heidän kohdallaan yllä mainittua esimerkkiä auton avaimien viemisestä ruokapöydästä ei silloin korvattaisi, koska kyse on pelkästä varkaudesta.

Heidän tapauksessaan auton varkaus avaimilla korvataan vain silloin, jos avaimet on viety esimerkiksi rikkomalla ensin avainten säilytyssuoja (esim. salilla lukittu kaappi) tai jos joku on väkivaltaa käyttäen tai sen uhalla varastanut sinulta avaimet, jonka jälkeen auto on sitten varastettu.

Monesti haasteena onkin se, että auton avaimet on viety esimerkiksi lukitusta säilytyskaapista, mutta siitä ei löydy murtojälkiä. Ilman niitä vakuutusyhtiö ei maksa korvauksia, koska murtautumista ei ole silloin todistettu. Murto nimittäin edellyttää, että jotain on rikottu, jotta varkaus on voinut tapahtua.

Autopesu rikkoi tai naarmutti autoa – kuka korvaa?

Tältä osin kattavampaa turvaa tarjoavat Fennia, LähiTapiola ja Turva.

Yhteenvetona auton avaimilla tapahtuneiden varkauksien korvattavuus voidaan siten jakaa kolmeen eri kategoriaan korvattavuuden osalta:

  1. Avaimet on saatu haltuun ryöstöllä (väkivalta tai sen uhan käyttäminen)
    • kaikki vakuutusyhtiöt korvaavat vahingot
  2. Avaimet on saatu haltuun murtautumalla niiden säilytyssuojaan (murtojäljet pitää löytyä)
    • kaikki vakuutusyhtiöt korvaavat vahingot
  3. Avaimet on saatu haltuun muutoin, esimerkiksi viemällä ne sinun takkisi taskusta
    • If, Pohjantähti, Pohjola Vakuutus ja POP vakuutus eivät korvaa vahinkoa
    • Muilla vakuutusyhtiöillä voidaan korvata koko vahinko tai sitten korvausmäärään voidaan tehdä vähennys avainten säilyttämiseen liittyvän huolimattomuuden vuoksi (ks. seuraava kohta korvausmäärän vähennys)

Toisaalta vaikka vahinko onkin korvattavissa, se ei tarkoita, että vakuutusyhtiön tulee aina korvata koko vahinko.

Milloin vakuutusyhtiö voi tehdä korvausmäärään vähennyksen?

Melkein kaikki vakuutusyhtiöt ovat sisällyttäneet vakuutusehtoihinsa määräyksiä siitä, miten autoa ja sen avaimia tulee säilyttää varkauksien estämiseksi. Tällaisia vahinkojen välttämistä koskevia ohjeita kutsutaan suojeluohjeiksi.

Mikäli vahinko aiheutuu sen vuoksi, ettei ehdoissa mainittua suojeluohjetta ole noudatettu, vakuutusyhtiöllä voi olla oikeus tehdä korvausmäärään vähennys.

Esimerkiksi jos auton avaimet on jätetty baari-illan aikana pöydälle valvomatta ja olet poistunut pöydän luota useiksi tunneiksi, vakuutusyhtiöllä on oikeus tehdä korvausmäärään vähennys.

Tosin muistutuksena, että ainakin If, Pohjantähti, Pohjola Vakuutus ja POP vakuutus eroavat muista, eivätkä korvaisi tällaisesta vahingosta mitään, koska avaimia ei ole silloin saatu haltuun murtautumisen tai ryöstön yhteydessä.

Monella vakuutusyhtiöllä on hyvin samankaltaiset avainten säilyttämistä koskevat suojeluohjeet. Niiden mukaan avaimia ei saa säilyttää

  • näkyvillä,
  • sellaisessa lukitsemattomassa paikassa, jossa sivullinen voi olettaa avainten olevan,
  • ajoneuvossa tai ajoneuvon säilytyssuojassa, ja
  • niissä ei saa olla ajoneuvon tai sen omistukseen liittyviä yksilöintitietoja (esim. rekisteritunnus avaimenperässä)

Jos vahinko korvataan vakuutuksesta, mutta avainten säilytystä koskevaa suojeluohjetta on rikottu, tyypillinen vähennys korvausmäärään on 20–33 %. Sen suuruus vaihtelee kuitenkin sen perusteella, miten moitittavasta suojeluohjeen laiminlyönnistä on ollut kysymys. Joissain tapauksissa vakuutusyhtiöllä saattaa olla oikeus tehdä jopa 50 % vähennys korvaukseen.

Toisaalta vakuutusyhtiöllä ei ole aina oikeutta tehdä korvausmäärään vähennystä, vaikka avainten säilyttämistä koskevaa suojeluohjetta olisi rikottu. Tämä johtuu siitä, että vakuutussopimuslain 31 §:n mukaan vakuutusyhtiöllä ei ole vähennysoikeutta, jos suojeluohjeen laiminlyönti on ollut korkeintaan vähäistä.

Käyn alla tyypillisiä avainten varkausvahinkoja esimerkein läpi sen osalta, olisiko vahinko korvattavissa kunkin vakuuttajan kaskovakuutuksesta.

Auton lunastus – näin korotat korvausmäärää.

Eräiden tyypillisten varkausvahinkojen korvattavuus

A) Auton avaimet on viety ulkopuolisen toimesta huomaamattasi ilman murtoa tai ryöstöä

Jos auton avaimet on saatu haltuun lukitsemattomasta tilasta, kuten esimerkiksi laukusta, jonka olit jättänyt salin eteiseen vartioimatta, vahingon korvattavuus ja korvausmäärä riippuu kaskovakuutusyhtiöstäsi.

Olen koonnut alle kaskovakuutukset vertailuun, voidaanko kyseinen vahinko korvata vakuutuksesta ja jos kyllä, voiko vakuutusyhtiöllä olla oikeus tehdä korvausmäärään vähennys.

VakuutusyhtiöVoidaanko korvausmäärään tehdä
tässä tilanteessa vähennys?
FenniaKyllä
If– (ei ole vakuutuksesta korvattava vahinko)
LähiTapiolaKyllä
Pohjantähti– (ei ole vakuutuksesta korvattava vahinko)
Pohjola– (ei ole vakuutuksesta korvattava vahinko)
POP– (ei ole vakuutuksesta korvattava vahinko)
TurvaKyllä
Auton avaimilla tapahtuneen varkauden korvaaminen

Sen sijaan, jos auton avaimet on viety huomaamattasi, vaikka olet valvonut niitä tai niiden valvonta ei vallinneista olosuhteista johtuen olisi pitänyt olla tarpeellista, tilanne muuttuu.

Tällöin vakuutusyhtiöillä ei todennäköisesti ole oikeutta tehdä korvausmäärään vähennystä, mutta toisaalta ainakaan If, Pohjantähti, Pohjola Vakuutus ja POP vakuutus eivät korvaisi näistä vahingoista mitään heidän tiukempien vakuutusehtojensa vuoksi.

Toisaalta avainten katoaminen ei ole sama asia kuin varkaus. Jotta vahinko on varkautena korvattavana, sinun pitää pystyä osoittamaan, että ne on nimenomaan varastettu.

Olen käsitellyt varkausvahinkojen toteen näyttämistä puhelimien vahinkoja koskevassa artikkelissani. Samat säännöt pätevät kuitenkin myös auton avainten varkauden toteen näyttämiseen.

Vakuutuslautakunta, joka antaa suosituksia myös kaskovakuutuksien korvauspäätöksiä koskeviin riitoihin, on ottanut kantaa yllä mainitun kaltaisiin tilanteisiin ratkaisuissaan.

Eikö vakuutusyhtiö korvannut vahinkoa? Lunasta juristin ilmainen arvio.

VKL 261/14 – auton avaimet viety keittiön ikkunasta

A:n henkilöauto varastettiin tämän kotipihasta noin klo 4.00. A oli varkauden sattuessa ollut kotona kummipoikansa kanssa. He olivat menneet nukkumaan noin klo 2, jonka jälkeen auto vietiin avaimilla, jotka olivat keittiön pöydällä.

A:n kodista ei löytynyt murtojälkiä, eikä ikkunoita ollut jätetty auki. A ei kuitenkaan muistanut, oliko hän lukinnut ulko-oven. Normaalisti hän kertomansa mukaan lukitsi sen aina.

Auto löytyi myöhemmin hylättynä ojasta noin 1,5 kilometrin päästä A:n kotoa. Puhelinkeskustelussa vakuutusyhtiön erikoistarkastajan kanssa 19.10.2012 A oli kertonut, että pöydälle, jossa hän säilytti auton avaimia, näkee ulkoa ikkunasta.

Kaskovakuutusyhtiö katsoi, että ajoneuvon varkausvahinko oli korvattava, mutta A oli säilyttänyt avaimia huolimattomasti, joten korvausmäärään tehtiin 33 % vähennys. Vakuutusyhtiön mukaan A oli laiminlyönyt suojeluohjeen noudattamisen, koska hän oli jättänyt avaimet näkyviin keittiön sivupöydälle, josta sivullinen oli voinut havaita ne ikkunasta.

Vakuutuslautakunta katsoi olleen riidatonta, että auton avaimia oli säilytetty keittiön sivupöydällä, jossa ne olivat keittiön ikkunasta katsoen olleet havaittavissa. Epäselväksi oli kuitenkin jäänyt, miten avaimet on saatu anastettua. Vakuutusyhtiön mielestä jokin A:n talon sisäänkäynneistä olisi ollut lukitsematta. Toisaalta A:n talo sijaitsee useiden kymmenien metrien päässä yleiseltä tieltä ja muutenkin harvaan asutulla alueella.

Lautakunta totesi, että ottaen huomioon A:n talon syrjäinen sijainti ja se, että A itse oli ollut kotona vahingon sattuessa, A:n huolimattomuutta avainten säilyttämistä koskevan suojeluohjeen noudattamisessa voitiin pitää ainoastaan vähäisenä.

Vakuutuslautakunta suositti vakuutusyhtiötä maksamaan A:lle korvauksen vahingosta täysimääräisenä, vaikka auto oli varastettu sen avaimia käyttäen.

Lautakunnan tapauksessa oli olennaista muun muassa se, että auton avaimet oli viety kotoa vakuutuksenottajan ollessa paikalla. Ei voida vaatia, että kotona ollessakin avaimia tulisi erikseen valvoa.

Lisäksi vakuutusyhtiö oli esittänyt, että varas olisi päässyt sisälle lukitsemattoman oven kautta, mutta tästä ei ollut esitetty näyttöä. Lautakunta olisi voinut päätyä toisenlaiseen lopputulokseen, mikäli olisi ollut riidatonta, että etuovi oli ollut koko yön auki.

Myöskään sitä ei voida edellyttää, että avaimia tulisi valvoa niiden vieressä 24/7 aina ja kaikkialla, vaan kunkin tapauksen yksilölliset olosuhteet tulee ottaa huomioon.

VKL 312/07 – Auton avaimet varastettu urheilukentän laidalla olleesta repusta

A oli pelaamassa jalkapalloa sisäliikuntahallissa noin klo 16.30–17.40. Hän oli pelin ajaksi jättänyt autonsa ja kotinsa avaimet sekä lompakon kentän laidalla olleeseen urheilukassiin vetoketjulliseen suljettuun sivutaskuun.

Tällä välin rikollinen oli vienyt kassista lompakon ja avaimet, joilla hän oli varastanut A:n hen¬kilö¬auton. Auto vaurioitui luvattoman käytön aikana. A:n kertoman mukaan hallissa ei ollut lukittuja kaappeja, joten varmin tapa arvoesineiden säilyttämiseen oli kentän laidalla, johon oli näköyhteys.

Vakuutusyhtiön mielestä A oli laiminlyönyt vakuutuksen suojeluohjeita vähäistä suuremmasta huolimattomuudesta, koska hän oli runsaan tunnin ajan säilyttänyt ajoneuvon avaimia urheilukassissa pelikentän laidalla eli ennalta arvattavassa paikassa, jonne pääsy on ollut kenellä tahansa. Tämän perusteella vakuutusyhtiö vähensi korvausmäärää 1/3.

Vakuutuslautakunta katsoi, että kentän laidalla oleva urheilukassi on vakuutuksen suojeluohjeiden tarkoittama lukitsematon paikka, jossa sivullinen saattoi ennalta olettaa avainten olevan. Lausunnonpyytäjän menettely oli siten ollut vakuutuksen suojeluohjeiden kohdan 1.5 vastaista.

Toisaalta A:n kertomusta siitä, ettei hallissa ollut lukittavia säilytystiloja, ei ollut kiistetty vakuutusyhtiön toimesta. Avaimia tai muita arvoesineitä ei kuitenkaan voinut ottaa mukaan pelikentälle jalkapallopelin ajaksi.

Kentän laidalla oleville kasseille ei lautakunnalle toimitetun selvityksen mukaan ollut järjestetty ketään valvojaa tai ryhdytty muihinkaan erityisjärjestelyihin. Toisaalta selvityksestä ei ilmennyt, että hallilla olisi aiemmin sattunut vastaavissa tilanteissa varkauksia tai A:ta olisi varoitettu erikseen asiasta.

Lautakunta päätyi kokonaisarvioinnin perusteella katsomaan, että A:n syyksi avainten säilyttämisessä ei jäänyt vähäistä suurempaa huolimattomuutta ja suositti vakuutusyhtiötä korvaamaan vahingon ilman vähennystä.

Seuraavassa tapauksessa lautakunta oli kuitenkin samaa mieltä vakuutusyhtiön kanssa, että avaimia oli säilytetty huolimattomasti ja vakuutusyhtiö sai tehdä korvausmäärään 33 % vähennyksen.

Mitä kaskovakuutuksesta korvataan ilkivaltavahingoissa?

VKL 462/14 – Auto varastettu repussa olleiden avaimien perusteella

A oli pelaamassa jalkapalloa sisäliikuntahallissa noin klo 16.30–17.40. Hän oli pelin ajaksi jättänyt autonsa ja kotinsa avaimet sekä lompakon kentän laidalla olleeseen urheilukassiin vetoketjulliseen suljettuun sivutaskuun.

Tällä välin rikollinen oli vienyt kassista lompakon ja avaimet, joilla hän oli varastanut A:n hen¬kilö¬auton. Auto vaurioitui luvattoman käytön aikana. A:n kertoman mukaan hallissa ei ollut lukittuja kaappeja, joten varmin tapa arvoesineiden säilyttämiseen oli kentän laidalla, johon oli näköyhteys.

Vakuutusyhtiön mielestä A oli laiminlyönyt vakuutuksen suojeluohjeita vähäistä suuremmasta huolimattomuudesta, koska hän oli runsaan tunnin ajan säilyttänyt ajoneuvon avaimia urheilukassissa pelikentän laidalla eli ennalta arvattavassa paikassa, jonne pääsy on ollut kenellä tahansa. Tämän perusteella vakuutusyhtiö vähensi korvausmäärää 1/3.

Vakuutuslautakunta katsoi, että kentän laidalla oleva urheilukassi on vakuutuksen suojeluohjeiden tarkoittama lukitsematon paikka, jossa sivullinen saattoi ennalta olettaa avainten olevan. Lausunnonpyytäjän menettely oli siten ollut vakuutuksen suojeluohjeiden kohdan 1.5 vastaista.

Toisaalta A:n kertomusta siitä, ettei hallissa ollut lukittavia säilytystiloja, ei ollut kiistetty vakuutusyhtiön toimesta. Avaimia tai muita arvoesineitä ei kuitenkaan voinut ottaa mukaan pelikentälle jalkapallopelin ajaksi.

Kentän laidalla oleville kasseille ei lautakunnalle toimitetun selvityksen mukaan ollut järjestetty ketään valvojaa tai ryhdytty muihinkaan erityisjärjestelyihin. Toisaalta selvityksestä ei ilmennyt, että hallilla olisi aiemmin sattunut vastaavissa tilanteissa varkauksia tai A:ta olisi varoitettu erikseen asiasta.

Lautakunta päätyi kokonaisarvioinnin perusteella katsomaan, että A:n syyksi avainten säilyttämisessä ei jäänyt vähäistä suurempaa huolimattomuutta ja suositti vakuutusyhtiötä korvaamaan vahingon ilman vähennystä.

Erona aikaisempaan tapaukseen on se, että avaimet oli jätetty useiksi tunneiksi valvomatta olevaan reppuun yleiseen tilaan, johon muilla on ollut pääsy. Lisäksi oli riidatonta, että ulkopuolisia oli myös ollut repun kanssa samassa tilassa.

Ei ole ennalta arvaamatonta, että repussa saatetaan säilyttää tärkeitä esineitä. Näin ollen avainten säilyttämisessä repussa on ollut kyse ennalta arvattavissa olevasta säilytyspaikasta, mikä on ollut vastoin vakuutuksen suojeluohjeita.

Tilanne olisi ollut erilainen, mikäli reppu olisi jätetty lukittuun soluasunnon huoneeseen tai jos tiedettäisiin, ettei ulkopuolisilla ollut pääsyä reppuun.

Sillä ei ole vähennyksen kannalta merkitystä, että auton avaimet olivat A:n pojan eivätkä A:n itsensä hallussa niiden varkaushetkellä. Koska A oli oletettavasti luovuttanut autonsa poikansa käytettäväksi, pojan huolimattomuus avainten säilyttämisessä samastetaan A:n omaan toimintaan. A ei voi silloin tehokkaasti vedota siihen, että joku toinen oli vastuussa avaimista (vakuutussopimuslain 33 §, samastaminen vahinkovakuutuksessa).

Jälleen, asia olisi voinut päätyä erilaiseen lopputulokseen, mikäli A:n poika olisi ollut ottanut auton luvatta käyttöönsä.

B) Luovutat auton toisen käyttöön, joka varastaa auton saamillaan avaimilla

Varkausvahinkona ei korvata vahinkoa, jos olet luovuttanut auton avaimet varkaan haltuun.

Jos esimerkiksi annat auton kaverille lainaan, joka päättääkin varastaa sen itselleen, kyse ei ole varkausvakuutuksesta korvattava vahinko.

Korvauksia pitää silloin hakea suoraan henkilöltä, jolle annoit avaimet.

Miksi näin, eikö tuossakin ole kyse varkaudesta?

Kyllä, mutta vakuutusehdoissa monesti todetaan, ettei varkausvahinkoa korvata, jos olit alun perin antanut auton varkaalle käyttöön. Varkaus tapahtuu silloin sen jälkeen, kun olit nimenomaisesti luovuttanut auton avaimet tämän haltuun, eikä kyse ole murrolla tai ryöstöllä saaduista avaimista.

C) Auton avaimet ryöstetään sinulta

Vahinko korvataan kaikkien vakuuttajien kaskovakuutuksesta.

Kolari parkkipaikalla – mitä kasko korvaa?

D) Myyt autosi pois ja luovutat avaimet, mutta et saakaan autosta rahoja

Vakuutuksesta ei korvata petoksia, koska ne on nimenomaisesti rajattu vakuutuksen korvauspiirin ulkopuolelle juuri tällaisten tilanteiden takia.

Muutama vuosi sitten tiettyjen mobiilipankkien sovelluksista liikkui huijausversioita, joiden avulla pystyi esittämään, että auton myyntisumma olisi maksettu myyjän tilille. Koska pankkisiirtojen välillä voi olla viiveitä, myyjä luovutti avaimet ostajalle luottaen tämän ”mobiilipankin” ilmoitukseen, jonka mukaan tilisiirto on tehty ja rahat olivat matkalla.

Rahoja ei kuitenkaan koskaan lopulta tullut ja auto menetettiin. Vaikka huijari saatiinkin myöhemmin kiinni, tällä saattoi olla niin pitkä rikosrekisteri ja luottotiedotkin menneet, että korvauksien saaminen häneltä oli epätodennäköistä.

Kaskovakuutusyhtiöt eivät kuitenkaan korvaa tällaista vahinkoa juuri petoksia ja kavalluksia koskevan rajoitusehdon vuoksi.

Toisaalta jos vakuutusyhtiö on aikoinaan laiminlyönyt kertoa sinulle tällaisesta rajoitusehdosta, päätös voi olla käännettävissä. Tämän vuoksi asiaan kannattaakin kysyä juristin ilmaista arviota.

E) Pelkkä avaimien varkaus ilman, että auto myös varastetaan

Edellä todetun mukaisesti osa vakuutusyhtiöistä edellyttää, että auton varkaus avaimilla korvataan vain, jos avaimet on saatu haltuun murron tai ryöstön yhteydessä.

Mikäli sinulta kuitenkin varastetaan vain auton avaimet ja haet vain niistä korvauksia, vakuutusyhtiö ei voi silloin välttämättä jättää vahinkoa korvaamatta vedoten auton varkautta koskeviin ehtoihin.

Alla oleva Vakuutuslautakunnan ratkaisu koski juuri tällaista tilannetta, sillä korvauksia haettiin vain avaimen menettämisestä ja auton uudelleenkoodauksesta uusia avaimia varten.

FINE-031406 – Terassilta varastetun takin taskussa olleiden avainten varkaus

A oli pelaamassa jalkapalloa sisäliikuntahallissa noin klo 16.30–17.40. Hän oli pelin ajaksi jättänyt autonsa ja kotinsa avaimet sekä lompakon kentän laidalla olleeseen urheilukassiin vetoketjulliseen suljettuun sivutaskuun.

A:n rivitaloasunnon lukitulta terassilta oli varastettu talvitakki, jonka taskussa oli ollut tämän auton avaimet.
Kaskovakuutusyhtiö katsoi, että lukitun terassin aidan yli oli ollut mahdollista hypätä, joten kyse ei ollut avainten varastamisesta lukitusta tilasta.

Esitetyn selvityksen perusteella oli lautakunnan mukaan todennäköistä, että terassille oli päästy joko avoimeksi jääneen portin kautta tai terassin aidan yli kiipeämällä. Lautakunta oli samaa mieltä vakuutusyhtiön kanssa siitä, että autonavainten jättäminen terassille jätetyn takin taskuun oli ollut takkiin kohdistuva varkausriski huomioon ottaen siten suojeluohjeiden vastaista menettelyä.

A:n rikosilmoituksen perusteella kyse oli kuitenkin ollut noin tunnin kestoisesta takin tuulettamisesta terassilla tämän ollessa samaan aikaan kotona.

Lautakunta totesi, että vakuutusyhtiön vetoamaa auton säilytystä koskevaa rajoitusehtoa sovellettiin ehtojen sanamuodon mukaan vain autojen varkauksiin. Vastaavasti autosta tyypillisesti irrallaan säilytettävien ajoneuvon varusteiden osalta sovellettiin eri vakuutusehtoja, joissa ei kuitenkaan ollut samanlaista määräystä avainten turvallisesta säilyttämisestä.

Lautakunta katsoi toimitettujen tietojen perusteella, että vahingon sattumiseen vaikuttaneen nimenomaan avainten säilyttämistä koskevien suojeluohjeiden laiminlyönti ei ollut vähäistä suurempaa ja suositti vakuutusyhtiötä korvaamaan vahingon ilman suojeluohjevähennystä.

Tapauksessa oli olennaista se, että vakuutusyhtiön ehdot olivat tulkinnanvaraiset pelkkien avainten varkautta koskevien vahinkojen osalta. Tyypillisesti avainten varkauden jälkeen myös itse auto varastetaan, mutta tässä tapauksessa A oli menettänyt vain avaimet.

Lautakunta päätyi katsomaan vakuutusehtojen sanamuodon vuoksi, että autojen varkautta koskevaa ehtoa ei voitu soveltaa vain avainten varkautta koskevaan vahinkoon.

Tapaus ei tietysti auta tilanteissa, joissa auto myös varastetaan kyseisillä avaimilla. Siitä voikin olla hyötyä lähinnä sellaisissa tilanteissa, jos vakuutusyhtiön ehdot ovat epäselvästi kirjoitettu ja vain avaimet varastettiin.

Toisaalta erityisesti uusissa autoissa avaimetkin ovat hyvin kalliita, joten niiden menettämisestä voi silti seurata useiden tuhansien eurojen lasku.

Vaikka auton varkautta koskevia ehtoja ei voitu soveltaa tapauksessa, vakuutusehdoissa oli silti suojeluohjeita avainten säilyttämistä koskien.

Lautakunnan mukaan avaimia ei olisi saanut säilyttää ulkona olevan takin taskussa, mutta koska takkia oli tuuletettu vain noin tunti samaan aikaan, kun A oli ollut kotona, suojeluohjeen laiminlyönti oli korkeintaan vähäistä eikä senkään perusteella korvausmäärään saanut tehdä vähennystä.

F) Auto varastetaan sen lähelle piilotetuilla avaimilla

Joskus avainten kuljettaminen mukana voi olla vaikeaa tai ne voivat todennäköisemmin pudota tai kadota, jos otat ne mukaasi.

Avaimet saatetaan silloin jättää auton renkaan päälle tai lähelle sitä, jotta ne pysyvät paremmin tallessa.

Mutta mitä käy korvauksille, jos auto onkin palatessasi varastettu?

Vakuutusyhtiöllä voi olla oikeus tehdä korvausmäärään jopa 50 % vähennys, erityisesti jos avaimet on jätetty auton renkaan päälle. Ne voivat olla silloin kaikkien läheltä kulkevien näkyvillä ja niiden säilytyspaikka osoittaa heti, että avaimet sopivat juuri kyseiseen autoon.

Juuri tämänkaltaisesta tilanteesta oli kyse seuraavassa Vakuutuslautakunnan tapauksessa.

FINE-020398 – auton varkaus pyörän päälle jätetyillä avaimilla

A:n henkilöauto pysäköitiin erään ravintolan pihaan noin klo 17–18. Noin klo 22 auto oli vielä paikoillaan, mutta klo 23.10 poliisit soittivat A:lle ja kertoivat, että auto oli suistunut ojaan läheisellä tiellä. Silminnäkijän mukaan auton luota oli juossut pakoon 3 henkilöä.

A oli jättänyt auton avaimen eturenkaan päälle ajateltuaan, että avain pysyy renkaan päällä paremmin tallessa kuin hänen taskussaan. Ulosajossa autolle tuli vaurioita muun muassa sen etuosaan, vasempaan sivuun ja pohjaan.

Vakuutusyhtiö kieltäytyi korvaamasta vahingosta mitään, sillä ajoneuvon luvattoman käytön ja sen seurausten estämiseksi ajoneuvon tai sen säilytyssuojan avaimia ei saanut säilyttää näkyvillä tai sellaisessa lukitsemattomassa paikassa, jossa sivullinen ennalta tietää tai voi tietää niiden olevan. Avainten säilytys renkaan päällä osoitti vakuutusyhtiön mielestä niin törkeää huolimattomuutta, että koko korvaus oli evättävä.

Vakuutuslautakunta katsoi A:n menettelyn olleen hyvin moitittavaa, koska avainten jättäminen auton eturenkaan päälle oli mahdollistanut sen, että auto voitiin avainta käyttämällä anastaa helposti ja huomiota herättämättä. Avainten renkaan päälle jättäminen oli lisäksi jokseenkin yleisesti tunnettu piilottamistapa.

Lautakunta totesi, että vakuutusyhtiö oli vedonnut korvauspäätöksessään avainten säilyttämistä koskevaan suojeluohjeeseen, eikä rajoitusehtoon. Vakiintuneessa korvaus- ja lautakuntakäytännössä suojeluohjeen laiminlyönnin seurauksena oli kuitenkin yleensä korvauksen alentaminen eikä se, että korvaus evättäisiin kokonaan.

Vakuutuslautakunta katsoi, että vakuutusyhtiöllä oli korvauksen epäämisen sijaan oikeus alentaa korvausta 50 %.

G) En halua vaatia tekijällä rangaistusta teosta. Korvataanko vahinko silti?

Ei.

Kaskovakuutusyhtiöt edellyttävät rikosilmoituksen tekemistä sekä rangaistuksen vaatimista, jotta varkausvahinko voidaan korvata.

Rahoituksella ostetun auton varkaus

Mikäli auto on ostettu rahoituksella ja kaskovakuutukseen kuuluu rahoitusturva, auton varkaus voidaan tietyissä tilanteissa korvata, vaikka vahinkoa ei välttämättä korvattaisikaan lainkaan tai täysimääräisesti, jos omistat auton itse.

Seuraavista kaskovakuutuksista voi saada korvauksia rahoitusturvasta, mikäli auto on varastettu sen ollessa lukitsematon tai lukitsemattomassa säilytyssuojassa.

  • Fennia laaja ja premium
  • If osa- ja täyskasko – Vain lukitsemattoman ajoneuvon varkaus (ei vaikutusta avainten
  • LähiTapiola perus, laaja ja loisto
  • Pohjantähti luottokasko
  • Pohjola kevyt- ja isokasko
  • POP L- ja XL-kasko
  • Turva (vahinko korvattavissa muutoinkin, joten ei eroa normaalista)

Tämä ei tietystikään tuo samaa turvaa, kuin avaimilla tapahtuneiden varkauksien korvaaminen. Toisaalta se voi auttaa kuitenkin saamaan korvauksia tilanteissa, joissa niitä ei muutoin saisi.

Olen käsittelyt rahoituksella ostetun auton lunastusturvaa tarkemmin sitä koskevassa artikkelissani.

Kotivakuutusvertailu.Fennian, Ifin, LähiTapiolan, Pohjantähden, Pohjola Vakuutuksen, POP Vakuutuksen ja Turvan kotivakuutukset vertailussa 2025.

Petteri Pitkämäki
Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja, OTM

puh. 045 7833 2771

Vakuutusjuristi Pitkämäki Oy on lakiasiaintoimisto, joka on erikoistunut vakuutusriitojen ratkaisuun. Hoidamme laaja-alaisesti yksityishenkilöiden ja yritysten vakuutusriitoja eri vakuutuslajeissa ja varmistamme, että saat aina vakuutusehtojen sekä pakottavan lainsäädännön mukaiset korvaukset.

EIKÖ VAKUUTUSYHTIÖ KORVANNUT VAHINKOA?

MUITA ASIAAN LIITTYVIÄ KIRJOITUKSIA:

Muita asiaan liittyviä kirjoituksia: